perjantai 4. toukokuuta 2018

Wapun viettoa ja loppukokeet lähestyy

Moikka ja hyvää alkanutta toukokuuta!

Opiskelijoiden ehkä yksi vuoden kohokohdista eli vappua vietettiin muutama päivä sitten. Tallinnalaisilla Suomalaisilla opiskelijoilla on ollut tapana lähteä Helsinkiin, jossa tapahtumatarjontaa löytyy valtavasti jopa viikkoja ennen itse ”pääpäivää”. Opiskelijoita tulee Helsingin lisäksi myös muualta Suomesta, joten osallistujapula ei ainakaan ole ongelma.




Aattona lähdettiin puolen päivän jälkeen käymään KY:n järjestämällä Wapputerdellä, jossa oli mahdollisuus pelata beer pongia ja hengailla opiskelijatovereiden kanssa. Illalla pienen levähdystauon jälkeen suuntana oli Kaivohuone ja KY:n Wappukuntis, jossa illan pääesiintyjänä oli tänä vuonna Tungevaag & Raaban.



Vappupäivänä lakkipäät kokoontuivat Ullanlinnanmäelle ainejärjestöjen teltoille. Tallinnasta oli laaja edustus NESU:n, HEBSin Õiguksen telttojen voimin. Sääjumalat eivät enää suosineet kahta päivää putkeen ja välillä vettäkin tuli ihan reippaasti. Hyvässä seurassa kyllä viihtyi ihan mukavasti, joten huonot olosuhteet ei olleet haitta, pikemminkin vain hidaste. :D




Tänään ollaan pikkuhiljaa palattu arkeen ja kevään vuoden kovin rypistys (loppukokeet) odottavat ei-niin-kaukana tulevaisuudessa. Luku-urakkaa ovat kuitenkin helpottamassa Castle Party ja NESU:n ikioma Case Day! Koko fuksivuosi mennyt niin nopeasti että eiköhän näistä parista viimeisestä viikosta ole ihan hyvät mahdollisuudet selvitä J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti