torstai 11. lokakuuta 2018

Arki alkaa ja aurinko paistaa

Pikku hiljaa rupeaa alun huuma ja hämmennys väistyä, kun tilalle on tullut normaali opiskelijan arki. Arkipäivät kuluu kouluhommissa ja muissa vapaa-ajan harrastuksissa. Vähitellen syksy hiipii Tallinnaan ja vanhan kaupungin kesäterassit menee kiinni.

Tallinnan suosituin instagram kuvien ottopaikka vetää silti puoleensa turisteja.



Alussa bussilinjat kouluun ja vanhan kaupungin kadut olivat iso mysteeri, mutta kuukauden olemisen jälkeen nekin alkavat olemaan hanskassa kuin Suomessa olisi. Tallinnan arki muistuttaa samaa mitä oli Suomessa lukioaikoina. Arkeja kouluhommia, viikonloppuna kahvittelua ja Telliskivessä syömistä. Melkein joka viikko järjestetään opiskelijatapahtumia, jotka piristävät arkea ja rauhoittavat mieltä. Mitä pidemmälle vuosi menee, sitä enemmän Tallinna alkaa tuntua kodilta ja opiskelu englanniksi helpommalta. Opiskelu englanniksi oli alussa takkuista, kun akateeminen englanti ei ollut hallussa, mutta uudet käsitteet esimerkiksi matematiikassa ja lain peruskurssilla alkavat pian olla hallussa.

Kouluviikot Tallinnassa on nelipävisiä, joten viikonloput ovat pidennettyjä. Pidennetyissä viikonlopuissa hyvänä puolena on, että vapaa-aikaa jää myös Suomessa käymiseen ja esimerkiksi vapaa-ajan aktiviteetteihin. Tallinnassa on monia hyviä kuntosaleja, elokuvateattereita, kahviloita ja baareja, joissa voi viettää aikaa tai käydä kuntoilemassa.

Koulu tasapainotettuna, vapaa-aikaan. Ihan normaalia arkea. Se voi kuulostaa jonkun korvaan tylsältä ja harmaalta, mutta mitä muuta arki onkaan kun elämästä nauttimista.




Paavia odotellessa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti