keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Fukseilua Tallinnassa vko. 1


Fukseilua Tallinnassa vko. 1



Ensimmäinen asia mitä täällä kuulee kun puhuu opiskelijoiden kesken on jotain siihen suuntaan että pelotti kamalasti alussa kun ei tuntenut ketään. Toiseen maahan saapuminen, uuden aiheen opiskeleminen, ja kaikki tutut ja turvalliset kaveripiirit on jäänyt maihin suomen puolelle.

Todellisuudessa itsekin ajattelin näin, kauhein asia mitä keksin ei ollut se että en osaa maan kieltä tai että en löytäisi vaikka ruokakauppaa mistään läheltä. Kauhein asia mitä keksin oli tietenkin se että jäisin yksin, en löytäisi kavereita ja seuraavat vuodet menisi jonkinlaisessa kammiossa ilman sosiaalista interaktiota. Näinhän ei kuitenkaan käynyt.


Minut oli lisätty facebook ryhmään johon ilmestyi päivittäin lisää uusia suomalaisia opiskelijoita Tallinnassa. Tässä ryhmässä sitten tuli kutsu pari päivää ennen koulua että olisi tarjolla tapahtuma jossa pääsee tutustumaan muihin suomalaisiin opiskelijoihin. Päätin sitten mennä katsomaan että ketä siellä oikein löytyisi. Heti paikalle saapuessani tutustuin uusiin ihmisiin ja ymmärsin että kaikki muutkin olivat yhtä kateissa kuin itse olin. Kysyttiin sitten ympäriinsä että mikä koulu, mikä ala, mitä harrastuksia tai kiinnostuksia on. Illalla siirryttiin baariin ja siellä pienessä hiprakassa löytyi ne kaverit kenen kanssa ensimmäinen viikko opiskelun parissa mukavasti menikin jo ohi.

Jos pelottaa että ei löydä ystäviä tai kaveripiiriä, suosittelen että puhu ihmisille-- ei se sen vaikeampaa ole. Omasta kokemuksesta voin kertoa sen että muutkin ovat epävarmoja alussa. Keskustele ensimmäisen henkilön kanssa kenet näet ja katso mitä tapahtuu.


Käydään vielä vähän läpi ensimmäistä viikkoa ja mitä menee fuksin mielessä ensimmäisellä oppitunnilla ja tapahtumien keskellä.

Ensimmäinen luento


Heräsin aikaisin aamulla jotta ehtisin vähän aikaisemmin kouluun löytämään huoneen jossa luento pidetään. Huoneen ulkopuolella olikin jo paljon tuttuja baarista ja etsimme paikat luentosalista. Luennon pitäjä oli kiinnostava ja 1.5h pituinen luento ei missään vaiheessa tuntunut liian pitkältä-- ainakaan omasta mielestäni. 





Luennon jälkeen


Ensimmäinen koulupäivä on kyllä aina rankkaa, kesäloman rytmistä siirtyä luentosaliin istumaan paikalle ja oppimaan. Joillekin se on rankempaa kun toisille, mutta minkä sille voi. Lyhyet päiväunet helpottaa kovasti ennen seuraavaa luentoa.

Koulupäivän jälkeen pitää rentoutua


Illemmalla päädyttiin pelaamaan biljardia muiden uusien ja vanhempien opiskelijoiden kanssa. Pientä kisailua hyvissä mielin ilmestyi, pelin häviäjä esim. ostaa seuraavan kaljan, mutta sekään ei onneksi mennyt liiallisuuksiin. 

Itse en ole se paras pelaamaan biljardia niin tuli hävittyä enemmän pelejä kuin kehtaan sanoa.




Ultimate Beer Challenge (minuuttikalja)

Myöhemmin ensimmäisen viikon aikana järjestettiin minuuttikaljakilpailu. Kilpailun ajatus on että kello soi minuutin välein ja aina kun kuulet kellon niin pitää juoda shotti kaljaa tai muuta mietoa alkoholijuomaa. Kilpailuun sai ilmoittautua lightweight (45min) tai heavyweight(75min), ja menin heti ilmoittamaan että kisailen heavyweight ryhmässä. 

Itse tapahtuma oli erittäin hauska ja hyvin järjestetty, kello soi ajallaan ja jokaisen shottilasi heilahti kellon äänen mukaan. Lightweightin loputtua sali tyhjeni muutamalla osallistujalla, mutta suurin osa jäi kannustamaan ja juomaan omaa tahtia. fukseja jäi vain kourallinen osallistumaan heavyweightiin, ja voin ylpeänä sanoa että suoritin kaikki 75 kaljashottia ilman suurempia ongelmia. 





Sugislabupäev

Viimeinen järjestetty tapahtuma ensimmäisellä kouluviikolla oli reissailua ympäri Tallinnaa ratikalla ja lyhyiden tehtävien/kisojen suorittaminen. Tehtävät toimivat tuttuun tapaan alkoholin juonnin ohessa ja hyvän yhteistyön avulla.

Kuvassa näkyy viimeinen tehtävä johon meidän ryhmä eksyi, kuvassa myös näkyy taustalla maraton joka oli samaan aikaan meneillään Tallinnan keskustassa. 

Tällainen oli se ensimmäinen viikko opiskelemassa Tallinnassa, pitkiä koulupäiviä ja vielä pitempiä ryyppyreissuja. Alussa saattoi olla rankempaa jos ilman tuttavia lautalla tänne saapui, mutta sen verran hyviä tyyppejä löytyy joka kulman takaa että yksin ei koskaan tarvitse olla jos ei sitä halua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti