tiistai 23. joulukuuta 2014

Jouluterveisiä ja lomafiilistä!

Heipsuu!

Terveisiä taas Jyväskylän suunnalta, minne kotiuduin viime lauantaina lomalle! Varoituksen sana heti alkuun,  teksti tulee olemaan perus ajatusten virtaa ja aiheesta toiseen hyppelyä joulufiiliksen siivittämänä.

Kaks Kokka ja Emilian synttärit
lukemista piristämässä
Syksyn viimeiset kokeet tuli hoidettua viime perjantaina ja nyt voikin sitten rauhassa keskittyä lomailuun hetken aikaa. Tai no kai tässä pitäisi oikeasti tehdä oma osuus sosiologian ryhmätyöstä, mutta kattelee sitten joulun jälkeen =D Viimeiset pari viikkoa oli koulussa tosi hektisiä, kun yritin tehdä kaikki kokeet pois alta, että saan sitten tammikuussa olla mahdollisimman pitkään Jyväskylässä :) jos kaikki olisi mennyt ihan nappiin niin silloinhan voisin olla täällä helmikuun alkuun. Pienen lukumotivaatio- ja aikapulan takia taitaa loma jäädä kylläkin vähän lyhyemmäksi. Joka tapauksessa oli kyllä mukava yllätys miten joustavasti opettajat antoivat kokeita joulukuun aikana tehdä.

Nyt ainakin tuntuu siltä loma lahden tällä puolella auttaa päästämään irti kaikista koulujutuista tosi hyvin. En  kiellä sitä ettenkö ois kärsiny sellasesta pienimuotoisesta stressistä tossa kokeiden alla kun tuntui vaan, että päivät ja tunnit loppuu kesken. Toisaalta tässä kun on nyt ollut pari päivää lomalla niin on ollut hyvin aikaa miettiä (tai no näitä asioita tuli kyllä mietittyä jo silloin kun yritti epätoivolla lukee kokeisiin :D), mitä sitten keväällä koulun suhteen tekee erilailla. Esimerkiksi se lukeminen, mikä jäi parin ensimmäisen kuukauden aikana vähän vähemmälle on sellainen asia, jossa tsemppaan :) vältetään loppupaniikki, asiat jää pienissä osissa paremmin mieleen ja ehtii kertaillakin ennen kokeita. Nämä vinkit ois varmaan aika moni osannut kertoo mulle jo syyskuussa, mutta oppia ikä kaikki :D




Näkymää kämpän ikkunasta takapihalle :)
nätisti se ruoho vihertää joulukuun lopussa



Asiasta kolmanteen, Tallinnan talvi ei turhan luminen ollut, mutta tosi nätisti oli kyl monet paikat laitettu joulua varten :) Lunta ei ennen tätä jouluviikkoa Tallinnasta löytynyt kun ihan ajoittain (esim.se marraskuun Tooga-sitseille ajoittunut lumisade). Itseäni ei lumen puuttuminen turhan paljon loppujen lopuksi haitannut, sama se miltä ulkona näyttää kun istun sisällä lukemassa kuitenkin. Eipähän tule kouluun mennessä liukasteltua niin paljon kun on pari astetta lämmintä.


Vanhan kaupungin joulutunnelmaa, Raekojaplats kuva: Lotta M.)
Jouluksi kotiin :)


Jotenkin tuntuu tosi oudolta olla Suomessa taas vajaan kahden kuukauden jälkeen. Ensimmäinen syksy meni älyttömän ja nyt  ajattelinkin käyttää loman niin pitkälti kuin  mahdollista, just niihin asioihin mitkä koulun ja töiden takia jäi  vähemmälle parin viime kuukauden aikana. Käytännössä tää  meinaa, että syön niin paljon kun ehdin, käyn salilla ja makaan vaan  sohvalla tekemättä mitään. ja sit joo nään niitä täällä asuvia  kavereita, joita on ollut   ikävä <3

lomalomaloma <3 ja uus kuntosali testaukseen
Koska lahjapaperin käyttö on liian mainstream ja mulla on lomalla aikaa olla
 luova. not. kuvaa tää sentään mun joulua kun on aikaa istua
kaks tuntia lattialla väkertämässä jotain näin maailmaa mullistavaa, 























Loppuun tarttee sanoa vielä, että tosi hyvä fiilis jäi ensimmäisestä semesteristä ja syksystä Tallinnassa. Innolla odotan mitä kaikkea kevät tuo mukanaan!



Rauhallista ja Rentouttavaa Joulua kaikkien Tallinnan Tallaajien puolesta!
Levätkää, rentoutukaa ja viettäkää aikaa läheisten kanssa :)

- Sara





tiistai 16. joulukuuta 2014

Suomalainen opiskelija - Turistiko vai paikallinen Tallissa?

Nii-in, Tsau vaan kaikki Suomenlahden toisella puolen! Olen siis vielä niin sanotusti etelässä kokeiden muokattavana, enkä vielä viikkoon pääse tulemaan "visiitille" Suomeen. Kun aivan rehdisti tässä todistellaan, niin viime blogaus-kerrastani aika on lentänyt yllättävänkin nopeasti. En oikein osaa uskoa, ettei minulla ole koti-ikävä ja olen jotenkin sulautunut Tallinnan yliopisto-rytmiin, sillä käytökseni on täällä muuttunut jotenkin rutinoidummaksi ja säännöllisemmäksi - ai, että kokkaanko? No en. Koti-ikäväni kuitenkin paljastuu, jos paljastuu, heti kun pääsen Suomeen joulun viettoon - haluankohan enään tulla takaisin? Ainakin vierailevat tähdet Suomesta haluavat aina mahdollisuuden tullessa käväistä useita kertoja ja melkein jopa pakottavat oppaaksi, puhumattakaan siitä, että sain edellisen oppilaitokseni opiskeluvastaavan tulemaan vierailulle...:)


Tämä aurinkoinen ja kirpeänlämmin näkymä marraskuussa
Rotermannin asunnostani.
Etelästä ja Suomesta puheenollen voisin näin tulevana juristina väittää, että joskus eteläkin tuo lunta sinne Pohjolaan, sillä sinä päivänä kun marssin Eckerölinelle - joka suuntasi kohti pohjoista - lumi oli maassa jo Tallissa ennenkuin se ehti koskettaa Helsingin maaperää; väite etelässäetelässä opiskelemisesta kumoutuu siis tyystin ;) Näitä hauskoja vitsejä varmasti tulee ajan mittaan lisää!



Raekoja-aukio joulukoristeineen
Ihan pakko laittaa oma versio Raekoja-aukiolta taas kerran, jossa otin muutamia askelia heti Jazz-klubikäyntini jälkeen. Vaikka lunta ei tuolloin ollut, niin kieltämättä Vanha Kaupunki näyttää jatkuvasti parhaimpia puoliansa - varsinkin iltaisin joulusalla. Kyseiseltä joulutorilta saa lämpimiä tossuja ja muita lämmin-aiheisia tuliaisia Suomeen sekä pientä lämpöä tuovaa Vanilla Glögiä heti nautittavaksi :)




Teatteri no99:n perjantai-ilta

Lipsautin jo jotain yhdestä Jazzklubista, joka toimii Solaris-ostoskeskuksen tuntumassa. Siellä voi nauttia melkein joka perjantai-ilta live jazz musiikista heti rankan ja informatiivitäyteisen kouluviikon jälkeen, joissa tunnelmaa luo yleisesti Baltiamaiden eri yhtyeet. Joidenkin tyylit ovat rauhallista ja perinteikästä jazzia, jonka tuntumassa on mukava jutella ystävien kanssa ja taas toisaalta huomiota ryöstävää vapaasuuntaista jazzia, joka mielestäni menee niin kummalliseksi etten osaa sitä arvostella.. Tässä suhteessa voin yhtyä kaverini "ymmärtämättömään"-tilaan jazzista, jos se kipuaa yhtä rivakaksi kuin edellinen käynti - huhuh.


Ai niin, täytyyhän tässä jakaa jotain myös opiskelusta ja  opintoaikani yksi kohokohdista! 


Reval Cáfen opiskelutunnelmaa
Vanhassa Kaupungissa
Yleisesti ottaen oppimiseni tapahtuu luentojeni ulkopuolella, lueskellen muistiinpanojani ja tutkiskellen opetusmateriaaleja. Englannin kieli on avannut mahdollisuuksiani tutkia ja ymmärtää hyvinkin laaja-alaisesti eri alueita laista ja ylipäätänsä kaikesta kiinnostukseni kohteista. Osaan nyt jopa puhua paremmin englantia kuin koskaan ennen - en nimittäin kuulosta suomalaiselta puhuessani sitä, enkä myöskään arastele kielenkäyttöäni yhtä paljon kuin opintojeni alussa. 







Ilmailulaista kiinnostuneena ja motivoituneena.
Toinen hyvä tiedon kultakaivos on "Rahvaraamatukogu" eli Kansankirjasto, jossa voit viisastua omalla alallasi lukemalla erilaisia teoksia ja opiskella rauhassa ilman minkään näköistä häiriötä. Täytyypi tässä muistutella, että muista pitää juomapullosi korkki kiinni! Syynä lienee kirjojen sienestyminen niiden ollessa kosteita. Ymmärtääkseni kirjoja tästä kirjastosta et voi myöskään lainata kotiisi - ne jäävät sinne mistä ne löysitkin. Sinäänsä se ärsyttää, kun ei voi ottaa kotosalle luettavaksi. Toisaalta ymmärrän sen hyvinkin, sillä tuossa kuvassa on yli 250 euron arvoista paperia - kylläh. ;) 


Pakko jakaa minua hyvin visualisoiva kuva tänne blogiinkin. Ihan sen kunniaksi, kun löysin uuden Shotokan Karate-seuran Tallinnasta! Nyt rutiinini koostuu pääsääntöisesti opiskelusta, syömisestä, treenaamisesta, karatesta ja nukkumisesta. Mutta tärkeintä on muistaa pitää mittoja tulevaisuuden suhteen korkealla ja mennä etiäpäin asenteella. Sen ainakin olen oppinut, ettei voi koskaan lopettaa oppimasta jotain uutta joka päivä täällä Tallinnassa :)

Opiskelijahaalari ja
tulevan lakimiehen
perus poseeraus
Otsikkooni vielä totean sen, että vaikka asustankin Tallinnassa ja Suomi on noin 80km päässä suoraan ikkunastani katsoen vasemmalla, niin mikään ei voi korvata sitä erityistä paikkaa sydämestäni Suomelle! Mutta hyvät suomalaiset ja suomenkielen omaavat, ei muuta kuin nauttikaa mistä nyt ikinä nautittekaan, ja muistakaa viettää ikimuistoisin joulu. Näillä sanoilla hyvää loppu-verryttelyä kunnes ollaan jo ovesta astuttu uuteen vuoteen :-) Jatkan nyt rutiiniani treenausvaiheelta ja sitten jatkan lukemisiani! Nähkäämme siis helmikuussa. And,



I'll Be Back Soon!
-Christer P.



tiistai 9. joulukuuta 2014

Työskentely ja Yrittäjyys Virossa


Tää ei nyt suoraan liity aiheeseen, muttakun joulutori!! :)

Moikka moi!

Kaikki on varmasti kuullut juttua, että Virossa on palkat huomattavasti alhaisemmat kuin Suomessa. Yllätyin kuitenkin tänne tullessani siitä, miten suuria tuloerot oikeasti ovat. Keskiverto virolainen tienaa noin 900e kuussa, mikä on jo oikeastaan korkea palkka, sillä hotelli- ja ravintola-alalla kuukausitulot jäävät noin 600 euron tienoolle. Hyvä vertailukohde on myös esimerkiksi paikallinen McDonald's, joka tarjoaa uudelle työntekijälle liksaa huimat 3,30e tunnissa… Tänne ei siis varsinaisesti kannata tulla töihin euronkuvat silmissä. Silti moni suomalainen opiskelija työskentelee täällä opiskelujen ohella, miksi?

No, ensinnäkin suomalaiset opiskelijat ovat aika kovassa huudossa virolaisilla työmarkkinoilla, vaikka ei edes puhuisi paikallista kieltä. Syynä tähän on se, että monet virolaiset yritykset toimivat jo/haluavat siirtyä myös suomalaisille markkinoille ja näin ollen tarvitsevat kielitaitoista henkilökuntaa. Tai vaihtoehtoisesti Virossa toimiva suomalainen yritys haluaa palkata täällä olevia suomalaisia listoilleen; näin he myöskin säästävät palkkakuluissa, sillä täällä maksetaan liksaa lähestulkoon paikallisen palkkatason mukaan. Meillä on oma yhteisö Tallinnassa opiskeleville suomalaisille, johon sataa melkein viikoittain työtarjouksia; pääosin myynti-, markkinointi- tai rahoitusalan hommia.


Täällä etelässä paistaa aina aurinko...

Niinkuin jo kävi selväksi, Virossa työn tekeminen ei ehkä ole se paras tapa tienata, mutta täällä työskentely voi tuoda opiskelijalle kullanarvoista työkokemusta tulevaisuutta ajatellen. Oman alan hommia on aika helppo saada. Voisin väittää, että jokainen suomalainen opiskelija, joka täällä haluaa töihin, löytää kyllä töitä. Monet opiskelijat ovat esimerkiksi aloittaneet uransa Nordeassa Tallinnan konttorissa asiakaspalveluhommissa ja sittemmin siirtyneet suoraan Nordean listoille Suomeen. Kaikki kauppisopiskelijat tietää, että Suomen Nordeaan ei ole helppo päästä, sillä hakijoita on tuhansia. Mutta kun on jo “talon sisällä” vaikkakin Virossa, on siirtyminen paljon helpompaa.


Eli siis kun seuraavana huurteisena viikonloppuna hukkaat Nordean pankkikorttisi ja soitat asiakaspalveluun sen sulkemisesta, mitä todennäköisemmin sinulle vastaa juuri Tallinnassa asuva suomalainen opiskelija! 


Itse aloitin Tallinnassa työskentelyn tänä syksynä, oikeastaan hetken mielijohteesta, kun eteeni tupsahti mielenkiintoinen ilmoitus. Kamppailu- ja fitness alalla toimiva yritys nimeltä Budopunkt haki itselleen markkinoijaa Suomeen avattavaa verkkokauppaa varten.  Tämä syksy onkin kulunut nettisivuja kääntäessä, tuotekuvauksia kirjoittaessa ja markkinointisuunnitelmaa juoniessa ja toteuttaessa. Pääosin olen tehnyt töitä etänä omalta koneelta, ja noin kerran viikossa käynyt toimistolla moikkaamassa ja palaveeraamassa muiden kanssa. Muutama viikko sitten saatiinkin itse sivusto auki ja kampanjat käyntiin.  Jes! Kokemuksena tämä projekti on ollut todella opettavainen ja mielenkiintoinen, olen vihdoin päässyt testaamaan koulussa opittua teoriaa käytännössä. Isona plussana myös se, että tässä kyseisessä yrityksessä on ihan huippu henkilökunta ja sitä kautta onkin tullut nippu uusia ystäviä!  Jos kiinnostaa kurkata, mitä ollaan saatu aikaan, niin verkkokauppa löytyy osoitteesta www.budopunkt.fi ja Facebookista nimellä Budopunkt Suomi.

Kotioffice

Myös monet suomalaiset yritykset ovat löytäneet Viron mahdollisuudet, sillä täällä yrittäjiä ei rankaista superkovilla veroilla niinkuin Suomessa. Päinvastoin, yrittämistä halutaan tukea ja siitä saa helposti kannattavaa. Suomalaistaustaisia yrityksiä on arvioitu olevan Virossa jo yli 4000. Suurin syy tähän on juurikin se,  että yrityksen perustaminen on helppoa ja Virossa on edullinen yritysverotus.  Täällä yrityksen tuloista verotetaan vasta sitten, kun omistajat nostavat yrityksestä rahaa ulos. Eli siis talletetuista ja yritykseen sijoitetuista tuloista ei tarvitse maksaa veroa ollenkaan. Ja lisäksi tietenkin tällä puolella lahtea materiaalit, tilavuokrat ja henkilökunta on paljon edullisempaa kuin Suomessa. 

Viro tarjoaa siis paljon hyviä työskentelymahdollisuuksia suomalaisille, eikä pelkästään toisinpäin :)

Esimerkiksi tänne voi Tallinnassa lampsia oman bisnesideansa kanssa saamaan neuvoja ja apua starttaamiseen.



Mahtavaa joulun odottelua, palataan taas ensivuoden puolella!

-Tiara










tiistai 2. joulukuuta 2014

Tere! Kuidas läheb? - Mitä sulle kuuluu? :)

Hei kaikille ja Teretulemast Eesti keele imelise maailma!

Sellel korral me räägime Eesti keelest, kuidas seda õppida, kas see on lihtne keel ja kuidas ma ise sellest olen kasu saanud.
Varmaan suurimmaksi osaksi ymmärsittekin edellisen lauseen, koska onhan viron kieli kuitenkin meidän sukulaiskieli, mutta kerrataan vielä varmuuden vuoksi, että tällä kerralla siis puhun viron kielestä, miten sitä voi oppia muutenkin kuin oppikirjaa lukemalla ja miten itse olen hyötynyt siitä sekä miksi sitä kannattaisi opiskella.



"Viron kieli on suomalaiselle helppoa: kissa on kass ja kassi on kott" - oli Helsingin Sanomien kulttuuriblogin otsikko tämän vuoden heinäkuussa ja pitäähän se paikkaansa. Paljon on samoja tai samankaltaisia sanoja kuin suomen kielessä ja se helpottaa kielen oppimista sekä etenkin sitä miten sanat jäävät muistiin. Mikäli osaat suomen ja englannin lisäksi esimerkiksi ruotsia tai venäjää, niin muuttuu viron kielen opiskelu vielä helpommaksi sillä viron kielessä on paljon sanoja myös näistä kolmesta kielestä.
Tässä hieman esimerkkisanoja viron kielestä: kool = koulu, laev = laiva, meri = meri,
mets = metsä, raha = raha ja kaikki numerot on samoja muutamien kirjaimien eroja lukuunottamatta.
Mutta ihan näin helppoa se ei aina ole, sillä tutulla suomenkielisellä sanalla voi olla ihan eri merkitys viron kielessä. Näistä myös esimerkkejä: mm. jos ollaan mattokaupoilla Tallinnassa ja myyjä alkaa puhua vaipoista, niin ei pidä olla kummissaan sillä matto on viroksi vaip ja monikossa vaibad. Joten jos myyjä sanoo että "See on hea vaip", kannattaa se ottaa ja mikäli ihmettelet edullista hintaa ja sanot, että "Onpas halpa matto" niin voi puolestaan myyjä pettyä sillä viroksi halb tarkoittaa huonoa eikä suinkaan edullista hintaa.


Tämä lause Tallinnan Prismoissa herättää hieman hilpeyttä näin suomalaisittain :-)



Omalla kohdallani viron kielen opiskelut alkoivat heti koulun alettua, kun menin Viron kielen ja kulttuurin kurssille, joka oli tarkoitettu vain suomalaisille opiskelijoille, eli lähtötaso oli huomattavasti korkeampi kuin ihan tavallisella viron kielen alkeiskurssilla. Meitä oli noin parikymmentä suomalaista opiskelijaa ja jopa opettajamme puhui suomea, joten opiskelu oli oikein tehokasta vaikkei kurssista arvosanaa saanutkaan, ainoastaan pass or fail.

Kurssin jälkeen kielen opiskelu on jatkunut omatoimisesti lähinnä tv-ohjelmien tekstityksiä katsellen sekä kotiin tulevaa ilmaista sanomalehteä nimeltä Pealinn (pääkaupunki) lueskellen. Lehden läpi selaaminen on muutenkin hyvä idea, jotta myös tietää mitä ajankohtaista Tallinnassa tapahtuu.
Säästetään viimeinen tärkeimmäksi - itse kielen puhuminen, se on kaikista tärkein ja ehdottomasti paras tapa oppia kieltä. Aluksi se lähtee liikkeelle pienistä asioista - sanomalla "Tere! Kuidas läheb?" (Mitä kuuluu) ja juttelemalla ihmisten kanssa koulussa ja baarissa. Tärkeää on kuitenkin käyttää kieltä edes jossain muodossa päivän aikana joko puhumalla, lukemalla tai kirjoittamalla ja mielellään välttää pitkiä jaksoja jolloin ei käytä kieltä ollenkaan.

Aine, jolla kieli kuin kieli alkaa sujumaan kuin voideltu





Viron kieltä on kiva puhua virolaisten kanssa oli sitten kaupassa, koulussa tai baarissa! He myös mielellään aina kehuvat mikäli osaat puhua viroa. Sitä kautta oppii lisäksi tuntemaan paremmin etelänaapurimme asukkaita sekä heidän kulttuuria ja historiaansa. :-)
Suomen ja Viron välinen liikenne on aina ollut vilkasta ja suhteet maiden kesken läheiset ja väestön liikkuminen maiden rajojen yli vain jatkaa kiihtymistään. Viro on suomalaisten suosituin matkakohde ja virolaiset Suomessa ovat toiseksi suurin vähemmistöryhmä heti venäläisten jälkeen.
Näistä syistä en ihmettelisi vaikka joskus myöhemminkin tulisin tarvitsemaan viron kielen taitoja.

Sellist infot sellel korral ja kui järgmiseks kirjutan ongi juba aasta 2015!
Sel puhul soovingi teile kõigile häid ja rõõmsaid Jõule! :-)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Parempi myöhässä kun ei milloinkaan, vai miten se nyt meni?

Heippa hei taas!

Piti tosiaan jo eilen raapustella tää teksti, mutta fakta oli se ettei yksinkertaisesti ehtinyt. Kun nököttää koululla 12-21 ja viimeiseen tuntiin sisältyy onlinekoe aiheesta Constitutional law niin nukkumaanmeno houkutteli koneella istumista enemmän :D Pikaiset kuulumiset ilman punaista lankaa >

helposti tuolla viihtyy sen 6h putkeen :))))
Kun alkaa miettiä mitä tuon edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut niin lähinnä tulee mieleen, että olen muuttanut koulun kirjastoon asumaan. Sen verran on aikaa tullut siellä viime viikkoina vietettyä, että keväällä täytyy aloittaa lukuhommat vähän aikaisemmin (jotenkin vaan tuntuu, että ajattelin samallalailla ennen jokaista koeviikkoa lukiossa :D, mutta ehkä tällä kertaa saan tsempattua oikeasti).

Tuosta koulun kirjastosta sen verran, että omasta mielestä ainakin ihan huippupaikka lukea! Itsellä keskittymiskyky on täysi nolla ja kun yritän lukea kotona niin jotenkin alan tekemään kaikkea turhaa tai sitten otan vaan parit päikkärit. Kirjastossa on jotenkin pakko keskittyä kun kaikki muutkin siellä ainakin esittää opiskelevansa. Siellä on muutenkin jotenkin paljon helpompi laittaa se kännykkä laukkuun ja olla se pari tuntia täysin tavoittamattomissa ja KESKITTYÄ. Btw , oon lukenut varmaan tän syksyn aikana enemmän kun ylioppilaskirjoituksiin yhteensä. En sitten tiiä onko se hyvä vai huono juttu :D


ja päivän väri oli
















Ettei ala kuulostaa siltä että viimeinen kuukausi on mennyt kokonaan kirjastossa istuessa (mikä ei ole hirveän kaukana todellisuudesta), niin on tässä jotain muutakin tapahtunut.

Pari viikkoa takaperin oli pari kaveria Jyväskylästä käymässä ja vietettiin tosi kiva tyttöjen viikonloppu :) Hyvin nuo 'turistit' sai ainakin shoppailtua, jos ei muuta reissulta mukaan tarttunut. Yöelämäänkin käytiin ottamassa pikainen tutustumisvisiitti, mutta ei ihan kunto näillä sankareilla riittänyt vielä Tallinnan menoon :D


<3























Ja sitten oli tietysti viime perjantaina Õiguksen ja ILG:n Toogasitsit! Itse viime kerrasta viisastuneena otin vähän rauhallisemmin kun edellisissa sitseissä :D  Hauskat sitsit oli kyllä, mutta silti taidan ensi kerralla jättää sen limpparilinjan muille.


Ehkäpä seuraavilla sitseillä pääsis käyttämään jo haalareitakin. Haalarikastajaiset tuli missattua kun loma Jyväskylän päässä meni vähän pitkäksi.




Onneksi voi sentään
poltella kynttilöitä iltaisin :)
Loppuun vielä, että talvikin alkaa pikkuhiljaa tulla Tallinnaan! ja voi kyllä, vihaan talvea. En erityisesti tätä Tallinnan talvea vaan ihan yleisellä tasolla kylmää, kaikkea mitä sataa taivaalta tai minkä takia liukastelen pihalla. Lumisade sotki viime viikolla trolliliikennettä ja tällä viikolla on tosiaan saanut muuten vaan liukastella ulkona.  Ja eihän se tietysti hirveän piristävää ole kun on pimeää ja harmaata koko ajan.

Tulevan joululoman fiilistely kuitenkin lohduttaa :). Jos kokeet ei mene nyt ihan vihkoon, niin sitten saisi olla 1,5 kk Jyväskylässä. Sitä ennen kuitenkin vielä loppurutistus niihin sataan jäljellä olevaan kokeeseen, vähän töitä siihen kylkeen ja muutamat synttärit niin eiköhän tää talvikin saada selätettyä :) hirmu nopeasti tää syksy kyllä mennyt, ensi viikolla alkaa joulukuu ja ihan kun vasta pari viikkoo sitten oisin hukassa palloillut ekaa kertaa yksin Tallinnassa.

Tässä oli tällaiset pikakuulumiset! Nyt viimeisiä kertailuja sosiologian kokeeseen ja huomen illalla on taas yksi koe vähemmän! :)

-Sara



tiistai 18. marraskuuta 2014

Uudet haalarit - ja muita alkajan juttuja


Tere!
Havahduin juuri siihen, että ensimmäinen syksy Tallinnassa on kohta ohi. Ja millainen kaksi ja puoli kuukautta tämä onkaan ollut! On tapahtunut paljon.

Kaubmajan upea näyteikkuna. (Ja tyytyväinen shoppailija.)
 
Päädyin opiskelemaan Tallinnaan parin välivuoden jälkeen. Lukiosta valmistuttuani tiesin, että haluan luultavasti opiskella oikeustiedettä. Salaa ajattelin, että tulevaisuudessa tahdon mahdollisuuden myös kansainväliseen uraan. Suomessa oikeustieteen tutkinnon suorittaminen ei välttämättä sitä tarjoaisi. Viime vuonna suurin piirtein tähän samaan aikaan ollessani au pairina Australiassa aloin ensimmäistä kertaa tosissani harkita, etten suorittaisikaan tutkintoani Suomessa. Pienen googletuksen jälkeen löysin Tallinnan teknillisen yliopiston nettisivut, ja viime kesäkuussa kävin jättämässä koulun infotilaisuuteen hakupaperit.
Saatuani hyväksyvän viestin yliopistolta olin tosi onnellinen. Tästä alkoi vähän puuduttava ajanjakso, kun piti käydä useita kertoja Tallinnassa etsimässä sopivaa asuntoa. Nyt jälkeenpäin olen kuitenkin tyytyväinen vaivannäköön. Sillä vaikka Tallinnassa vuokra-asuntoja on kohtuullisesti, ei hyväkuntoisia ja ok alueella olevia kämppiä välttämättä löydy niin helposti. Eli jos harkitsette Tallinnaan opiskelemaan tuloa, kannattaa varata kunnolla aikaa myös asunnon etsimiseen.

Ihana Kadriorgin puistoalue sijaitsee aivan ydinkeskustan lähellä.

Ensimmäisestä viikosta Tallinnassa muistan alkuinnostuksen lisäksi orientaatiopäivät ja Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden järjestämän Pub crawlin. Pubikarkeloiden jälkeen opiskelijabileitä onkin riittänyt, enkä ole kaikkiin haluamiini edes ehtinyt osallistua. Koulussamme suurin osa kansainvälisistä opiskelijoista on suomalaisia, joten olo yliopistolla oli heti melko kotoisa. Alkua helpotti myös se, että kauemmin TTU:ssa opiskelleet suomalaiset infosivat olennaisista asioista opiskeluun ja Tallinnassa elämiseen liittyen.
Luennot alkoivat toisella viikolla. Ensimmäiset kaksi viikkoa saimme tutustua kaikkiin kursseihin ja tämän jälkeen täytyi tehdä lopullinen päätös, mitkä suoritamme. Itse valitsin vain pakollisia kursseja, jotka käsittelevät ensimmäisen vuoden oikiksen opiskelijalla melko perusasioita. Heti opiskelujen alkuun sairastuin elämäni ensimmäiseen keuhkokuumeeseen, ja poissaoloja tuli monta. Nyt viime aikoina onkin ollut kovasti kiinni otettavaa, sillä luettavaa on kertynyt ja aika paljon. Pienempiä tenttejä on jo ollut, mutta ensimmäiset isommat kokeet ovat vasta nyt joulu-tammikuussa.  Siihen mennessä täytyisi siis luku-urakka saada suoritettua.

Kissojen ystäville: Tallinnan ensimmäinen kissakahvila on avattu osoitteeseen Tartu mnt. 24.

Täällä jo viettämäni ajan perusteella olen ollut erittäin tyytyväinen viime kesäkuiseen päätökseeni hakea etelänaapuriimme opiskelemaan. Koska olen käynyt useita kertoja lomareissulla Tallinnassa, pahaa kulttuurishokkia ei ole ollut. Myös koulu on vastannut odotuksia. Töitä täytyy tehdä, ja varsinkin näin alkuun opiskelurutiinin hankkiminen vaatii vähän aikaa. Englanniksi opiskelu on kuitenkin ollut mukavaa ja luennoilla on pysynyt hyvin mukana opettajien erilaisista aksenteista huolimatta. Tai näin voisi sanoa lukuun ottamatta erästä informatiikan kurssia, jonka projektit tuottavat ei niin teknologisesti älykkäälle pään vaivaa…
Lisäksi Tallinnassa on mielestäni sopivan kokoinen opiskelijayhteisö. Joten jos haluaa yliopisto-opiskelultaan muutakin kuin kasvotonta puurtamista, tämä on varmasti oikea paikka. Olen saanut syksyn aikana monta uutta ystävää. Ja kuten aiemmin sanoin, erilaisia opiskelijatapahtumia
riittää. 
Kaksi viikkoa sitten ansaitut haalarit odottamassa käyttöä.

Ennen joululomaa on tosiaan vielä paljon lukemista. Onneksi ensi viikolla on tiedossa myös vähän rentoutumista, nimittäin suuntaan muiden Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden kanssa Kaamokseen (eli Aalto yliopiston kauppislaisten järjestämälle laskettelumatkalle Leville). Kuitenkin ennen kuin alan kaivamaan villasukkia kaapista, täytyy päälle laittaa tooga ja päähän laakeriseppele. Seuraavat õiguslaisten sitsit ovat nimittäin ensi perjantaina!


tiistai 11. marraskuuta 2014

Rinsessapäivä


Hellurei!

Aika harvoin tulee eteen iltamia, joihin voi pynttäytyä pitkän kaavan kautta ja heittää iltapuvun päälle. Yliopisto-opiskelun yksi perinne, niin Suomessa kuin Tallinnassakin, on kerran vuodessa vietettävät opiskelijajärjestön vuosijuhlat. Eli meille leideille se meinaa prinsessapäivää kerran vuodessa! Ja miehille kravattiahdistusta ;)…Myös Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat (TSOJ) järjestää nämä kekkerit yleensä loka-marraskuun pintaan, ja näinpä yhdeksättä vuosijuhlaa juhlittiin Tallinnassa tässä muutama viikko takaperin.


Itse olen jo aiempina vuosina meinannut osallistua juhlaan, mutta jotenkin olen aina onnistunut buukkaamaan kyseiselle viikonlopulle jotain muuta... Nyt ajattelin, että pakko se on viimeisen kandivuoden kunniaksi käydä tarkastamassa mimmosista kemuista oon jäänyt paitsi.  Ja olikin ihan huikea ilta!


Iltapuku multa löytyi jo etuudestaan parinvuoden takaisista kadettijuhlista, joten halusin törsätä käymällä meikkaajalla ja kampaajalla. Ihan sattumalta löysin superhyvän meikkaajan Kaubamajan alakerrasta MAC:iltä. Niillä on semmonen diili, että kun ostaa kolme tuotetta saa meikin kaupanpäälle. Voisin väittää, että kenellekkään tytölle ei tuota hankaluuksia löytää kolmea tuotetta siitä valikoimasta, pikemminkin vaikea valita mitkä kolme ostaisi!


MAC meikkaajana hurmaava Chanette.



Kampauksen kävin ottamassa kampaamossa nimeltä Pikk 40, jossa meitä olikin useampi suomalainen tällättävänä. Kaikille tuli makeet ja ihan erilaiset kampaukset vaikka sama kampaaja ne taiteilikin. Talsussa saa juhlakampauksen 25-30 eurolla.

Puunausten jälkeen kokoonnuttiin pienellä porukalla kavereiden kimppalukaaliin ja sieltä siirryttiin juhlapaikkaan, vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Mustpeade Majan valkoiseen saliin. 



Mustpeade Maja (c) Anssi Lehtinen

 (c) Anssi Lehtinen


Illan aikana oli yhteislaulua (ei hätää, mä liikutin vaan huulia), musiikkiesityksiä ja opiskelijoiden hulvattomia puheita toisilleen sekä palkintojenjakoa. Tallinnan opiskelijoiden lisäksi juhlaan saapui kutsuvieraita myös Tarton yliopistosta.  Supermaukas kolmen ruokalajin illallinen juomineen kruunasi tunnelman ja puolenyön tienoilla olikin jo aika siirtyä jatkoille. Seuraavana aamuna ahkerimmile juhlijoille oli vielä tarjolla perinteinen Silliaamiainen, johon itse en mennyt, mutta epäilen kovasti että siellä ei välttämättä yhtä hehkeän näköistä porukkaa ollut :D

Oli kuitenkin erittäin onnistunut ilta, kiitos siitä TSOJ:lle!

-Tiara


tiistai 4. marraskuuta 2014

Homma hanskassa, hanskat hukassa


Vai miten se sanonta nyt menikään...

Näin kun muut Tallinnan uudet tallaajat ovat ensimmäiset kuulumisensa kertoneet, niin minä aloitan kertomaan omani heti normeja rikkomalla - julkaisemalla juttuni keskiviikon puolella!

Tähän heti alkuun voisin avautua, että kuinka päin mäntyä tuo maanantainen matikan mid-term meni! Se tunne kun olet opetellut pluslaskuja ja opettaja on kaikkien mieliksi tehnyt kokeen rakettitieteestä! Huhhuh! No mutta elämä jatkuu ja nyt pitää tehdä vain töitä entistä kovemmin. Tämä minun kirjoitusvuoro muutenkin osui hyvään saumaan sillä ensi viikolla maanantaina ja tiistaina ovatkin sitten jo seuraavat kokeet odottamassa ekonomiasta ja logistiikasta. Ne aineet ovatkin sitten jo enemmän minun makuuni...


Anyway, voisin näin tämän minun ensimmäisen oman blogikirjoitukseni aloittaa kertomalla enemmän itsestäni ja tämän hetkisestä tilanteestani kolmannen vuoden opiskelijana Tallinnassa. Miten päädyin tänne, kuinka ekat kaksi vuotta menivät ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät tämän mahdollisen viimeisen vuoden jälkeen.


Hymyssä suin opiskelu ei ole illuusiota


Muistan sen hetken kun istuttiin yhtenä kevät-talven iltana vanhempien kanssa olohuoneen sohvalla. Kirjoitukset olivat olleet ja puhuimme siitä, mitä minä haluaisin alkaa opiskelemaan seuraavaksi. Se päätös oikeastaan syntyi sillä istumalla sinä iltana - "Mä haluan alkaa opiskelemaan bisnestä!" Tämän päätöksen jälkeen tuli vauhdikkaasti mentyä Eximian valmennuskurssille, pari kuukautta lukukaverini kanssa asuimme Turun pääkirjastossa ja sitten pääsykoe päivä koittikin jo hyvin nopeasti! Verdikti eli tuomio olikin että kaveri pääsi loppujen lopuksi Vaasan Kauppakorkeaan ja minä jäin puille paljaille.

En muista mitä kautta puheet aivan ensimmäiseksi kääntyivät kohti Tallinnaa, mutta pian olimme jo vanhempien kanssa Hakaniemessä, Helsingissä kuuntelemassa infoa aiheesta "Opiskelu Virossa". Sen jälkeen kun hakemus TTU:ssa oli vastaanotettu, niin kaksi päivää siitä jo hypinkin riemusta kotona ja äitin naama venähti että "Ei hemmetti, suthan oikeasti valittiin sinne."
Viikko siitä niin olimme jo matkalla Tallinnaan etsimään asuntoa. Viiden eri näytön jälkeen paras niistä valittiin ja seuraavana päivänä ohjelmassa olikin jo ensimmäinen orientaatiopäivä. Voin omakohtaisesti sanoa, että orientaatiopäivistä oli kyllä suuri hyöty kun pääsi heti tutustumaan muihin alkaviin opiskelijoihin ja sai enemmän tietää, että mihin paikkaan sitä ollaan tultu ja mitä varten.

Sen jälkeenhän varsinainen opiskelu sitten alkoi! Ensimmäinen kuukausi tuli oltua ihan kunnolla ulapalla.. tai no, jos jätetään kaunistelut sikseen, niin oikeastaan koko ensimmäinen syksy. Tarkoitan siis, että kaikki oli ihan uutta ja ihmeellistä tässä suuressa labyrintissa, jota meidän yliopistoksikin kutsutaan. Kurssivalinnoista sen verran, että Eestin kielen alkeet-kurssi oli kyllä fiksu veto ottaa mukaan lukujärjestykseen, siitä on ollut paljon hyötyä näiden parin vuoden aikana. Miksi? Siitä voin kertoa lisää tulevissa kirjoituksissani. Ensimmäinen syksy meni miten meni arvosanojen suhteen ja keväällä oli sitten tarkoitus alkaa opiskelemaan ihan tosissaan. Varmaan se kun arvosanat tulivat, palautti minut maan pinnalle ja aloitin tosissaan keskittymisen opintoihin. Ensimmäinen kevät olikin sitten jo suur-menestys verrattuna syksyyn ja kesäloma alkoi hymyillen.
Yhteenvetona voisin sanoa, että ensimmäisen vuoden/kevään jälkeen, rytmi opiskelun ja muun elämän/bileiden väliltä löytyi. Luulen, että rytmin löytymisen ja kevään tuoman menestyksen ja onnistumisen jälkeen, ymmärsin oikean paikkani löytyneen ja kiinnostus tätä alaa sekä opintoja kohtaan on vain kasvanut tämän tuloksena.


Kesä Talsussa - Tunnistatko paikan?

Toisesta vuodesta kerron aivan lyhyesti sen verran, että aloin hakemaan töitä Tallinnasta, sillä kesätöitä ei löytynyt ekan vuoden jälkeen. Koulussa jatkettiin siitä mihin jäätiin ja keskiarvo jatkoi tarjontakäyrän mukaisesti nousua kohti ylöspäin. Työpaikka löytyi ja olen jopa kerran jo vaihtanutkin firmaa. Näistä työasioista ja mahdollisuuksista tulen myös kertomaan lisää teille uusissa kirjoituksissani.

Nyt kaikkein tuoreimpaan eli kolmanteen vuoteen ja mitä murheita se onkaan tuonut minulle. Jos tekstin alussa muistatte, että puhuin viimeisestä vuodestani, niin teen karun paljastuksen - I lied. Olenkin päätynyt johtopäätökseen vetää tämän koulun pakettiin 3,5 vuodessa kolmen sijaan. Mutta älkää huolestuko, kolmessa vuodessa valmistuu vain harvat opiskelijat, sillä siihen vaikuttavat niin monet tekijät kuten esim. vaihtoon lähteminen, työt, kurssien reputtaminen, urheilu ja monen näköiset eri asiat. Matkan aikana monet muuttujat ovat vaikuttaneet tähän päätökseen ja tämän suunnitelman mukaisesti pitäisi mennä, sillä kaikki loput kurssit on nyt syksyn aikana päätetty ja koska ne suoritan. Enää reilu vuosi aikaa niin sertifikaatti koulusta valmistumisesta pitäisi olla kädessä. Lopputyön aloittamisajankohtaa ja sen mahdollista aihetta on jo vähän tullut pähkäiltyä sekä suunnitelmia valmistumisen jälkeen. Me kolmannen vuoden opiskelijat siis elämme tärkeitä sekä kriittisiä aikoja.


Opiskelijan elämä - on se rankkaa, mutta silti parasta aikaa tähän mennessä.
Johan on tullut taas puoli elämänkertaa kerrottua, ehkä voisi muillekin kerroille jotain jättää.. Ensi kerroilla kerron teille lisää mm. Viron eli Eestin kielestä ja sen opiskelusta + myös eri kielten opiskelun mahdollisuuksista TTU:ssa, työskentelystä Tallinnassa opintojen ohella, lisää tulevaisuuden perspektiiveistä sekä paljon muuta!

Kiitoksia tästä kerrasta ja olkaa kuulolla!

Tervitades - Edi

tiistai 28. lokakuuta 2014

Terveiset Jyväskylästä!

Heippa!


Lokakuu alkaa olla lopuillaan ja kirjoittelen tätä juttua Jyväskylästä, missä vietän lukulomaani. Vaikka Tallinnan arkeen onkin jo tottunut niin pakko kyllä sanoa, että välillä on kyllä mukava palata tuttuun ja turvalliseen kotikaupunkiin. Ainiin, mun postauksista on turha etsiä laadukkaita taidekuvia. Sen sijaan iloisella fiiliksellä varustettuja kaverikuvia tulee löytymään takuuvarmasti joka kerta!

Tallink Starilla kotia kohti :)


Mutta sitten itse aiheeseen, että mitä tämä syksy on pitänyt sisällään, niin koulun, kun vapaa-ajankin suhteen. Koulun alkamista voisi sanoa tosi helpoksi, lukujärjestys oli tehty valmiiksi ja sen kun yrittää vaan sitten osua oikeille tunneille suurin piirtein oikeaan aikaan. Itse valmistuin ylioppilaaksi vasta viime keväänä (ja taidan olla luokkani nuorimpia), ja onkin ollut melko helppo huomata, että yliopistossa meno on hieman erilaista kun lukiossa opiskeluiden suhteen. Syksyn aikana on ollut muutama välikoe ja se ’luen ne lukuläksyt sitten ennen koetta- tekniikka’ ei toimi. 200 sivua englanninkielistä tekstiä ja kolme päivää aikaa lukea niin alkoi vähän hymy hyytyä viimeisenä iltana. Ylipäätään luettavaa on todella paljon verrattuna vaikka juurikin lukioon ja tosiaan se opiskelu on vain omalla vastuulla. Positiivinen puoli on tietysti se, että jos joku aamu väsyttää vähän tavallista enemmän niin senkun jatkaa nukkumista ja lukee illalla vähän ahkerammin (tai sitten ennen sitä koetta :D ). Muuten koulu on sitten rullaillut ihan mukavasti omalla painollaan ja vapaa-aikaakin jää. 

Koulussa ei tule yllättäen otettua hirveästi kuvia, mutta vapaa-ajalla sitten vähän sitäkin enemmän. Syksyn tapahtumista ehkä parhaiten on jääny mieleen TSOJ:n eri tapahtumat, Õiguksen sitsit (joilla joku nimeltä mainitsematon sankari onnistui hukkaamaan kenkänsä) ja parin viikon takaiset illanistujaiset yhdellä luokkakaverilla.



TSOJ:n Beginner's pub crawl ensimmäiseltä viikolta


Yksi parhaista asioista Tallinnaan tullessa on ehdottomasti ollut se, kuinka moneen uuteen ihmiseen on parissa kuukaudessa tutustunut.  Itse koin alussa helpoksi sen, että kukaan ei tuntenut kovin montaa ihmistä ja kaikille oli helppo mennä juttelemaan :) huipputyyppejä on kyllä Tallinnaan on eksynyt! 


TSOJ:n Sügis syyskuulta kun oli vielä ihanan lämmin ilma

Perjantai-illanistujaiset Hetalla ensimmäisen vuoden lakiopiskelijaporukalla :)

Voisin yrittää ensi kerraksi keksiä jotain informatiivisempaa settiä, mutta jaan nyt tähän loppuun yhden muuttovinkin. Ostakaa mittanauha. Terveisin 20 cm liian leveän petauspatjan omistaja ja 20 cm liian lyhyen suihkuverhon omistaja. Muita vinkkejä on tässä vaiheessa vielä hiukan hankala jakaa, kun ei ole turhan pitkään tullut vielä Tallinnassa pyörittyä. Ja muutenkin keksin ne parhaat vinkit epäonnistumisten jälkeen. Kuten, että älä hukkaa kenkiä.

Nyt kivat syysillan jatkot kaikille ja jos sitä yhden lasillisen valkoviiniä tässä loman kunniaksi nauttisi :) 

-Sara




tiistai 21. lokakuuta 2014

Alkuruokaa Tallinnassa



Tsau! Yleensä ensimmäinen esityssuoritus on se helpoin, jolloin ei tarvitse jännittää omaa suoritustaan liikaa eikä liian pitkään. Tämä blogaaminen ehkä jotenkin heijastaa sitä, mutta uskon tämän olevan myös hyvä kokemus ja kiitos ansioluettelolle.. :) Jotenkas, minulla on ilo esitellä ensimmäisenä vähän koulutusta ja seuraavana vähän enemmän kokemuksia Tallinnasta.
Opiskelen siis TTÜ:ssä ensimmäistä vuotta lakia, joka koostuu Euroopan Unionin, kansainvälisestä ja komparatiivisesta laista. Näin alussa kurssit ovat suurimmilta osin pohjaa luovaa tuleville "pää"aineille. Pidän ainakin puolentoista kuukauden perusteella tästä yliopistosta paljonkin, sillä täällä on hyviä opettajia (muutamaa ylihyvää lukuunottamatta), joiden opetusmetodit ja kotitehtävät lyövät yhteen. Sekä on kaikennäköistä toimintaa, niin koulun että opiskelijajärjestöjen järjestemiä. Joten jos haluaa liittää hyvät opiskelumahdollisuudet, juhlimisen ja yhteisöllisyyden yhteen - paikka sopii sinulle (ja ilmiselvästi minulle)!

Saapumiseni tänne oli vähän poikkeava normaalista opiskelijan kaavasta, koska olen ainakin luokkani suomalaisista miehistä ainoa 19-vuotias opiskelija. Valitsin tieni vähän toiselta näkökannalta. Koska en vielä ole käynyt armeijaa, niin koulun suoritettuani minulla on kaksi eri vaihtoehtoa suorittaa varusmiespalvelus; joko Suomessa tai täällä Virossa, josta päätellen olen myös Viron kansalainen. Sydämeni on kuitenkin vahvasti Suomessa. Tosin sekin voi jossain vaiheessa kääntyä, sillä Tallinnaa tähän asti kiertäneenä, jollain asteikolla voin itsekin korostaa tämän olevan historiaa omaava pääkaupunki - ihan näköaistille säilynyttä alkuperäisenään. On eri puistoja, kuten Kadrioru park, Hirvepark ja tietenkin mahtava Vanalinn. Vanhasta Kaupungista puheen ollen, sieltä ilmiselvästi löydät kaikki vanhimmat rakennukset, jotka myös majoittavat paljonkin eri palvelualojen yhtiöitä - kuten ravintoloita, turistikauppoja, hotelleja, ruokakauppoja ja tietenkin vaateliikkeitä. Siellä monesti olen ystävien seurana käynyt syömässä pastat ja juomassa latet.

Tässä muutama nappaamani kuva:
Tässä on Vanhan Kaupungin Raekoja-aukio. Täältä lähistöltä löydät monia eri ravintoloita melkeinpä jokaisen opiskelijan omalaatuiselle makuaistille. Kuvassa näkyy myös 'Tudengimaja' (vaaleansininen rakennus), jossa järjestetään mm. eri juhlia ja tapahtumia TTÜ:n opiskelijoille.

Kyseisen paikan löytää Vanhan Kaupungin huipulta. Vasemmalla on Toompea Loss (Toompean linna), joka majoittaa Eestin Parlamentin. Oikealla on Aleksander Nevskin katedraali, johon eksyin kerran itsekin sisään. Siellä oli täysi-show meneillään, eli melkoinen kultturishokki kaikkine suitsukkeineen ja traditioineen.


Kolmantena ja viimeisenä yllätysyllätyskuvana, koska pidän vähän sotahistoriastakin, on yksi sota-ajan muistomerkeistä. Näitä muistomerkkejä löytää nyt monestakin kolkasta ympäri Vanhaa Kaupunkia, mutta tämä kiinnittää huomiosi pyöräillessäsi tai lenkkeillessäsi Piritan rantatietä pitkin.

Seuraavalla blogikerrallani lupaan tehdä aineistoa Skillet-keikasta, joka ottaa paikkansa 1. marraskuuta Rock Cafeella, muita maukkaita musiikkikokemuksia Tallinnassa ja ehkä jotain ylläreitä. Muistakaa te arvoisat lukijat myös kysellä ja kommentaareja lähettää!
Terkkuja minulta sinne Suomeen! :)

I'll Be Back
-Christer

tiistai 14. lokakuuta 2014

Vastauskorneri


 Aloha!

Vihdoin ja viimein on tämäkin blogi palannut kesälomalta, johan tässä on koulun penkkejä kulutettu jo yli kuukausi.  Kesän vietin kokonaan Suomessa töiden parissa ja palasin Tallinnaan vasta syyskuun alussa. Mulla alkoi siis kolmas vuosi täällä, mikä on ihan hullua, koska musta tuntuu että oon asunut Tallinnassa vasta hetken! Tää syksy on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin, sillä koulujutuissa riittää puuhailtavaa ja aloitin myös tekemään töitä osa-aikaisesti virolaiselle yritykselle nimeltään Budopunkt. Tästä olen ollut tosi innoissani, sillä vihdoinkin pääsen tekemään täysin oman alan hommia ja vieläpä urheilutuotteiden parissa. Kerron virossa työkentelystä myöhemmin lisää ihan omassa postauksessaan sitten kun itsellenikin on vähän enemmän kokemusta karttunut.


Sitten itse asiaan, nimittäin mulle tulee sähköpostiin aikapaljon kysymyksiä suomalaisilta, jotka harkitsee Tallinnaan opiskelemaan lähtöä. Keräsin tähän nyt suosituimia kysymyksiä Tallinnassa opiskelusta vastauksineen, josko niistä vaikka olisi hyötyä muillekkin :) 

Tässä siis Tiaran vastauskorneri:


Haku ja opiskelu

 1. Opiskelet BBA:ksi, millaista opiskelu on ollut? Millainen koulu TTU on? Aiotko jatkaa itse Tallinnassa maisteriksi? :)

 Opiskelu on ollut mulle tosi mieleistä, tottakai on päiviä ja aineita mitkä ei oikeen nappaa mutta uskon että näitä kuuluu kaikkiin opintoihin. Tykkään opiskelussa siitä, että saa tehdä omat aikataulut ja olet itse vastuussa etenemisestä. TTU on hyvä koulu, yksi viron arvostetuimpia ja kampus on uusi ja moderni. Jos huonoja puolia pitäisi sanoa niin kouluruoka ei ole mitään suurinta herkkua ja joskus pimeinä talviaamuina on käynyt mielessä, että olisipa koulu keskustassa..
Maisterisuunnitelmat on mulla vielä aika auki, tavallaan haluaisin vaihtaa maisemaa vähän kauemmas ulkomaille, mutta myös ajatus Tallinnaan jäämisestä on pyörinyt mielessä. Aika näyttää:)

2. Miksi hait Tallinnaan kaupalliselle alalle? Millainen elämäntilanteesi oli silloin?

Hain kauppikseen Suomessa muutaman välivuoden jälkeen, eikä opiskelupaikka tärpännyt. Tallinna oli mulla ns. varavaihtoehtona ja kun täältä opiskelupaikka aukesi päätin lähteä kokeilemaan, sillä en halunnut viettää kolmatta välivuotta. Ainahan voisi hakea uudestaan Suomeen jos täällä oleminen ei maistu.  Viihdyin kuitenkin niin hyvin, että tänne jäin.

3. Oliko kouluun jonkunnäköstä haastattelua vai riittääkö kun lähettää hakemuksen ja dokumentit?

Meidän kouluun ei ole haastattelua, vaan suoraan todistuksilla ja motivaatiokirjeellä haetaan, ainakin toistaiseksi. 

4. Osaatko kertoa hakuprosessista tarkemmin?

Hakuaika on yleensä pitkä (näkyy koulun sivuilla), tämän ajan sisällä tulee toimittaa vaadittavat dokumentit koululle ja maksaa hakumaksu. Mikäli sisäänpääsy kriteerit täyttyy opiskelija saa ilmoituksen opiskelupaikasta yleensä varsin nopeasti (itsellani myöntävä vastaus taisi tulla viikossa). Jos englanninkielen arvosana lukiotodistukissa ei ole riittävä, täytyy käydä ensin kielikokeessa (TOEFL).

5. Kenelle koulutusta suosittelisit?

Kenelle tahansa ketä kaupallinen ala kiinnostaa, ja haluaa opiskella yliopistossa englanniksi. 

6. Voiko TTU:lla lukea esimerkiksi eestin tai ranskan alkeet?

Kyllä vain, kielten alkeiskursseja in english löytyy aika monia joka syksy. Suosituimpina varmaan viro ja venäjä.

7. Kuinka paljon opiskelu maksaa?

Jokaisella kurssilla on oma hintansa ja niistä kertyy loppusumma. Riippuu siis omista valinnoista, mutta useimmiten hinta on noin 1500€ per semesteri, eli kolmisen tuhatta euroa vuodessa. 

8. Miten opiskelu sujuu vieraalla kielellä, koetko olevasi yksin vai yhdessä muiden kauppislaisten kanssa? Koetko pärjääväsi?

Aluksi se vähän jänskätti, että ymmärtääköhän nyt kaikkea ja miten esitelmien pito sujuu, mutta kaikki on sujunut tosi hyvin. Englannin taso ja sanavarasto on parantunut huimasti opintojen alusta ja jos olisi ongelmia niin joissain tenteissä saa käyttää sanakirjaa tukena. Kauppislaisten kanssa ollaan yhdessä (toki myös oikislaisten ja IR -opiskelijoiden!) ja etenkin suomalaisilla on keskenään tosi tiivis yhteishenki joten varmasti kaikki pärjää täällä.

 
 9. Kuinka usein on mahdollista käydä Suomessa?

Vaikka joka viikonloppu jos siltä tuntuu. Useimmiten koulua ei edes ole jokapäivä joten pääsee karkaamaan suomenpuolelle pidennetyksi viikonlopuksi jos haluaa. Jotkut opiskelijat äyvät myös ihan viikonlopputöissä suomessa.

10. Milloin kurssit alkavat syyslukukaudella? Entä kevätlukukaudella?

Tänävuonna alkoi syyskuun 3. päivä, eli useimmiten syyskuun ekalla viikolla starttaa luennot. Keväällä koulu jatkuu yleensä helmikuun alussa. (=Yli kuukauden joululoma jes!!) 




Eläminen ja Asuminen


11. Osaatko sanoa, paljonko rahaa kuluu kuussa asumiseen, ruokaan yms?

Tämä riippuu tottakai hirmuisasti henkilöstä. Yksityiseltä kun vuokraa asunnon, niin iso yksiö/kasio keskustassa maksaa noin 300-500e kuussa. Jos asuu kimppakämpässä tai sivussa keskustasta niin selviää vähän halvemmalla. Ruokakaupassa hinnat on aikalailla samat kun suomessa, jotkut tuotteet vähän halvempia ja jotkut jopa vähän kalliimpia. Ravintoloissa syöminen ja muut vapaa-ajan puuhat on kuitenkin paljon edullisempia kuin Suomessa.

12. Missä kannattaa asua? Sataman lähellä, että pääsee helposti suomeen vai koulun lähellä? 

Itse suosittelisin ehdottomasti keskustassa asumista. Vanhakaupunki-Viru-Solaris-Stockmann akselilla asuu suurin osa suomalaisista opiskelijoista. Keskustasta kulkee kouluun useita busseja/trolleja ja matka kestää noin 15-20 min. Ja tällöin satamakin on kävelyetäisyydellä keskustasta.

13. Minkälaista aluetta koulun seutu on? 

Koulun seutu on aika karua aluetta, kerrostaloja, ruokakauppoja ja luontoa. Siellä ei kauheesti mitään ylimääräsitä puuhaa ole joten tämänkin takia keskusta-asuminen kannattaa.


 

Tulevaisuus ja Tutkinto


14. Ovatko maisterin ohjelmat verrannollisia Suomen vastaaviin, ja arvostetaanko niitä samoin Suomessa?

 Kyllä on täysin verrattavissa ja arvostetaan ihan yhtälailla kui mitä tahansa muutakin yliopistotutkintoa.


15. Onko mahdollista opiskella kandi Virossa ja sen jälkeen hakea Suomeen suorittamaan maisterin tutkinto? 

On mahdollista ja moni suomalaisopiskelija tekeekin niin, että jatkaa maisterivaiheen opintoja suomessa.

16. Mitä olet yleisesti mieltä opiskelusta Tallinnassa? Osaatko sanoa miten siellä opiskelleet ovat työllistyneet?

Tallinnassa opiskelu on tosi jees ja helppo tapa opiskella kansainvälisessä ympäristössä "ulkomailla", mutta kuitenkin lähellä Suomea. Työllistymisestä en osaa sanoa tarkasti, tämäkin riippuu niin henkiöstä, mutta en ole kuullut että olisi mitään ongelmia. Monet työllistyvät jo heti opiskelvaiheessa esim Nordeaan tai muihin alan tehtäviin.

17. Mihin tähtäät tulevaisuudessa? Millaista työelämää, millaista elämäntyyliä?

No ensinnäkin haluan jatkaa heti kandin jälkeen maisterivaiheeseen ja sen jälkeen työllistyä hyvin mainos- ja markkinointi alalla tai kenties perustaa omaa yritystä joskus. Elämäntyyliksi haluan sellaisen, ettei jokaista killinkiä tarvitse laskea ja nauttisin siitä mitä teen. Tavoitteet on korkealla :)





 
Piritaan vievä rantapromenadi on niin upea.


Loppuun vielä muutama kuva kuluneelta kuukaudelta:) instagramista voi käydä stalkkaamassa lisää mun talsuarkea nimellä akuutti

Kivaa viikkoa, palataan taas! :) 

-Tiara
Herkkususheja Tallinnassa.