tiistai 31. maaliskuuta 2015

Aika rientää, täytyy lentää

Heippa taas!

Reilu kuukausi taas mennyt edellisestä kirjoittelukerrasta ja puolessa välissä semesteriä mennään, eli hurjaa vauhtia tuntuu tämä kevät etenevän! Tällä viikolla on lakipuolen reading week, mutta päätin jäädä kuitenkin Tallinnaan, kun suurin osa luokkalaisista suunnisti Suomeen. 

Maaliskuu meni kaiken kaikkiaan aivan super nopeasti, kun oli aika paljon koulujuttuja, mutta samalla myös joka viikko töitä muutamana päivänä viikossa. Lisäksi tähän kuukauteen mahtui lakipuolen ainejärjestön õiguksen-teemaviikko. Itsellä oli tuolla viikolla aika paljon töitä, mutta ehdin yritysvierailulle Suomen suurlähetystöön. yhteiselle illalliselle Pegasus-ravintolaan ja haalareiden tuunaustilaisuuteen koululla. Nyt kun vielä jaksais ommella ne joku päivä niin olis tosi kiva :D. Muita tapahtumia samalla viikolla olivat Superhero-sitsit, Legal Quiz ja lauantaina cocktailtilaisuus Butterfly Loungessa. Tosi kivoja tapahtumia oli kyllä, vaikkei kaikkiin ehtinytkään.

Töistä sen verran, että teen tosiaan promohommia Tallinkin laivoilla SP-Works-nimisen promootiofirman kautta. Oon tykänny töistä tosi paljon ja ne tuo kivaa vaihtelua koulun oheen. Lyhyt pinnaisille homma ei ehkä sovi kun välillä joutuu kuuntelemaan risteilyturistien elämänkertoja ja enemmän ja vähemmän kohteliaita kommentteja milloin mistäkin :D Mulle työ sopii, sillä puhetta maailmaan mahtuu ja oon tutustunut töiden kautta tosi kivoihin ihmisiin. Mukava lisä töissä on ollut myös se, että viron kieli on alkanut tarttua pikku hiljaa.  Puhuminen tökkii edelleen, mutta nykyään saa jo tosi hyvin selvää mitä muut puhuu.
 





















@ Reval Sport
Vapaa-ajan vietosta puheen ollen treenailuun Tallinnassa! Aikaisemmin Tiara on kirjoitellut lenkkeilystä Piritaan vievällä rantatiellä ja Christer mainitsi pyöräilyn iloista täällä. Itse en juokse kun bussipysäkille, pyöräilystä puhumattakaan :D Salilla on kiva käydä kun saa mennä oman aikataulun ja fiiliksen mukaan, joten sitä on tullut sitten harrastettua täälläkin. Suomalaisten opiskelijoiden keskuudessa  suosituimmat kuntosalit täällä ovat Reval Sport ja MyFitness. Itse käyn Revalilla ja mulle se on ainakin ollut tosi jees paikka. En tykkää oikeen käydä ryhmäliikunnassa enkä uimassa, mitkä kumpikin kuuluisivat jäsenyyteen, mutta ei se mitään. 30 päivän korttia on opiskelijoille tarjolla 43 ja 49 euron hintaan. Tosi hyvä juttu on myös se, että kortti on tosiaan 30 päiväksi ja uutta ei tarvitse ostaa heti edellisen päätyttyä eli ei oo periaatteessa sitoutunu mihinkään ja voi  pitää taukoja millon haluaa. Suomessa tuntui siltä, että kun liittyi jollekin kuntosalille, niin sen kanssa oltiin sitten naimisissa vähintään vuosi. MyFitnessillä on Tallinnassa useampia toimipisteitä, mutta suosituimpia suomalaisten kesken taitaa olla Virun ja Solaris-keskuksen. MyFitness on vähän kalliimpi, mutta sinnekin löytyy edullinen kortti, jolla voi käydä treenaamassa aamupäivisin. Jos vertaa Revalia ja MyFitnessiä, niin jälkimmäistä voisi sanoa ehkä vähän fiinimmäksi ja uudemmaksi. Toisaalta taas Revalilla on paremmat aukioloajat varsinkin viikonloppuisin (auki joka päivä 6-24).


Treenikulttuuri on Virossa vähän erilaista kun Suomessa ainakin naisten osalta :D on ihan ok tulla treenaamaan pelkissä urheilurintsikoissa ilman paitaa ja ei se treenaaminenkaan nyt niin välttämätöntä ole. Senkun istuu poikaystävän vieressä ja yrittää näyttää hyvältä ja olla hikoilematta... no mutta kukin tyylillään, eihän nuo ole multa mitään pois :D ainoo asia mihin hajoaa totaalisesti pää täällä on se, että virolaiset ei osaa laittaa tavaroita ja painoja takaisin paikoilleen, siinähän on sitten joku jättänyt sata kiloa smithiin ja mietit et onkohan toi nyt vapaa vai ei ja huoh. ja sit se järkyttyny ilme kun joku on palauttamassa painoja ja toteen että sen paikka ei nyt ole tossa :D jotenkin Suomessa tottunut, että ihan itsestään selvää, että painot on kokojärjestyksessä ja että niitä ei jätetä lojumaan mihin sattuu…

Loppuun pakko painostaa vielä ihanaa kasvisravintolaa, missä kävin tänään Lotan kanssa. Vegan V löytyy vanhasta kaupungista ja hinnat on tosi opiskelijaystävälliset. Pidän kasvisruuasta, mutta ainoo mitä osaan itse tehdä on kasvissosekeitto, niin oli kiva tänään maistella kaikkea uutta, suosittelen kyllä kaikille!

Vegan V (kuva Lotta M.)

Jotenkin hirveästi tekstiä, vaikka alkuun mietti, että onko tässä kuukauden aikana mitään nyt edes tapahtunut! Seuraavan kerran kun kirjoittelen, niin täällä kärsitään todennäköisesti alkavaa paniikkia kasautuvista lopputöistä ja samaan aikaan odotellaan kesää ;) Tsau!

-Sara




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Virolaislorut

Aurin...No terveisiä täältä Tallinnasta kuitenkin! 

Taisin ottaa varaslähdön kohti loman viettoa, kun luulin sään olevan puolellani - väärässähän olin. Joten annattehan anteeksi epäonnistuneen lähtöni. Syynä epäonnistuneeseen lähtööni lienee hirveän jäätävä tuuli, pienehkö lumisade eikä se auringon viettelys lämmittänytkään paljasta pintaa. Tulevaan pariin viikkoon mahtuu kuulemma paljon tuulta ja miinusasteita täällä Tallissa, joten varatkaa ne lämpimät tuulta vastaan taistelevat takit ja pipot tullessanne vierailulle!

Niin, käsitellään vähän tuumailuja harrastuksesta ja siitä alustasta, jonka päällä sitä harrastusta joutunee suorittamaan. Ja jotain muuta pientä höpötystä kohokohdista ja lomasuunnitelmista!


Iltakympit Piritateen ääriä pitkin maaliskuun illassa
Kuvatekstistä päätellen voisin jopa harrastaa jonkinlaista jalkojen rasittelua ja ehkä selkokielellä sanottuna reenaan kevyesti syyskuussa pidettävään SEB:n järjestämään Tallinn maratoniin. 


Tarkennus SEB Tallinn maratonin armottomasta matkasta,
jonka siis pyrin juoksemaan kahteen kertaan.
Kaikille juoksuterminaattori-kavereilleni suosittelen Tallinnan maratonia upein merinäkymin ja historiallisen vanhan kaupungin maisemin, joka saa mielen lentämään muualla kuin itse huimissa kilometrilukemissa; näin sen ainakin toivon vaikuttavan.


Kyllä vai Ei?!
Olisi muutama mielipide maantiepyöräilystä Tallinnan tiestöillä ja muutenkin pyöräilyyn suunnattuista ajoteistä. 

Oma kokemukseni maantiepyöräilystä täällä pyörii Tallinnan alueen sisäpiirillä. Muistan pyöräilleeni suurimmilta osin Viimsissä, Piritalla ja lisäksi olen tehnyt tutkimusmatkan yliopistolleni vapaapäivinäni testatakseni tätä hienoa pyöräilyverkostoa. Pakko vain lyhyesti todeta, että on kyllä huonosti minkäänlaista pyöräilytietä missään. Kaiken näköistä liikennevaloa hidastamassa, liikaa katukorokkeita, joka nurkan reikiä tiessä sekä on pakko pyöräillä kävelyteillä. Tosin Piritatee pyöräilykaistaineen on ideaalinen pyöräilyyn (loppunee kyllä nopeasti). Vähän tekee hiljaiseksi, kun olen raahannut mukanani tuon puuhevosen vaarallisen ohuine renkaineen ja laiminlyönyt maastopyöräni huoltovälit totaalisesti (kyllästyin sillä hidasteluun muutenkin). Mutta en ole yhtä motivoituneesti pyöräillyt täällä kuin Suomessa, joten vaikea sanoa kapeakatseisuuttani pidemmälle. On ollut huhuja hylätyistä kaupungeista tuolla jossain ja muista jännistä pyöräilykokemuksista, joihin tosin en ole innostunut paneutumaan.


Viime viikon Tallinna-Helsinki shotti laivasta
Nyt kun ehdin jo mainita lomankin ja yhdistää siihen tiestön, niin aion tulevana lauantaina Suomesta palattuani tehdä pienmuotoisen roadtripin katumaasturillani ympäri Viron teitä ja vierailla sukulaisillani Keski-Virossa ;) Voisin myös samalla ihmetellä taas sitä tieverkostoa :D


Kyllä nyt eestiläisenä matka taittuu nopeaan, koska Audi S8
Varmaan jokainen teistä voisitte muutamalla silmän räpäytyksellä järkyttyä eestiläisestä ajokulttuurista ja muutenkin tiemallien ratkaisuista, jos ja kun uskaltaudutte Tallinnassa ajamaan. Itselle se oli aika kokemus, mikä ei kuitenkaan ole lähelläkään Venäjän tiepolitiikkaan verrattavissa ja hyvä niin. Tänne tultaessa, kannattaa soittaa vakuutusyhtiölle ja hoitaa ulkomaanluvat kuntoon, ihan kaiken varalta. En halua nyt sanoa, että täällä ajetaan koko ajan toisten kylkeen, mutta kaikkeen on hyvä varautua. 


Scotland Yard live-musiikkia

Tallinnan illoissa soitellaan vähän väliä kaikkiin makuihin sovitettuja säveleitä, joista itselleni mieluisimpia on indie, jazz, metal ja ehkä jopa pop. Syynä tähän aiheeseen on se erityinen seikka, että tällä viikolla aina lauantaihin saakka toimii Tallinn Music Week. Täällä on yli 100 eri bändiä soittamassa kaikkien korvaan. Lisäinfoa paikasta ja ajasta saa tmw.ee. Sinne vaan, jos on paikalla!










Niin ja miten saisin ton otsikon sopimaan tekstiini? Yhdellähän tapaa se hoituu niin, että virolaisittain palmusunnuntain aamuna perheenjäseniä ja naapureita herätellään pajunoksilla lyöden (onneks ovet on lukossa) ja ujutetaan voima- ja terveyslorut heränneille.

Näitä tämmösiä täällä Virossa, ja muuta en tässä nyt keksi kuin toivottaa oikein hyvää pääsiäistä ja lomaa! :)




I'll Be Back,
Christer Piirma












keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

V niin kuin Virtuaalinen Viro

Tere jälle!
 
Vielä tähän mennessä kukaan ei ole puhunut näistä kaiken maailman elektronisista jutuista, jotka mullistavat meidän maailmaamme ja ovat Virossa jo arkipäivää. Virohan tunnetaan ainakin Euroopan mittapuun mukaan elektronisten asioiden edelläkävijänä ja muut maat, kuten Suomikin tulee perässä näissä asioissa. Ei ihme, sillä jo vuonna 2005 tuli Virosta ensimmäinen maa maailmassa, jossa pystyi äänestämään sähköisesti. Dokumenttien allekirjoittaminen digitaalisesti hoituu myös kädenkäänteessä omalta kotikoneelta. Nykyään on mahdollista olla jopa virtuaaliasukkaana Virossa ja saada sähköinen e-oleskelulupa.
Vasta parin vuoden asumisen jälkeen on saanut selkeämmän kuvan siitä, että mitä kaikkea "e-Virossa" voi sähköisesti hoitaa ja kuinka asiat verkossa pelaavat. Kerron teille hieman, mitä elämää helpottavia kortteja lahden tällä puolen käytetään sekä erilaisia hyödyllisiä nettisivuja, mobiilisovelluksia sekä muita laitteita.







ID-kaart - ID-kortti

Tämä kortti on tärkein korttisi, jota Virossa eläessäsi tarvitset ja se on ID-kortti. ID-kortti eli Identity card on henkilöllisyystodistus, joka todistaa oleskeluoikeutesi Virossa. Se on määräaikainen ja voimassa 5 vuotta. Erityisen hyödyllisen siitä tekee kortin takana oleva siru, johon on tallennettu sinun tietosi sähköisessä muodossa. Kortin saatuasi saat mukaasi myös PIN1 ja PIN2 tunnusluvut joiden avulla sähköinen tunnistautuminen ja dokumenttien allekirjoittaminen onnistuvat. Kortti yhdistetään ID-kortin lukijalaitteeseen, joka tunnistaa kortin takana olevasta sirusta tietosi.
Myös esimerkiksi paljon eri jäsenyyksiä, kanta-asiakkuuksia ja kortteja voi liittää ID-korttiin, kuten esimerkiksi kirjastokortin. Matkustettaessa Euroopan Unionin sisällä, et tarvitse passia vaan ID-kortti käy henkilöllisyystodistuksesta EU-alueella.





Ühiskaart, "Roheline kaart" - Julkisten kulkuvälineiden kortti, "vihreä kortti"

Tällä kortilla "aukenevat" ovet Tallinnan julkisiin kulkuvälineisiin, eikä tarvitse enää pelätä tarkastajia. Tallinnan asukkaille, kuten myös meille opiskelijoille, on julkisten bussien, trollibussien ja ratikoiden käyttö täysin ilmaista ja sehän passaa! Kortti pitää vain muistaa leimata kun kyytiin nousee. Mikäli olet vain lyhyemmän aikaa Tallinnassa, kannattaa kortti silti hommata, koska siihen voi ladata joko rahaa tai matkustuspäiviä ja korttia on mahdollista käyttää myös ensi Tallinnan reissulla.


Tavallinen opiskelijakortti sekä Swedbankin student Mastercard


Tudengikaart - Opiskelijakortti

Opiskelijakortti on yleisesti hyödyllinen, jolla lähes aina saa alennusta korttia näyttämällä, niin Virossa, Suomessa kuin missä tahansa ympäri maailmaa. Avatessasi pankkitilin Viroon, on useimmissa pankeissa mahdollista myös yhdistää opiskelijakorttisi pankkikorttiin, jolloin opiskelijakortti pysyy aina mukanasi. Kolmantena mahdollisuutena on myös yhdistää vihreä Ühiskaart tähän samaan opiskelija-pankkikorttiin, jolloin yksi kortti eli pankkikorttisi ajaa käytännössä kolmen eri kortin asian.





Partnerkaart & Club One kortti

Näistä korteista kannattaa olla jompikumpi tallessa, sillä ne ovat melko yleisiä alennuskortteja Tallinnassa. Partnerkortilla saa alennusta mm. Kaubamajasta ja se on myös ruokakauppaketju Selverin oma alennuskortti. Club one kortilla saa Tallinkin laivamatkojen lisäksi alennusta myös Tallink takseista ja myös maissa kannattaa kysyä saako sillä alennusta. Käy esimerkiksi Kaubamajassa alennuskorttina.



+


ID-kortin lukijalaite

Tällä laitteella ID-kortin käyttäminen sähköisesti, esimerkiksi allekirjoituksen antamiseen omalta kotisohvalta onnistuu vaivatta. Lukijalaite itsessään maksaa alle 10 euroa lähimmästä eletroniikkakaupasta, tämän jälkeen lataat netistä lukijalaitteen ohjelmiston ja asennat sen tietokoneellesi ja näin voit heti aloittaa sen käyttämisen. Laite yhdistetään tietokoneen USB-porttiin ja ID-kortti työnnetään laitteeseen jolloin siihen syttyy vihreä valo käytön aloittamisen merkiksi.



Mobiilisovelluksia

Eesti ühistransport -mobiili app
- Paikallisbussien ja muiden julkisten kulkuvälineiden aikataulut puhelimeesi.

Kutsu takso - Taksi app
- Olitpa sitten Tallinnassa, Pärnussa tai Tartossa, niin tällä sovelluksella voit katsoa eri taksien numerot ja myös useimpien firmojen perimät hinnat ja ei muuta kuin taksia tilaamaan!

Parkimine.ee - "Auto parkkiin" - mobiilisovellus
- Auton parkkeeraaminen ja parkkimaksun maksaminen puhelimitse.

ERR, Delfi, Postimees, Õhtuleht
- Yksi Virolaisten paikallismedioiden uutissovelluksista kannattaa myös olla asennettuna puhelimeesi, jotta pysyt ajantasalla maan polttavista puheenaiheista, eikä tee pahitteeksi oppia myös samalla hieman maan omaa kieltä.


Hyödyllisiä nettisivuja

www.parkimine.ee    - Auton parkkeeraaminen Tallinnassa ja yleisesti Virossa.

www.elron.ee     - Junalippujen ostaminen verkossa ja junien aikataulut

www.tpilet.ee     - Bussiliput Virossa ja aikataulut

soiduplaan.tallinn.ee     - Tallinnan julkisten kulkuvälineiden aikataulut

www.eesti.ee     - Yleistietoa Virossa elämisestä ja paljon tietoa e-Virosta

www.emta.ee     - Tietoa veroista, lainsäädännöistä ja työskentelystä Virossa



Tässä tämänkertainen infopläjäys Eestin mielenkiintoisista asioista.!
Iloista kevätmieltä ja lämpimien ilmojen odottamista toivottaen:)
- Edi

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Mielipiteitä Tallinnan kauneuspalveluista ja uutta semesteriä by Sara

Heippa kaikille pitkästä aikaa!


Mun edellinen postaus osui tonne joulun aikaan ja tuntuu tää reilu kaks kuukautta on menny supernopeesti. Jotenkin tuntuu hassulta tässä vaiheessa pohtia joululomaa, kun on kuukauden verran nyt ollut jo Tallinnassa. Tosiaan kokeet meni loppujen lopuksi aikalailla nappiin, niin sain ruhtinaalliset kuusi viikkoa lomaa, minkä vietin sitten kokonaan Jyväskylässä. Oli ihana pitkästä aikaa olla kunnolla lomalla. Viime kesän kun olin kokonaan töissä, ja se viikon lukuloma syksyllä oli aika lyhyt loppujen lopuks,  niin tossa kuuden viikon aikana sai ainakin hyvin rentouduttua ja tehtyä kaikkea kivaa J siitä varmaan voi päätellä, että loma on ollut tarpeeksi pitkä, kun viimesen viikon aikana alkoi olla jo ikävä takaisin Tallinnaan ja arkirutiinien pariin.

hehe kyl mä siellä salilla kerkesin välillä muutakin
tehdä kun ottaa pukuhuoneessa kuvia


Sara ja Sonja 19 v. päätti rakentaa lumiukon mun
loman loppumisen kunniaks (joo käytiin samalla
reissulla myös pulkkamäessä)




Lakipuolen keväästä Iina tossa vähän kirjoittelikin, että eri tyyppinen semester selkeesti kun syksy. Jotenkin tuntuu, että heti alusta alkaen on ollut aika paljon juurikin niitä kirjoitushommia. Toisaalta ihan mukava, että pääsi samantien kouluhommiin kiinni. Itse pidin lukujärjestyksen aika rentona, enkä ottanut pakollisten kurssien lisäksi muuta ylimääräistä kun viron kielen kakkoskurssin. Olis kiva jos tässä kevään aikana alkais kielitaito olemaan sillä tasolla ettei vetäis aina ihan jäihin kun joku kysyy bussipysäkillä vaikka kelloa.






Ihana Kaisa käymässä Tallinnassa <3
Kouluhommista huolimatta kevät semester on lähtenyt mukavasti käyntiin, ulkona on tullu käytyä pariin otteeseen ja kaveri Jyväskylästä oli pari päivää mun luona eli ohjelmassa oli perus shoppailukierrokset ja visiitti Tallinnan yöhön. Maaliskuu tulee olemaan mun osalta vähän kiireisempi, kun joka viikolle osuu pari työvuoroa. Mukavaa vaihtelua sekin kouluhommien sekaan ja tässä parin viikon aikana tuli juhlimiskiintiökin jo aikalailla täyteen ainakin hetkeksi ;)










Mun just huolletut volyymiripset by Riina

Ainiii ettei menis taas ihan kuulumisten vaihdoksi niin, yks juttu jota mun aivan pakko hehkuttaa Tallinnassa! Asia, mihin oon täällä oloni aikana täysin rakastunut on ripsien pidennykset! Mulla ei oo ollu niitä koskaan aikasemmin, ja otin heti syyskuun alussa tänne tultuani ne lähinnä sillei kokeilumielessä. Tietysti mielessä ne kauheet pelottelut et miten omat ripset putoo kokonaan ja sit näyttää ihan rotalta blaablaa joojoo kuultu on sata kertaa :D

Mutta tosiaan ripsien ottaminen on täällä ihan superhalpaa, Suomessa uusista volyymiripsistä saa helposti maksaa 120e ja huoltokin on monissa paikoissa reippaasti yli 60 e. Itsellä meni hetki löytää täältä hyvä paikka.Nykyisessä paikassa, missä käyn, uudet ripset maksaa sen 40 e ja huolto n.30 e riippuen ripsien kunnosta ja oon ollu tosi tyytyväinen näihin. Pysyy tarpeeks pitkään 'siisteinä' ja tosi huolellisesti laittaa aina.

Yks syy minkä takia en ottanut Suomessa ripsiä oli just niiden kallis hinta ja en halunnut mitään 'kaverin laittamia' ripsiä, koska ei pahalla, ne nyt ei vaan yleensä oo hirveen hyvin laitetut.... Suosittelen kyllä täällä ottamaan, jos on tulossa käymään ja yhtään kiinnostaa edes kokeilla millaset ne tekoräpsyt on! Yhdestä kerrasta ei kenenkään ripset kuoleennu, joten ei senkään  suhteen mitään hätää ja onhan se nyt kiva näyttää vähän freesimmältä heti aamusta. ;)



Tallinnahan on aika yleisesti tunnettu halvoista kauneuspalveluista mitä suomalaiset turistit käyttää jne, mutta ite oon huomannu, että esim. kampaajalla käynti ei välttämättä oo kovin paljon edullisempaa täällä. Tällä meinaan siis lähinnä naisten hiusten värjäämistä/leikkaamista. Lisäks oon tosiaan omista hiuksista suhteellisen neuroottinen (:D) ja haluun olla 100% varma että lopputulos on täydellinen, niin oon sitten käyny Jyväskylässä mun luottokampaajalla <3 mutta kokeilemalla täältäkin löytyy tosi hyviä paikkoja, sen verran upeita hiuksia löytyy virolaisilta mimmeiltä! ja esim. Tiara oli Rinsessapäivä-postauksessaan käynyt ottamassa upean kampauksen Pikk 40-kampaamossa.

Asiasta kolmanteen, muut onkin tossa aiemmin jo kirjoitellu, että kevät alkaa näkyä täällä ja ei sitä kyllä voi koskaan hehkuttaa liikaa miten piristävältä se auringonpaiste tuntuu :)  Oon jotekin tosi innoissani tästä uudesta vuodesta. Viihdyin Tallinnassa hyvin jo viime syksynä, mutta jotenkin ton pitkän loman jälkeen korostuu, että miten kiva paikka tää on. Koulussa menee ihan hyvin ja ootan innolla mitä kaikkee tässä kevään aikana tulee vielä vastaan!

Nyt takaisin kouluhommien pariin ja katellaan mitä reilun kuukauden päästä täällä on taas ehtinyt tapahtua! Tsau!

-Sara