torstai 27. maaliskuuta 2014

Taksikuski, Kekkonen ja ravintolat

Tere jälle!

Polveni operoitiin viime tiistaina. Päätin käyttää Tallinnan etuja hyväkseni ja otin tänään taksin kouluun. Taksi kouluun (noin 20 min matka) kun maksaa huimat kuutisen euroa. Taksikuskin kanssa saimme sovittua määränpään paikallisella kielellä, mutta kun hän huomasi olevani suomalainen vaihdoimme suomen kielelle.

Hän kertoi minulle mielenkiintoisia asioita Viron lähihistoriasta. Kuinka 1980- ja 1990-luvuilla suomalaiset tulivat Tallinnaan Viroa tukemaan tuoden "kapitalistisen maailman tuotteita, ensin purkka, sitten farkku", rakentaen tehtaita ja tuhlaten markkojaan juomiseen ja juhlimiseen. "Jokaisella virolaisella oli oma suomalainen". Tuolloin laivat kulkivat lahden yli noin kuutisen tuntia tai yli. Näin ollen turistit jäivät Tallinnaan koko viikonlopuksi. Kekkonen rakennutti Viru Hotellin ja kävi Tarttossa yliopistolla puhumassa ja juoksemassa lenkinkin (urheilumiehiä). Pururadan nimi on nykyisinkin "Kekkosen rata" (en ole tarkistanut tätä tietoa :D). 

Kysyin miten on Tallinna muuttunut hänen mielestä nykypäivään verrattuna. Hänen mukaan laivojen matka-ajat ovat muuttaneet Suomelta "avun" saamisen. Laivat kun kulkevat vain puolitoista tuntia tai kaksi, on mahdollista matkata päivässä edestakaisin Tallinna-Helsinki väliä. Raksamiehet käyvät Suomessa duunia tekemässä ja Suomesta Tallinnaan tehdään päiväristeilyjä ravintoloihin tai kylpemään. Ikkuna Suomeen ei ole valo tunnelin päässä, joten nuoret eivät puhu enää suomea vaan englantia.


Taksimatkatarinani inspiroimana tulkaa tutustumaan Tallinnaan!
Mielestäni parhaat taksit ja ravintolat Tallinnassa:

Taksit
1. Eurotakso / I.R.Takso Alotusmaksu: 1,98€ - Kilometrihinta 0,48€. HUOM Useimmissa vaan käteinen.
2. Tulika Alotusmaksu: 3,10€ - Kilometrihinta 0,65€. Kortit käy
Lisää infoa http://www.taksod.net/

Ravintolat
1. Ribe
2. Kolm Sibulat / Moon
3. F-Hoone
4. Kompressor
5. Sfäär


Terkkuja
Erkka



perjantai 14. maaliskuuta 2014

Midterm take off



Moikka!


Kirjoittelen juuri Thaimaasta, joten postaus jäänee vähän lyhkäsen puoleiseksi tällä kertaa enkä kuviakaan saa tähän hätään lisäiltyä! Niitä sitten myöhemmin.


Anyway, uusi semesteri Tallinnassa on pyörähtänyt käyntiin vauhdilla ja tälle keväälle on aika mielenkiintoisia kursseja. Lukujärjestyksestä löytyy mm. Organizational Behaviour sekä Operations Management, jotka ovat vähän tälläisiä enemmän käytännönläheisiä kursseja, tunneilla tehdään paljon case studyjä missä pääsee näkemään ihan oikean elämän esimerkkejä ilman että tarvii paukuttaa kirjasta ulkoota pelkkää teoriaa. Teoreettesempiä on taas Legal Environment of Business, Basic Finance ja kaiken huippuna matikka eli Quantitative Research Methods. Aika monipuolinen kattaus siis. Itse en ottanut mitään ekstra kursseja suositeltujen lisäksi, sillä en tarvitse ylimääräisiä noppia ja tällä aikataululla jää myös kivasti vapaa-aikaa, mikä  kyllä passaa mulle.  Hassua sinänsä, monille kauppislaisille tuottaa tuskaa noi matikankurssit. Joko edellisistä opinnoista on jo niin paljon aikaa, että teoria on päässyt unohtumaan, tai sitten se ei ole ikinä oikeen edes ollut hallussa. Meidän täytyy onneksi lukea vain kaksi pakollista kurssia matikkaa, mutta niissäkin on ihan tarpeeksi pähkäiltävää mikäli matikka ei ole lähellä sydäntä. Toki jos kiinnostusta riittää niin vapaa valintaisia syventäviä kursseja löytyy kyllä.


En muista oliko kukaan maininnut mitään meidän opettajista/proffista, mutta näillä kansainvälisillä linjoilla on luennoitsijatkin toki kansainvälisiä. Tällähetkellä esimerkiksi yksi proffa on kotoisin New Yorkista ja toinen jostainpäin Georgiaa. Lisäksi löytyy kiinalaisia, virolaisia, venäläisiä, suomalaisia yms. Jokaisella on ihan oma opetustyyli ja erilaiset vaatimukset läsnäolojen suhteen. Suurinosa on kuitenkin tosi joustavia ja joukossa on myös aika hulvattomia persoonia. Yleensä säännöt menee niin, että luennoilla ei ole läsnöolopakkoa, mutta pienemillä ns. seminaaritunneilla ja kieltentunneilla on oltava tietty prosenttiosuus läsnä saadakseen osallistua kokeeseen.Itse tykkään kovasti tästä käytännöstä, että pääosin opiskelu ja aktiivisuus on omalla vastuulla, jolloin onnistuu hyvin lukukauden ohessa työnteko ja matkustelu. Kuitenkin yliopistossa ollaan ihan omasta tahdosta joten musta on siistiä että eteneminenkin on täysin itsestä kiinni. Käytinkin nyt tilannetta hyväkseni ja otin tähän väliin pientä “hermolomaa”. Kaverin houkuttelemana lähdin tänne thaikkulaan muutamaksi viikoksi reppureissaamaan. Koska vielä voi tällälailla spontaanisti lähteä,  sitten aikuisena ja vakituisessatyössä ei enää välttämäti voikkaan.  Kiireellisimmät koulutehtävät kun pystyy onneksi palauttamaan myös etänä ja luulen että tän jälkeen akut on aika hyvin ladattu loppukeväälle kun jo tässä vaiheessa näkee vähän auringosäteitä. Opiskelijaelämän etuja!!;)


Eipä tässä muuta kun aurinkoista viikkoa, palailen vähän pitemmällä postauksella ensikerralla!



Ps. Opiskelua koskevia kysymyksiä voi lähettää tänne blogiin, mutta myös Facebookissa on hyödyllinen sivusto tähän tarkoitukseen: Opiskele TTU:ssa 


Meidän koululla järjestetään myös mahdollisuus tutustumis käyntiin huhtikuun alussa, jos kiinnostaa, tsekkaa Vierailu Tallinnan Teknilliseen Yliopistoon 1.4

Tiara

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Töitä, töitä ja vähän lomaakin

Moikka taas!

Nyt on extralomaltakin palattu ja koulunkäynti taas kunnolla vauhdissa. Aika helpolla on päässy tän ensimmäisen 1,5kk, mutta tästä eteenpäin kesään asti riittääkin sitten töitä. Kevät menee kuitenkin yleensä tosi nopeesti ja auringonvalo auttaa jaksamaan :) eikä tässä enää ole jäljellä kuin noin pari kuukautta. Sitten pääsee kesälomalle tai kesätöiden pariin. Kesäloma meillä alkaa heti ku on kaikki tentit saanut tehtyä ja ainakin viime vuonna olin tehnyt kaiken jo toukokuun loppuun mennessä. Harvat joutuvat enää kesäkuussa käymään yliopistolla. Kesätöitä ajatellen se onkin hyvä, koska töitä kerkeää sitten tekemään ruhtinaalliset 3kk. Tai voihan sitä lomaillakin 3kk!

Itse teen töitä koko ajan opiskeluiden ohella. Oon siitä onnekas, että oon saanut oman alan töitä lakiasiaintoimistosta, jossa pääsee näkemään miten lakimiehet oikeasti työskentelevät. Toimisto on Suomessa, joten yleensä matkustan Suomeen vähintään joka toinen viikonloppu. Toimisto, jossa työskentelen hoitaa pääasiassa rikosjuttuja ja samalle alalle oon ajatellu itsekin erikoistuvani sitten joskus. On aivan mielettömän opettavaista tehdä käytännön töitä opiskelun lisäksi ja opin koko ajan uusia juttuja, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Suosittelenkin siis ehdottomasti hakemaan esimerkiksi kesätyötä omalta alalta, vaikka kilpailu paikoista onkin kova. Hakemisella ei kuitenkaan mitään menetä ja oikeustiede on mukana niin monella alalla, että erilaisia yrityksiä ja instituutioita mistä valita on valtava määrä!

Kauppiksen puolella opiskelevista en ole varma, mutta ainakin lakiopiskelijoille työharjoittelu (internship) kuuluu opintosuunnitelmaan. Tarkoitus on siis suorittaa tietty määrä tunteja, jossain lain parissa työskentelevässä yrityksessä ja harjoittelu on 6 opintopisteen arvoinen. Työharjoittelun saa suorittaa milloin vain, vaikka kesätyönä. Harjoittelupaikan löytäminen saattaa joskus olla vaikeaa, mutta esimerkiksi opiskelijajärjestömme Õigus etsii jatkuvasti yrityksiä, jotka haluaisivat tarjota näitä harjoittelupaikkoja ja muutama yritys onkin jo ilmaissut kiinnostuksensa. Työharjoittelusta kannattaa tosiaan ottaa kaikki irti, koska voin kertoa että käytännön työ on ihan eri asia kuin pelkkien kirjojen ulkoaopettelu.

Tässä taas tekstiä tällä erää. Mutta arvatkaapas mitä! Lupasin yrittää parantaa tapani kuvien suhteen, joten....






Tässä muutamia kuvia mun Itävallan lomalta. Ja voin kertoo, et ei ollu mikään löhöilyloma!

Seuraavan kertaan taas! Nauttikaa nyt auringosta, koska kylmä tulee taas viikonloppuna....

-Tua