keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Häid joule ja onnelikku uut aastat!

Moi. Huhhuh, nyt on kokeet, esitelmät ja kotitehtävien palautukset ohi ja vihdoin saa hengähtää. Joulukuu oli aikamoinen puristus ja vielä ei ole sisäistänyt että nyt saa oikeasti huilata ilman huonoa omaatuntoa. Viimeisen kokeen jälkeen meille tuli melkeinpä tyhjä olo hahah - mistäs me nyt sitten stressattais? Ensimmäinen syksy on nyt takana ja seuraavan syksyn olen toivottavasti vaihdossa jossain vähän kauempana. Toivotaan, että postauksen tai parin päästä tiedän ja osaan kertoa asiasta enemmän.



Viime viikonloppuna työnsimme koulukirjat hetkeksi syrjään ja vietimme etukäteen synttäreitäni porukalla mun luona. Illan lopuksi löysimme itsemme (jälleen kerran…) Myntistä. Rankka työ vaati ilmeisesti rankat huvit.


F-hoone

Kivi Paber Käärid
Sitä edeltävänä viikonloppuna tuli testattua Telliskiven Kivi Paber Käärid ravintola. Ruoka oli hyvää ja tunnelma ihana. Oma suosikkini on kuitenkin yhä sen vieressä sijaitseva F-hoone. Molemmissa ravintoloissa on huomioitu vegaanit erittäin hyvin. Tallinnassa ylipäätään on todella hyvä tarjonta ulkona syömiselle myös kasvisruokailijoita ajatellen. Ruokakaupoissa sanoisin Tallinnassa olevan vähemmän erilaisia maito- ja lihatuotteiden korvikkeita kuin Suomen kaupoissa. Olen itse todennut vegaanituotteita olevan paremmin ja monipuolisemmin tarjolla Prismassa kuin Rimissä. Onneksi Kristiinen Prismaan on helppo poiketa koulumatkan varrella ja Rimistäkin löytää kaikki tärkeimmät tuotteet. Kaubamajan alakerrassa olevassa Toidumaailmassa on myös aika hyvä valikoima, mutta tuotteiden hinnat taitavat olla hieman korkeammalla.

Mun laiva lähtee huomenna Suomeen kohti joulunviettoa. Koko tammikuu on vapaata paria sinne jättämääni koetta lukuunottamatta. Äitini tuli käymään Tallinnassa ja tänään aiomme nauttia oikeasta syntymäpäivästäni käymällä syömässä ulkona vanhassakaupungissa ja virittäytyä joulutunnelmaan ihastelemalla sen joulutoria.


Häid joule ja onnelikku uut aastat!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Vaihtoon haku TTÜlla

Monia varmaan tämä aihe kiinnostaa ja haluaa kuulla ihan suoraan, miten hommat etenevät. Itselle vaihtoon hakeminen oli itsestäänselvyys, sillä en lähtenyt lukiossa vaihtoon, vaikka tilaisuus tulikin. Itse koin että en ole valmis sellaiseen muutokseen, mutta päätin jo silloin, että haen yliopistovaihtoon heti kun tilaisuus siihen tulee. Jos jotain mietityttää onko kilpailu paikoista kovaa; en itse sitä huomannut, luokaltani lähti/lähtee yhteensä 5 oppilasta vaihtoon. Kaikki kurssit jotka suoritat vaihdossa näkyvät omassa todistuksessa pass/fail, joten ei kannata panikoida että kurssit laskevat keskiarvoa. Koulusta ja hakijasta riippuen vaihdon pituus voi olla 1-2 semesteriä. Vaatiiko hakeminen hermoja; vaatii ja paljon. 

LUISS päärakennus Roomassa

Koko vaihtoprosessi on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, ääripäästä toiseen. Koulun sivuilta löytyy hyvät ohjeet opiskeluvaihtoon sekä vaihtokoulu mahdollisuudet. Jokaisen hakijan kuuluu täyttää tietyt kriteerit sekä täyttää tiettyjä asiakirjoja ja tehdä tietty koko hakemusprosessi. Tärkeimmät vaatimukset ovat:

-vähintään 3,0 keskiarvo
-englannin taso B2
-motivaatio kirje
-CV

Kun olet saanut tehtyä ensimmäisen osan prosessista, eli lähettänyt tiedot koululle, sinut kutsutaan haastatteluun. Haastattelussa loistat ja hurmaat oman koulun kolme edustajaa niin että he päättävät nimetä sinut hakijaehdokkaaksi johonkin sinun valitsemaasi kouluun. Koulu siis tarjoaa hakijalle tiettyjä kouluja, jonne voit hakea vaihtoon, ne vaihtelevat opiskeltavan alan mukaan. Vaihtoon haettaessa hakijan pitää valita kolme kouluvaihtoehtoa. Minulle oli selvää, että haluan Italiaan vaihtoon, ja onneksi Italiasta löytyikin kaksi yliopistoa. Kolmannen valitsin Ranskasta aivan etelä rannikolta. Näitä kouluja kun valitsee, suosittelen käyttämään siihen kunnolla aikaa, selaamaan tarkkaan koulujen nettisivuja läpi. Itse en tajunnut tätä tehdä, ja totesin vasta haastatteluun valmistuessani, etten osaa ranskaa saati sitten italiaa niin hyvin että pärjäisin kursseilla, ts. kaksi kolmesta valitsemastani koulusta opetti maan kielellä kaikki lakikurssit. Joten päätös valita lopullisesti ykkösvalinta, oli minun osaltani helppo, otin koulun jossa voin opiskella edes osan kursseista englanniksi. TTÜ varoittelee myös sitä, että vaikka opetuskieli on papereissa englanti ei se ehkä paikanpäällä ole enää se. Osa kouluista/maista vaatii myös eri tietoja/taitoja. Kun haastattelu on ohi, sinun tehtäväsi ovat hetkellisesti ohitse, nyt vaan jännätään hakijaehdokkaaksi hyväksymiskirjettä!

Kun saat tiedon nimityksestä alkaa järkyttävä paperisota. Tässä kohtaa pari kyyneltä valutettiin ja kirosanoja pääsi suusta useammin kuin kerran. Koulu, jonne sinut nimitettiin, haluaa että haet vielä heille erikseen, jotta he voivat lopullisesti hyväksyä sinut oppilaaksi. Kuvia todistuksista, passista, passikuvia, learning agreement.. Lista tuntui loputtomalta, varsinkin kun jokainen dokumentti piti erikseen skannata, allekirjoittaa sekä lopuksi lähettää vaihtokoululle. Helvetillisin osa oli ehdottomasti learning agreement. Siinä hakijan pitää valita vaihtokoulussa opiskeltavat kurssit, sekä niiden vastikkeet TTÜlta. Mitään ei siis ole valmiina, joten pitää selata koulujen sivuja läpi, kerätä tiedot kursseista, lähettää kyselyitä professoreille, että vastaavatko kurssit toisiaan sekä lopuksi hyväksyttää paperi omalla dekaanilla. Ideaali tilanne on se, että kurssit jota normaalisti esim. kakkosvuoden opiskelijat opiskelevat keväällä TTÜlla, sinä vaihdossa oleva, kakkosvuoden opiskelija, opiskelisit vaihdon aikana keväällä vaihtokoulussasi. Näin et jää jälkeen opinnoissasi, suoritat pakollisia kursseja, etkä joudu leikkimään kurssitarjottimien kanssa myöhemmin. Tosielämässä tilanne ei ole tämä. Todellisuus on se, että olet sekaisin eri maiden kurssitarjonnasta, mikään kurssi ei täsmää, et saa tarpeeksi noppia vaihdossa ja saat hermoromahduksen.

Tämän kaiken läpikäyneenä voin sanoa, että siitä silti selviää ja paperit saa ajoissa lähetettyä vaihtokoululle, ja oikein täytettyjen lappujen tekijä saa vaihtopaikan. Minä tosiaan lähden Roomaan ensi helmikuussa, vaihtoprosessi tapahtui viime keväänä. Kun vaihtopaikka on hallussa alkaa asunnon ja muiden tärkeiden asioiden metsästys. Tästä minulla ei ole vielä oikein mitään sanottavaa, koska en ole vielä mitään tehnyt. Asuntoa ei ole, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Muutamasta paikasta olen asuntoja kysellyt, osa ei vastaa, osa tarjoaa kauheita koloja ja osan vastaamisaika on vain älyttömän hidas ja huono. Onneksi minulla Italiassa on hyvä tukiverkosto, joten tiedän, että apua saan heti jos sitä tarvitsen. Tällä hetkellä kokeet ja palautukset sekä tuleva asunnosta varastoon tavaroiden muuttaminen painavat päälle, ettei ole ollut aikaa keskittyä ensi vuoteen.

Ihanaa ja rentouttavaa joulua minulta,
kirjoittelenkin ensi kerralla 2017 vuoden puolella!

Vaihtoa harkitsevat tässä linkki suoraan oikealle sivulle:

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulun odotusta

Moi!

Syyslukukausi lähestyy loppua ja odotan jo että pääsee hetkeksi hengähtämään ilman stressiä opiskelusta. Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa ihan jouluun asti painaa kouluhommia, jotka tuntuvat vyöryvän niskaan. Yritän saada kokeet tehtyä ennen joulua,jotta joulun ja tammikuun voisi ottaa iisisti koulun suhteen. Semesterin loppu meneekin siis koulun ja pikkujoulujen parissa.




Olen ollut ennätyspitkään putkeen Tallinnassa ja luultavasti kerkeän Suomeen vasta aatonaattona, joten tulee oltua melkein kaksi kuukautta putkeen ilman Suomen visiittiä. Onneksi kaverit Suomesta ovat kuitenkin vierailleet melko ahkerasti täällä etelässä. Joulutorin ja glühweininkin sain testattua jo marraskuun puolella. Lumet olivat kerenneet kuitenkin sulaa, joten toivottavasti pääsen näkemään lumisenkin joulutorin vielä ennen joulua.

Yhdet pikkujoulut jo pidetty kavereiden kanssa.

Isompia suunnitelmia en ole tehnyt loman ajaksi. Uudenvuoden vietän tahkolla ja joulupäivä on ollut tapana viettää isommalla kaveriporukalla ja käymällä baarissa, kun lähes kaikki vanhat tutut, joita ei ole nähnyt vähään aikaan, ovat viettämässä joulua kotona perheidensä luona. Muuten suunnitelmat vielä avoinna ja tietysti riippuu paljon kokeista vietänkö tammikuun Tallinnassa uusimassa kokeita vai jossain muualla.


Hyvää joulunodotusta!









tiistai 29. marraskuuta 2016

Auringon alla keskellä vuoden pimeintä aikaa

 Moikka,

semesteri onkin edennyt jo pitkälle ja opiskelu loppukokeita varten on alkanut. Siirsin suosiolla parit loppukokeet tammikuulle, jotta ennätän lukea kaikkiin kokeisiin huolella. Olin poissa koulusta noin kolmisen viikkoa ja se vaikutti opiskeluihin enemmän kuin luulin. Missasin pari välikoetta ja heti kouluun palatessani oli lukemista ja esitelmien tekoa ihan riittävästi.

Koulun kirjastossa.

Pidin pienen breikin arjesta, ja matkustin Floridan lämpöön. Reissu oli niin mahtava ja ainutlaatuinen, että koulusta poissaolo ja kaikki tämä kiinni kurominen ei kauheasti kaduta. Kierreltiin hyvän ystäväni kanssa Etelä-Floridaa reput selässä ja kerettiinkin nähdä ja kokea paljon. Parasta koko reissussa oli ehkä uniikki Key Westin saari, jonne ajoimme noin 300 kilometriä, josta suurin osa kuljettiin usean saaren läpi siltoja pitkin. Maisemat oli aika hulppeat.

Matkalla Key Westin saarelle.


Fort Lauderdale Beach.

Kroko ottaa iisii Evergladesin luonnonpuistossa.

Jefupelissä Hard Rock Stadiumilla.

Näitä meduusoita oli kaikkialla!

Asun täällä Tallinnassa yhden kämppiksen kanssa, ja hän pääsisikin ensi semesteriksi vaihtoon Hollantiin. Tämä tarkoittikin uuden kämppiksen hakua ja luulimme sen olevan hankala prosessi. Uusi kämppäkaveri löytyikin kuitenkin melkein heti Facebookin ryhmästä, jossa Tallinnaan vaihtoon tulevat oppilaat etsivät itselleen asuntoa. Siis ensi kevättä ja uutta kämppistä odotellessa!

Wynwood Art district.



Iloista loppuvuotta!

tiistai 22. marraskuuta 2016

Marraskuisia kuulumisia

Hei,

semesterin loppu sekä sen mukanaan tuomat tentit (iik!) lähestyvät kovaa vauhtia ja torstaina olisi luvassa semesterin viimeiset sitsit. Saimme opiskelijahaalarimme puolitoista viikkoa sitten ja en olekaan vielä päässyt niitä ulkoiluttamaan, sillä haalarikastajaiset jäivät multa väliin Suomi-visiitin takia. Niin kuin tälläkin kertaa, vierailut Suomessa ovat aika juoksemista ympäriinsä, kun ystävät sekä osa perheestä asuu Porissa ja osa Turussa ja lisäksi teen erilaisia promoottorin töitä. Sitä tulee helposti haalineeksi melkeinpä liikaakin ohjelmaa noille viikonlopuille, mutta eipähän tule tylsää ja pian on pitkä joululoma, jolloin kerkeää kaikessa rauhassa nauttimaan ajasta ystävien ja perheen kanssa.

Täällä päässä ei tarvitse pahemmin reissata, sillä asun kätevästi satamanpuoleisessa keskustassa kävelymatkan päässä niin satamasta ja vanhastakaupungista kuin virukeskuksesta ja ruokakaupoistakin. Tässä lähettyvillä ja itseasiassa jopa samassa rapussa asustelee moni muukin suomalainen opiskelija. Koulumme sijaitsee keskustan ulkopuolella puolen tunnin matkan päässä, mutta julkiset pelittävät hyvin ja ovat Tallinnassa asuville ilmaiset.

Viikonloppuna kävimme vanhassakaupungissa fiilistelemässä sen ihanaa joulutunnelmaa.

Haalarimerkit odottelevat ompelua


Hyväksi toteamani kuntosali eli Postimajan MyFitness on myös kävelymatkan päässä, virua vastapäätä. Kuntosalilaitteet ovat uusia ja tilat saunaa myöten siistit ja puhtaat. Korttini maksaa 55€/kk, sisältäen pääsyn salille aukioloaikojen puitteissa. Halutessaan edullisemman jäsenyyden (35€/kk) salilta pitää poistua arkisin ennen kolmea, eli herätä aamuisin ennen koulua treenaamaan, mikä ei tältä aamuntorkku-illanvirkulta onnistu. MyFitnessillä on myös päivittäin paljon monipuolisia ryhmäliikuntatunteja, joista itselläni on kokemusta vain joogatuntien
merkeissä. Ohjeistus on pääosin viroksi, mutta se ei ole koitunut ongelmaksi.




tiistai 15. marraskuuta 2016

Opiskelijaelämää Tallinnassa

 
Meillä täällä Tallinnassa opiskelijaelämä on vilkasta järjestötoiminnan kautta. Suurin osa opiskelijoista kuuluu omaan ainejärjestöönsä, joita Tallinnassa löytyy Õigus, Nesu, ILG ja Iris. Lisäksi Tallinnassa toimii lasketteluun ja hauskanpitoon keskittyvä TauSki -järjestö. Kaikki järjestöt toimivat yhteistyössä, koska kansainvälisiä opiskelijoita ei loppujen lopuksi ole paljoa. Jokainen järjestö on siis kansainvälinen ja toimintakieli on englanti, suomalaiset ovat vain usein ne jotka hakevat järjestöjen hallituksiin. Koska suomalainen yhteisö on täällä suuri ja tiivis, olemme halunneet tuoda Suomesta opiskelijakulttuuria myös tänne lahden toiselle puolelle. Opiskelijat saavat halutessaan ostaa haalarit ja jokaisesta tapahtumasta saa haalarimerkin. Vuosijuhlat, haalarinkastajaiset, fuksitapahtumat, approt, sitsit ja urheilutapahtumat; kaikkia näitä löytyy myös Tallinnan opiskelijaelämästä. 


Usein järjestöt järjestävät lippuja myös Suomen puolella järjestettäviin tapahtumiin, kuten Pikkulaskiainen ja Helsinginkadun approt. Kaikki järjestöt lähtevät Suomeen Ullanlinnanmäelle juhlistamaan Vappua vuosittain.


Itse osallistun aktiivisesti tapahtumiin, ne ovat aina olleet erittäin hauskoja ja olen tutustunut niiden kautta moniin ystäviini. Ollaan myös lähdetty porukalla Tallinnasta Suomeen approilemaan ja ulkoiluttamaan haalareita. Vappuna päästiin jopa Helsingin Sanomiin kun oltiin tultu Tallinnasta asti seuraamaan Mantan lakitusta.


Järjestöt järjestävät myös vuosittain matkoja hieman kauemmaksi kuin Helsinkiin. Oigus järjestää joka vuosi matkan Italiaan, jossa rentoudutaan reilu viikko auringon alla sekä vieraillaan paikallisessa oikeudessa. TauSki järjestää vuosittain matkan Portugaliin surffaamaan sekä Alpeille laskettelemaan kevätloman aikaan. Monet oppilaat tekevät myös omatoimimatkoja esim. muualle Viroon sekä Riikaan. Riikaan busseilla pääsee matkustamaan nopeasti ja halvasti. 


TauSki järjestää myös yhteistyössä KY-Skin kanssa laskettelumatkan Lappiin vuosittain, tänä vuonna matka on Leville ja lähtö tulevana torstaina. Olin viime vuonna mukana enkä olisi voinut skipata tätä tänäkään vuonna! Raskas mutta erittäin hauska pikareissu laskettelemaan tulee juuri oikeaan kohtaan tätä semesteriä. Matka pohjoiseen taitetaan junalla, josta on varattu meille 300 oppilaalle omat vaunut ja voin luvata, ettei yön yli kestävällä junamatkalla nukuta! Paikan päällä on luvassa laskettelua, naamiaiset sekä ulkovaatteissa juhlimista läpi yön. Tänä vuonna sain houkuteltua myös läheisen ystävän mukaan Aallosta, joten nämä viimeiset luennot ennen matkaa tuntuvat jotenkin ylitsepääsemättömän pitkiltä.




tiistai 8. marraskuuta 2016

Eka syksy Tallinnassa

Moikka,

 olen Paavo 20-vuotta ja kotoisin Kouvolasta.
Talvista Telliskiveä.
Aloitin opiskelemaan tänä syksynä Tallinnan Teknillisessä yliopistossa International Businessta. Valmistuin Ylioppilaaksi 2015 ja suoritin armeijan samana vuonna, joten en pitänyt yhtään kunnon välivuotta. Kerkesin kuitenkin kevään ja kesän olla töissä ja tuntui sopivalta ajalta palata koulunpenkille syksyksi. Kevät menikin lähinnä töissä ja jalkapalloa pelatessa, joten aikaa ja motivaatiota pääsykokeisiin lukemiseen ei oikein löytynyt, mikä onkin yksi syy että opiskelen nyt täällä Tallinnassa. Tallinnassa kiehtoi myös kansainvälinen ilmapiiri ja kotiinkin pääsee muutamassa tunnissa, myöskään muuttaminen Suomen "tuppukyliin" ei houkutellut.

En asu aivan keskustassa, kuten useimmat suomalaiset opiskelijat, vaan Telliskivessä lähellä Tellisikiven "luovaa keskusta", jossa on tosi siistejä kahviloita ja ravintoloita laidasta laitaan, ruokakonteista fiineihin ravintoloihin. Kämppäkin löytyi helposti yhdellä Tallinnan visiitillä välittäjän kautta, tosin muuttaessani juuri remontoituun taloon jouduin hoitamaan itse joitakin käytännönasioita (esim. nettiyhteys). En ole katunut valintaani muuttaa keskustan laidalle, koska kaikki päivittäin tarvitsemani palvelut löytyvät lähialueelta, koulumatka on hieman lyhyempi ja keskustaankin pääsee kätevästi bussilla lähes taloni vierestä, jos ei viitsi paria kilometria kävellä.
Telliskivestä löytyy myös
 Tallinnan coolein kahvila!

Olen jaksanut melko aktiivisesti osallistua opiskelijatapahtumiin, jotka ovat olleet hauskoja ja tapahtumissa on ollut helppo tutustua uusiin ihmisiin. En siis tuntenut ketään tänne tullessani, mutta tosi nopeasti ja helposti löytää frendejä, jos vain on yhtään oma-aloitteinen ja sosiaalinen. Yhtenä opiskelijatapahtumista täytyy nostaa esiin TSOJ:n vuosijuhla, joka oli hieno ja menukin oli odottamaani parempi. Todellakin hintansa arvoinen juhla, suosittelen!

Freshmanit vuosijuhlissa.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Viro matkailua ja laittautumista vuosijuhlille

Moikka,

uusi semesteri on taas potkaistu vauhdilla käyntiin. Mulla on nyt menossa siis toinen vuosi opiskeluja kansainvälisten suhteiden parissa. Syksy käynnistyi yllättävän kiireellä, kouluhommia on riittänyt. Alkusyksystä oli kaikkia kivoja pippaloita järjestetty uusille opiskelijoille, joissa tuli käytyä, tietenkin.

Käytiin muutaman tyttökaverin kanssa pienellä roadtripillä syyskuussa, joka oli ihan huippua! Vuokrattiin auto (mikä ei muuten ole todellakaan kallista puuhaa täällä) ja lähdettiin ajelemaan muutamalle ennalta mietitylle kohteelle. Ensimmäisenä saavuimme Jagälä jugalle, vesiputoukselle, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päästä Tallinnasta. Se oli ihan hieno, viivyttiin siellä noin kolme minuuttia – sen verran että kerettiin nousta autosta ja ottaa kuva.

Muutaman koukeron kautta ajettiin Haapsaluun, joka on muuten täysin KESÄkaupunki. Haapsalu oli kaunis ja idyllinen, mutta vastaantulevat ihmiset olisi pystynyt laskemaan kahden käden sormilla. Kierreltiin hetki kaupungilla, tutustuttiin Haapsalun linnaan, ja käytiin syömässä tosi suloisessa ravintolassa. Roadtrippi kesti koko päivän ja bensaa meni noin 17 euron edestä - suosittelen vuokraamaan auton ja tutustumaan Virossa muihinkin kaupunkeihin kuin Tallinnaan.

Haapsalun linna

Lokakuussa vedettiin parhaat ylle ja juhlittiin Tallinnan Suomalaisten Opiskelijoiden vuosijuhlia Mustpeade Maja Valge Saalissa (vanhassa kaupungissa). Tilaisuus oli hyvin järjestetty ja kaikilla taisi olla ihan mukavaa. Oli ihanaa vaihteeksi laittautua oikein kunnolla – juhlamekko, hiukset ja meikit kuntoon ja eikun korkkarit kattoon. Juhlamekon ostin Hippster nimisestä kaupasta Maakri-kadulta, voluumiripset laittoi Ursula ilustudio Pärnu maantiellä ja hiukset juhlakuntoon laittoi Duglas Solariksen kauppakeskuksessa.

Tässä muutama fiilistelykuva vuosijuhlilta:

Juhlakampaus



IR-opiskelijat vuosijuhlissa

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ensimmäisiä fiiliksiä

Heippa kaikille!

Olen Milena, 18-vuotias ensimmäisen vuoden International Business Administrationin opiskelija TTUlta. Valmistuin keväällä ylioppilaaksi Länsi-Porin lukiosta ja tulin suoraan sieltä tänne opiskelemaan. Suunnitelmissani on lukea täällä kolmessa vuodessa kauppatieteiden kandiksi ja mahdollisesti lähteä vaihtoon toisena vuotena. Halusin opiskella englannin kielellä ja tulevaisuudessa haluan asua ja tehdä töitä "ihan oikeesti ulkomailla" eli vähän kauempana. Koen tämän olevan hyvä kokemus siltä kannalta, pieni askel sitä kohti. Täältä Tallinnasta kun on kuitenkin niin helppo käydä nopeasti ja edullisesti Suomessa moikkaamassa perhettä ja ystäviä. Lisäksi minua ei innostanut jäädä pitämään välivuotta/-vuosia ja painimaan pääsykoeurakan kanssa, kun oli myös tämä ainakin yhtä hyvä vaihtoehto olemassa.

En tuntenut etukäteen ketään täältä enkä kaupunkiakaan parin shoppailureissun vertaa enempää. Täällä oli kuitenkin monia muita samassa veneessä olevia - muitakin, jotka eivät tienneet yhtään mistään mitään tai tunteneet yhtään ketään haha, joten turvauduimme toisiimme, hoidimme yhdessä ID-kortti juttuja sun muuta ja autoimme toisiamme, joten uusia ihania ystäviä löytyi melkeimpä itsestään. Ei voi muuta sanoa kuin että tänne on kyllä päätynyt ihan huippuja tyyppejä!

Viikot menee hirmu nopeaa vauhtia kun on vain neljänä päivänä viikossa koulua, meillä kauppislaisilla on aina perjantait vapaata. Meillä on nyt alkuun aika standardi lukujärjestys, tällä hetkellä mulla on lukujärjestyksessä aineina Mathematics, Economics, Introduction to Information Technology, Philosophy, Working Environment and Ergonomics ja Estonian Language and Culture. Koulu alkoi vasta vajaa parisen kuukautta sitten ja vielä ei siitä osaa sen enempää kertoa, mutta yöelämästä ja erilaisista häppeningeistä sitseistä ratikkaralliin varmaan riittäisi juttua senkin edestä, hups!






 Syksy Tallinnassa on kaunis. Tosin tänään aamulla satoi jo vähän lunta, eli pian pitäis varmaan alkaa puhua jo talvesta hih. :-)


tiistai 18. lokakuuta 2016

Woopwoop uusi semester alkoi!

Nyt kun syksy on mukavasti saatu käyntiin ja ensimmäiset alkuriennot on juhlittu, on aika saada tämäkin blogi taas toimimaan!

Eli hei olen Emmi, 22-vuotias toisen vuoden lakiopiskelija TTUlta. Tallinnassa asumiseen olen jo tottunut ja paikat on tullut tutuiksi. Silti yhä vuoden jälkeen tuntuu että Tallinnasta oppii aina jotain uutta. Asun Kristiinessä väliaikaisen kämppikseni ja hänen kissansa kanssa pienessä kaksiossa. Olemme molemmat lähdössä ensi kevätlukukaudeksi vaihtoon, joten puolen vuoden kämppiselolla saa hyvin säästettyä taskurahaa keväälle; ts kämppikseni vuokrasopimusta ei voinut jatkaa puolta vuotta ja hän jäi asunnottomaksi. Tulen siis postailemaan kuulumisia Italiasta ensi keväänä!

Vaihtoprosessi on ollut yllättävän helppo alun paperihelvetin jälkeen. Kaikki on tehty sähköisesti, ainoastaan kopiot hakupapereista piti lähettää postitse. Vaihtokouluja lakipuolelle ei ollut monia, kuitenkin niin että jokainen hakija pääsi vaihtoon. Itse katsoin vain Euroopan yliopistoja, ja tiesin itse asiassa etukäteen maan jonne haluan lähteä. Italiassa ja Espanjassa koulut olivat suosittuja, wonder why, mutta englannin kielistä opetusta ei joka koulu tarjonnut. Itse valitsin vaihtoyliopistoni sen mukaan, että se on Italiassa sekä opetuskieli on (ainakin papereiden mukaan) englanti. Itse olen lukiossa kolme italian kurssia lukenut, sekä kesällä kävin verestämässä taitojani Helsingin avoimessa yliopistossa. Toisin sanoen osaan tilata lasin viiniä italiaksi, ja ajattelin tällä taidolla elää puoli vuotta. Yliopistoni on Libera Università Internazionale  degli Studi Sociali Guido Carli eli LUISS, se sijaitsee Roomassa keskustan tuntumassa ja on yksityinen yliopisto Italiassa. Tulen toivottavasti asumaan koulun tarjoamissa huoneistoissa/huoneessa, tämä selviää sitten lähempänä. Hintataso asumisen suhteen tulee nousemaan, kun nykyisestä asunnosta maksamme yht. 390€+ kommunaalit. Kirjoitan vielä lisää hakuprosessista tänne.

Olen Vantaalta kotoisin ja käyn usein Suomessa äidin ruokittavana, sekä töissä. Työskentelen extraajana baareissa ja yökerhoissa, joten saan valita työvuoroni itse; voin siis pitää kk loman tai käydä töissä jatkuvasti. Kuitenkin opintotuet eivät ole päätähuimaavia, vaikka Tallinnassa elämmekin. Pidän myös työstäni sekä siitä että minulla on hyvä syy mennä kotiin kun elämä Tallinnassa käy liian rajuksi. Palkka on myös hyvin erilainen Suomessa kuin Virossa, siksi laivamatkat eivät tunnu liian suurelta hankinnalta. Opiskelu Tallinnassa pitää minut lähempänä ystäviäni ja perhettä Vantaalla, kuin esimerkiksi opiskelu Rovaniemellä.

Suomalaisia opiskelijoita on Tallinnassa jo satoja ja usein opiskelijapippalot ovatkin aika suomipainotteisia. Tulevana lauantaina on Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat järjestön vuosijuhla, joka tarkoittaa mekkoja ja korkeita korkoja. Osalle tytöistä tämä tarkoittaa ihanaa prinsessapäivää mutta itse koen tämän suurena paniikkina. Onneksi kämppikseni toimii myös kampaajan roolissa oikein hyvin joten yksi huoli vähemmän. Viime vuonna juhlat olivat todella hauskat ja ilta oikein muistorikas enkä usko että tänäkään vuonna tule olemaan tylsää!

Järjestötoiminta on Tallinnassa vielä aika nuorta verrattuna Suomeen, mutta se jättää hyvin tilaa uusille perinteille ja mahdollisuuksille. Itse olen ollut tämän vuoden lakijärjestömme Õigus hallituksessa tapahtumavastaavan paikalla Ennin kanssa. Vaikka työtä onkin ollut paljon ja monta tuntia on mennyt pieneen näpräilyyn ja suunnitteluun, en vaihtaisi tätä ”työtä” pois! On saanut vaikuttaa moneen asiaan ja ollut tietoinen monesta uudesta ja kivasta ennen muita. Viime keväänä järjestimme Õiguksen ensimmäiset omat vuosijuhlat, jotka olivat huippu onnistuneet! Juhlat olivat pienet mutta sitäkin hauskemmat, ja toivon että nämä pippalot saataisiin uudelleen ensi keväänä. Itsehän en aio hakea hallitukseen uudelleen kun puolet ajasta olisin vaihdossa, ensi syksynä aion kuitenkin toimia aktiivijäsenenä ja olla taas mukana kaikessa.

Ensi viikolla lakiopiskelijoilla on reading week, joka tarkoittaa vapaata koulusta monien kotitehtävien kanssa. Itse ajattelin panostaa tänä vuonna oikeasti kouluun, enkä lähteä lomailemaan Suomeen tai ulkomaille, onneksi Suomi-kaverit saapuvat turistivierailulle loppuviikosta! 

Kuvia viime vuoden vuosijuhlista







perjantai 10. kesäkuuta 2016

Mitä tehdä kun muutat Tallinnaan?

Moikka kaikki, erityisesti Tallinnaan muuttavat uudet opiskelijat! 

Olen Helinä ja vierailevana tähtenä kirjoitan kesän viimeisen postauksen Tallinnan Tallaajiin! Kesän jälkeen alkaa viimeinen vuoteni Tallinnassa ja tällä hetkellä vastailen TTU:lle tuleviin sähköposteihin, ja syksyllä pidän huolta uusista fukseista. Lukijoiden pyynnöstä kirjoitan postauksen siitä, mitä tehdä kun muutat Tallinnaan, eli tästä lähtee lista asioista jotka pitää hoitaa kun olet ottanut opiskelupaikan vastaan!

Asunto, ensimmäinen asia. Suurin osa Tallinnassa opiskelevista suomalaisista on järjestänyt majoituksensa yksityisen sektorin kautta, mutta yliopiston alueelta löytyy myös edullinen opiskelija-asuntola ( ei suosittu Suomalaisten keskuudessa, koska sijaitsee Mustamäellä kaukana kaikesta paitsi koulusta ja on erittäin epähoukutteleva). Suosituin kaupunginosa suomalaisille on Kesklinn, ja sen alueista muun muassa Maakri, Raua, Sadama, Südalinn, Tatari ja Vanalinn. Suosittelen muuttamaan keskustaan, koska kaikki tulevat kaverit asuvat siellä ja tulet katumaan hyvin nopeasti jos asut kaukana keskustasta. Asuntoja voi etsiä esimerkiksi seuraavien osoitteiden kautta:





Puhelinliittymä Tallinnassa.  Ehdottomasti helpoin tapa olla yhteydessä uusien Tallinnalaisten kavereiden ja kotiväen kanssa on hankkia Sonera Sopiva! Puhuminen, tekstarit ja netin käyttäminen ovat samanhintaista sekä Pohjoismaissa että Baltian alueella. Kannattaa vaihtaa liittymä ajoissa, sillä sen vaihtuminen voi kestää maksimissaan 2 viikkoa. Voin kokemuksesta kertoa että ei ole hauskaa muuttaa uuteen maahan ilman nettiä ja toimivaa liittymää.

Rekisteröityminen. Kun asunto Tallinnasta on löytynyt, on asuinpaikka Viron päässä hyvä rekisteröidä. Suomen suunnalla suosittelen tekemään tilapäisen osoitteenmuutoksen Tallinnaan, en koko "kirjojen siirtämistä". Asuinpaikan rekisteröintiin tarvitsette henkilöllisyystodistuksen ja vuokrasopimuksen. Muut tarvittavat paperit löytyvät samasta osoitteesta, jossa itse rekisteröintikin tapahtuu (Pärnu Mnt 9), aukiolo ajat: Maanantai 8.15-18.00; Tiistai - Torstai 8.15-17.00; Perjantai 8.15-13.00.

ID-kortti. Asuinpaikan rekiströinnin jälkeen pystytte hakemaan Viron ID-korttia, jota tarvitaan monessa paikassa, esimerkiksi ilmaisen julkisenliikenteen kortin saa vain ID-kortilla. ID-kortin saaminen kestää suhteellisen kauan joten heti kun on vuokrasopimus kädessä kannattaa hakea korttia. Alla vielä ohjeet englanniksi!

Applying for Estonian ID-card:
Based on EU regulations, international students coming from EU (including EEA and Switzerland) should obtain the right of temporary residence in Estonia. An EU citizen must, within the period of one month from the registration of his/her place of residence, personally contact Citizenship and Migration Bureau to apply for an Estonian ID-card which certifies his/her right of temporary residence in Estonia. ID-card, besides being one of the requirements of residing in Estonia, gives you certain advantages, for example, being the only document accepted in the Internet. ID-card enables you to get great discount in public transportation, allow you to use Internet banking, purchase monthly e-ticket for public transport, book cinema tickets or use e-library.
Take these documents... Application form (can be filled in Citizenship and Migration Bureau); Identification document;
Document showing you have paid the state fee (24.28 EUR); Color photo 4x5 cm (can be taken also in Citizenship and Migration Bureau, free of charge).... and go to the Citizenship and Migration Bureau office Sõle 61a Mon-Fri 9:00-18:00 *Office is closed every month last Friday.
Police and Border Guard Board information: www.politsei.ee/en/teenused/right-of- residence/eu-citizen/
Contacts: http://politsei.ee/en/kontakt/kmb/
Phone: +372 612 3000
E-mail: ppa@politsei.ee / teenindus@politsei.ee

Julkisenliikenteen kortti. Siihen asti kunnes saat ID-kortin, voit ostaa kivan vihreän kortin R-kioskilta tai postista ja ladata siihen joko rahaa tai aikaa! Tosin bussin/ratikan tarkastajat ovat erittäin harvinainen näky Tallinnassa ja sakkokaan ei ole ihan hirveä...

Kela. Opiskelijan arkea ja taloudellista pärjäämistä on helpottamassa myös Suomenlahden eteläpuolella Kela! Kun opintopaikka on otettu vastaan, on mahdollista hakea Kelalta opintorahaa ja asusmislisää, joiden kanssa Tallinnassa pärjääkin jo aika hyvin.
Teidän uusien opiskelijoiden kannattaa myös vakavasti harkita opintolainan hakemista, sillä säännökset muuttuivat suuntaan, jossa valtio hyvittää opintolainaa takaisin ajoissa opintojensa kanssa valmistuville. Lukekaa tarkemmin Kelan sivuilta!
Jos Suomen päässä joudutte reissamaan vielä kauaskin satamasta, kannattaa heti koulujen alkaessa käydä pyytämässä oman tiedekunnan toimistosta tarvittavat todistukset VR:n ja Matkahuollon opiskelijakortin saamiseksi! 

Netti. Tallinnassa laajakaistoja ja tv-yhteyksiä tarjoavat Elion (www.elion.ee) ja Starman (www.starman.ee). Tarjonta vaihtelee taloyhtiöistä riippuen. Hinnat ovat n. 20-25e/kk. Laajakaistan hankkiminen käy usein helpoiten vuokranantajan avustuksella tai asioimalla liikkeessä! Sonera Sopivan mobiililaajakaistaa jakamalla pärjää toki alkuun, mutta pitemmän päälle laajakaista on näppärämpi ratkaisu.


Tallinnassa on myös paljon mahtavia opiskelijajärjestöjä, kannattaa käydä jo etukäteen tutustumassa:

http://www.tsoj.fi  -  Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry

http://www.ttu.ee/mtu-oigus-fin  - MTÜ Õigus

https://www.facebook.com/nesutallinn/?fref=ts - Nesu Tallinn

https://www.facebook.com/tallinnuniversitiesski/ - TauSKI 

https://www.facebook.com/ILGTallinn/?fref=ts  - Interntional Law Guild




Näillä ohjeilla pitäisi päästä alkuun Tallinnassa! Kaikille TTU:n  uusille opiskelijoille tiedoksi, teidät tullaan lisäämään hyväksymisen jälkeen omaan facebook-ryhmään, jossa jaetaan lisä infoa tapahtumista ja opiskelusta. TTU vierailee Helsingissä 14.6.16 ja 12.7.16. Yliopistoon pääsee tutustumaan 21.7.16 Avoimien ovien päivillä! Lisäinfoa ja ilmoittautuminen löytyvät täältä: http://www.ttu.ee/studying/tut_admission/finnish/ 


Lopuksi viihdytän teitä meidän viimeisen Tallinna illallisen kuvilla, mahtavaa kesää kaikille!












 SALUT!

maanantai 2. toukokuuta 2016

Aurinkoa, koulutöitä & taskuvarkaita


Moikka!

Tällä hetkellä mennäänkin jo vauhdilla kohti kesää ja kesälomaa. Sitä ennen on vielä melko paljon kouluhommia hoidettavana; kahdelle kurssille esseet kirjoitettavana, parit esitelmät pidettävänä ja tietenkin kevätlukukauden loppukokeet. Tuntuu, että elämä tällä hetkellä on pelkkää kirjastossa istumista ja kovaa yritystä saada jotain tehtyä. Jo pelkkä aiheiden keksiminen esseisiin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onneksi sentään aurinko on paistanut jo jonkun aikaa ja ilma alkanut lämmetä.

Mun lempparipaikka; Kadriorgin puisto.

Koko kevät lukukausi on mennyt sellaisella vauhdilla, että ei ole edes huomannut ajankulua. Onneksi koulun ohella on ollut kaikkia kivoja tapahtumia, joista on saanut taas lisäpuhtia opiskeluihin. Huhtikuun puolivälissä lähdettiin muutaman kaverin kanssa Suomeen, sillä Helsingissä järkättiin Hesarinkadun Appro – tietty sinne oli päästävä. Eli siis selkokielellä, kyseessä oli baarikierros, joka järjestettiin Helsinginkadulla Kalliossa. Toinen opiskelijatapahtuma mihin osallistuin, oli Nesun järkkäämät Pre-Wappu sitsit, mutta sieltä en napannut mitään järkeviä kuvia joita voisi täällä julkaista.

IR-muidut pubikierroksella.



Käytiin myös IR-opiskelijoiden kanssa tutustumassa Riigikogulla eli Viron Parlamenttitalolla. Pelkkä sinne meno oli kuin olisi ollut lentokentän turvatarkastuksessa eikä paikanpäällä saanut kuvata tai pitää edes puhelinta päällä. Oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla niin rakennuksen historiasta kuin parlamentin toiminnasta.

Ainut kuva, jonka paikasta sain on tässä.


Melko monella on ollut kesän suunnitelmat mielessä jo pitkään ja kesätöitä suurin osa on yrittänyt etsiä aktiivisesti vuoden alusta saakka. Myös mulla on ollut kesä auki jo pitkään, sillä kesätöitä oli todella hankala löytää. Onneksi kesätyöpaikka varmistui vähän aikaa sitten, eikä siitä tarvitse enää stressata. Sain vielä todella kivan, itseäni kiinnostavan kesätyön Fazerilta. :)


Piritan ranta toukokuun ekana päivänä, love it!

Yksi hiukan epämukavampi päivä tuli Tallinnassa vastaan kun ratikassa iski taskuvaras ja vei lompakon laukusta keskellä kirkasta päivää. Vähän epämääräisen näköinen mies oli seuraillut mua bussista ratikkaan ja ratikassa ulos noustessa tunsin, että nyt kävi jotain ja rupesin heti kaivamaan laukkua. Lompakko ja tämä mies oli hävinnyt about sekunnissa. Onneksi mulla oli ystävä matkassa, joka alkoi heti selvittää mitä pitää tehdä, koska mä menin ihan paniikkiin... 
Olkaahan siis varovaisia kun liikutte keskustassa, taskuvarkaita on liikenteessä!

Tallinna views.

Tuntuu jotenkin oudolta, että eka vuosi yliopistossa on melkein takana ja selvisin siitä, en olisi oikeasti uskonut. :D Itselläni ainakin kesä menee kokonaan Suomessa, mutta eiköhän täällä Tallinnassakin tule piipahdettua. Kaksi juttua mitkä on mulle kesällä ihan MUST ovat Provinssirock Seinäjoella ja juhannuksen vietto meidän suvun mökillä. Muuten en ole vielä kesääni sen kummemmin suunnitellut.

Vapauden aukiolla kunnioitettiin Siperiaan vankileirille vietyjen muistoa.



Kevät terkuin, Ida