keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Helmikuun Hupia



Kappas vaan, kuukausi taas takana ja vaikka mitä hupia keksitty opiskelun ohella. Kuten täällä jo on kirjoitettu aikaisemmin, pikkulaskiaiset tuli ja meni hirmuisen nopeasti ja siellähän keksittiin kaikkea hauskaa ja kerättiin haalarimerkkejä ihan urakalla. 

Tässä ennen kuin entiseen tapaan siirrytään kuluneen kuukauden tapahtumiin, niin jospa kertoisin teille vähän tulevista tapahtumista.

Court crawl 8.3 

Tästä onkin jo mainittu tossa aikaisemmassa blogissa, mutta onhan se nyt niin jännittävä että uusiksi sitä pitää mainostaa! Eli siis ideana on että MTÜ Õigus järjestää vuosittaisen pub crawlin (sen takia nimi court crawl), ja siellä yhdessä sitten ryhmän kanssa siirrytään baarista baariin ja humallutaan jokaisella rastilla vähän enemmän. Sitten kun kaikista rasteista selviää niin ansaitsee haalarimerkin ja kehumisoikeudet jatkoilla! Nyt kuule olisi ihan hirveä menetys olla kokeilematta onneaan lukuisilla rasteilla Court Crawlissa. Tapahtumaan ilmoittautuminen on vielä toistaiseksi avoin, niin tulkaa ihmeessä mukaan! 

Õigus viikko 2.4 - 8.4

Huhtikuu lähtee vauhdilla käyntiin Õiguksen avulla. Eli siis viikon aikana järjestetään päivittäin jonkinlaista tekemistä, oli se sitten juomista tai opiskeluun liittyen. Maaliskuun aikana tapahtumista tulee lisää tietoa joten kannattaa seurata MTÜ Õigus facebook sivua, jossa sitten ilmoitellaan vähitellen kaikkea mitä ollaan keksitty teille koettavaksi. Tietenkin viikon kruunaa meidän vuosijuhlat 7.4. Juhlat pidetään Swiss hotellissa, ja tällä hetkellä kyllä alkaa näyttämään siltä että vuosisadan juhlat on edessä! Ehkä paras asia juhlissa tosin on se että minä olen siellä niitä selostamassa. Näistäkin juhlista tulee sitten blogissa lisäystä.

Okei okei, siinä on siis tapahtumia joita kannattaa seurata jos et seuraile jo. Joten siirrytään vaikka nyt tähän viime viikkoon ja pariin kuvaan. 






Hmm, no kuva näemmä vähän tärähti--- no ei tässä hätää. Kuun alussa siis järjestettiin vähän minigolffailua. Ja se meni jo vähän paremmin kun minun entiset biljardipelailut. Meidän ryhmään kuului pari tuttua naamaa täältä blogistani, ja he eivät sitten osanneet pelata ollenkaan. 






Ja lisäilen tähän sitten ihan omastakin puolestani muutaman kuvan tuolta turun pikkulaskiaisista. Tämä viimeinen näistä kuvista on meidän ryhmä, jonka kanssa sitten saatiin 14 merkkiä vihkoon ja ansaittiin kultainen haalarimerkki. Tapahtumahan oli siis oikein hauska, vaikka ei siitä kaikki varmasti muistakkaan kaikkea. Itse tosin olin yllättävän hyvässä kunnossa koko reissun aikana ja pääsin tutustumaan niin moneen ihmiseen keihin ei ole muuten mitään kontaktia. Niin jos ensi vuonna on mahdollisuus hypätä meidän kanssa reissulle turkuun, kannattaa heittää viestiä minun suuntaan niin laitetaan hyvät bileet pystyyn. 



Tähän tapahtumien väliin lisään näitä kauniita maisemia mitä saa aina välillä katsella kun matkailee laivalla Helsingin ja Tallinnan välissä. 




Sitten näistä tapahtumista siirrytään vähän rauhallisempaan meininkiin. Käytiin Tallinnan vanhassa kaupungissa Suomen suurlähetystössä visiitillä. Siellä kuultiin Suomen ja Viron yhteisestä historiasta ja itse rakennuksen historiasta myös. Ei haitannut ollenkaan että suurlähetystön ikkunasta oli näin kaunis näkymä (ja en puhu pojista kuvassa tällä kertaa). 



Pidettiin myös sitsit helmikuun aikana teemalla suomituristi. Monet otti teeman sillä tavoin että laittoi lippalakin päähän ja joi entistä ahkerammin. 




Ja sitten tietenkin juhlittiin Viro 100. Vaikka asteita oli siinä -20C pintaan ja ulkona tuuli aivan liikaa, niin silti kadut täyttyivät ylpeillä Virolaisilla. 



Niin tällaista taas on ollut viime aikoina. Hauskaahan on se että vaikka tänne Tallinnaan tule opiskelemaan, niin suomen tapahtumat ovat vielä ihan avoimena meidän nautittavissa.

Joten seuraavaan kertaan ja sellaista. Toivottavasti näen monta teistä nyt 8.3 Court Crawlissa ja sitten Õigus viikolla. 

Moikkamoi!

Alwar Holmberg

lauantai 24. helmikuuta 2018

Save the date!

Kevätlukukautta on jo opiskeltu kuukausi ja muutamat pippalot on ehditty juhlimaan! Tässä postauksessa listataan kevään tulevat hipat ja bailut, joita ei kannata missata. Tallinnassa eri opiskelijajärjestöt järjestävät erilaisia tapahtumia ympäri vuoden, jotka ovat avoimia kaikille opiskelijoille tiedekunnasta riippumatta. Lisäksi opiskelijat osallistuvat itsenäisesti erilaisiin tapahtumiin Suomessa, kuten Helsinginkadun Appro tai Minikaamos.



8.3 Court Crawl
Perinteeksi muodostunut Õiguksen baarikierros, jossa joukkueet suorittavat tarvittavat tehtävät voittaakseen tämän "tuomioistuimen" tuomarit puolelleen. Valitse oikea joukkue ystävistäsi ja lähde näyttämään taitosi kevään kovimmassa taistossa!

16.3 Nesun Sitsit
Sitsit, jossa esitellään uusi hallitus! Sitsit kuuluvat ehdottomasti tallinnalaisten opiskelijaelämään, Õiguksen sitsit ehdittiin jo juhlia helmikuussa, joten jos ne missasit, kannattaa suunnata näille sitseille!

28.3 Vana Toomas
Perinteinen TSOJn tapahtuma, joka kokoaa yhteen kaikki opiskelijat yli oppiainerajojen. Tarkoituksena muodostaa oma joukkue ja selvitä yhdessä rastilta rastille, eli baarista baariin ja toteuttaa siellä annetut tehtävät. Vaikka tarkoituksena onkin löytää nopein ja heittäytymiskykyisin joukkue, silti hauskanpito on tärkeintä. Myös Vana Toomas -jatkot on luvassa, joihin voi ja kannattaakin osallistua ilman, että osallistuu itse tapahtumaan.

2.-8.4 Õigus Week
Viikko täynnä ohjelmaa, suunniteltu lähinnä lakiopiskelijoille, mutta tilaisuudet avoimia kaikille kiinnostuneille. Viikkoon mahtuu kiinnostavia luentoja sekä tapahtumia, jotka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa.

7.4 Õigus Annual Ball
Ainejärjestö kutsuu kaikki Tallinnan opiskelijat juhlistamaan Õiguksen viidettä vuotta vuosijuhlan merkeissä! Kolmen ruokalajin illallinen sopivine ruokajuomineen, puheita sekä esityksiä; tämä tilaisuus kruunaa koko Õigus viikon! Juhlat tietenkin jatkuvat jatkoilla, sekä seuraavana päivänä akateemisella silliaamiaisella!


14.4 Kevätlabupäev
Kevätversio syksyn suositusta Sügislabupäevasta järjestetään ensimmäistä kertaa ikinä. Raitiovaunu kuljetttaa tiimit rastilta rastille, jotka sijaitsevat raitiovaunuyhteyksien varrella eri puolella Tallinnaa. Plussana lämmittävä kevätaurinko ja pitkät valoisat päivät, joka valmistaa opiskelijat lähestyvään kesälomaan. Kevadlabupäev on tarkoitus järjestää hieman eri kaavalla kuin Sügis, joten yllätystwistiä on tarjolla myös vanhoille opiskelijoille.


19.4 Divinus Extravaganza
Tauskin laadukas akateeminen pöytäjuhla, joka pitää sisällään hyvän illallisen, viiniä ja ohjelmaa. Pukukoodina toimii cocktail ja paikkana loft-tyylinen Kultuurikatel.

27.4 Nesun Case day
Päivän ideana on ratkoa yritysten tuomia case -tilanteita muiden opiskelijoiden kanssa. Case -päivä luo opiskelijoille mahdollisuuden näyttää oma osaamisensa suoraan siellä esiintyville yrityksille. Tämä on loistava mahdollisuus oppia uutta ja mahdollisesti avata uusia ovia omalle urapolulle.


30.4-1.5 Vappu
Kasataan kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnataan porukalla Kaivopuistoon Helsinkiin! Suomalaisille opiskelijoille isoin juhla, jota tottakai juhlistetaan skumpalla ylioppilaslakki päässä. Opiskelijajärjestöillä on myös omat teltat Kaivopuistossa, joten tallinalaiset löytää helposti opiskelijamerestä.

maanantai 12. helmikuuta 2018

PIKKULASKIAINEN 2018

Moikka ! Uus semesteri on pyörähtäny käyntiin myös mun osalta. Viime viikolla vauhtia ja motivaatiota opiskeluun haettiin Turusta asti !

Pikkulaskiainen on yksi Suomen suurimpia opiskelijatapahtumia. Se on järjestetty jo yli 20 kertaa ja joka vuosi se kerää lähes 8000 opiskelijaa pitämään hauskaa ja nauttimaan talvesta sekä minttukaakaosta.

Pikkulaskiainen yhdistää käytännössä kaksi eri tapahtumaa yhteen; päivällä järjestetään mäenlaskutapahtuma, jossa voi sekä osallistua taikka katsella  vierestä mäenlaskua. Ilta jatkuu approilla (jotka oli muuten mun ekat!!). Ja approjen jälkeen on aika suunnata jatkoille.

Olin tänä vuonna ekaa kertaa Pikkulaskiaisessa, eikä varmasti jäänyt viimeiseksi! Tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty ja kaikki sujui mutkattomasti. Kaiken lisäksi, Turku on aivan ihana kaupunki!!









Kaiken lomailun ja hauskanpidon jälkeen on aika palata arkirytmiin. Tää semesteri tulee olemaan täynnä haasteita, pitkiä päiviä, esseitä ja presentaatioita. Opiskelijaelämän rikkaus kuitenkin on, että vastapainoksi löytyy kaikenlaista hauskaa tekemistä. Tsemppiä kaikille tulevaan kevääseen ja palaillaan taas kuukauden päästä ! 

- Oona 


torstai 8. helmikuuta 2018

Vuodenvaihde ja uusi semester!

Tervist ja head uut aastat!




1.Lukukausi, finalsit ja joululoma ovat nyt ohitse ja kevät semesteriä on ehtinyt jo kulua vajaan kahden viikon verran. Vaikka ”lomailu” Suomessa olikin tosi mukavaa, paluu Tallinnaan tauon jälkeen ei ollut ollenkaan ikävää. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa kavereita, joiden kanssa ehti viettää tiiviisti neljä kuukautta ennen joulubreikkiä! Paluuta helpotti myös Tallinnaan saapunut kunnon luminen talvi.
 
Niin kuin Alwar jo edellisessä postauksessa totesi, TTÜ:lla pysty säätämään syksyn lopputenttien ja joululoman kanssa aika hyvin omien tarpeiden/halujen mukaan. Useimmat kurssit on mahdollista tenttiä jo ennen joulua ja niiden mennessä läpi tyydyttävällä arvosanalla tammikuu on kokonaan opiskeluvapaa-kuukausi. Jos taas haluaa mieluummin lukea rauhassa pyhien yli, niin se onnistuu. Meidän fuksien kesken kokeiden teko ennen joulua oli aika yleistä. Itse kuuluin tähän enemmistöön ja vietin tammikuun Tampereella töitä tehden viime vuoden kesätyöpaikassa. Vaikka iltavuoro uudenvuodenaattona ei kauheasti napannut, töiden tekeminen tiukan opiskelujakson jälkeen maistui erittäin hyvin koska ylimääräinen raha tulee opiskelijalle aina käyttöön!

Tulevana keväänä hommat jatkuu aika samoilla linjoilla mihin jäätiin viime vuonna: ankaraa opiskelua, hauskanpitoa unohtamatta ;) Viimeksi mainitun toteutus tapahtuu jo tällä viikolla Turussa järjestettävän Pikkulaskiaisen muodossa!

Tammikuun maisemia Tampereelta




Stay tuned!

-Helka





sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Loma ohi, palataan paratiisiin.



Noniin! nyt ollaan sitten päästy takaisin koulun rutiiniin ja heti ekalla viikolla opiskelujen parissa tapahtui kaikkea muutakin jännittävää. Joululoma meni hirmuisen nopeasti, ja ehkä vähemmän tuli tehtyä loman aikana kun olisin halunnut… mutta sain sitten univelkaa onneksi korjattua silläkin ajalla. Tässä voidaan nopeasti käydä läpi vielä kuinka noi viimeiset tentit toimii, jos ei halunnut/pystynyt niitä kirjoittamaan kaikkia joulukuun lopussa ennen lomia.













Eli siis koepäiviä tarjottiin suurimpaan osaan aineista kerran ennen loman alkua, ja sitten tammikuun aikana löytyi pari lisää mahdollisuutta kokeilla onneaan tenteissä. Niin näistä koepäivistä sai valita toisen aikaisemmasta koepäivästä ‘’ensimmäiselle’’ yritykselle, ja viimeinen koepäivä oli uusinnoille, tai jos ei ollut aikaisempaan paikalle ehtinyt, ainoalle yritykselle.













Kokeen jälkeen on kuitenkin mukava kävellä kotiin tallinnan valoisten ja kauniiden katujen kautta. Lumi on laskeutunut tännekin puolelle merta koristelemaan maata. Itse kun pidän talvesta kaikista vuodenajoista eniten, olin perin ilahtunut kun katsoin ikkunasta ulos ja näin kaiken lumen peittävän synkän ja tylsän maailman. Olipas kivaa palata lomilta siihen näkyyn.













Tällä viikolla kun koulu alkoi, niin päätettiin muutaman ystävän kanssa pitää ‘’welcome back’’ juhlimiset pokerin parissa. Vaikka siinä tuli jossain määrin jopa pelattua, ei se lopulta ollutkaan se koko tarkoitus illassa. Yhdessä siinä sitten naureskeltiin ja jaettiin tarinoita lomalta ja mitä kutakin oli keksinyt vapaa-ajallaan.













Seuraavana päivänä olikin sitten jo aika kerääntyä kaikkien tuttujen kanssa klubiin tanssimaan, juomaan, ja tietenkin pitämään hauskaa ystävien kanssa. Klubilla olikin menossa jokin juontamishomma ja kamera kävi pöydästä pöytään hakemaan kuvamateriaalia johonkin. Ehkä ollaan julkkiksia täällä kohta!













Pitkän koulupäivän jälkeen pitää saada rentoutua hyvän oluen kanssa.




















Onhan se kaupunki kaunis illalla. Se on varmaan omia lempiasioita täällä asumisessa, kaikki on niin koristeltua ja valoista. Ei tarvitse oikein keskellä yötä koskaan pohtia sitä että löytääkö sinne kotiin, seuraa vaan tuttuja valoja niin ripeästi ilmestyy kotiovelle.






Vähän tähän tapaan se ensimmäinen viikko takaisin koulussa on mennyt. Paljon ajasta on myös mennyt kurssivalintoihin ja hämmentyneisiin kysymyksiin liittyen niihin kursseihin. Mutta kohta tässä pääsee rutiiniin takaisin kiinni, ja hauska jatkuu samaan tapaan kun syksyllä.





Katellaan sitten taas kuukauden päästä mitä kaikkea jännää on tapahtunut!





Alwar Holmberg