maanantai 28. toukokuuta 2018

Mitä fuksivuodesta jäi käteen?

Heippa!



... Ja terveisiä kesälomalta! Viimeisetkin kokeet ovat omalta osaltani nyt tehty toivottavasti läpi, joten pakkasin tavarat ja lähdin Suomeen kesän viettoon. Osa suomalaisista jää kesäksi Tallinnaan tekemään, mutta itse päätin tulla Suomen puolelle kesän viettoon. Nyt kun ensimmäinen yliopistovuosi on virallisesti paketissa, voidaan kerrata mitä siitä on päällimmäisenä jäänyt mieleen.


Ulkomailla asuminen
Pakko myöntää, kun kaikki kaverit on suomalaisia, lähikauppana on Prisma ja Helsinkiin on kahden tunnin matka niin välillä saattaa unohtaa että asuu ulkomailla :D Tästä huolimatta erilainen kulttuuri ja kansainvälinen meininki koulussa tekee elämisestä ja opiskelusta hieman erilaista. Aluksi tuntui haastavalta hoitaa vaikeita asioita eri kielellä mutta kaikkeen tottuu.

viimeisinä talsupäivinä tehtiin mm.visiitti nõmmen torille
Eesti keel
Ma räägin natuke eesti keelt kundas ma õppisin sida iga nädal ;) kävin tosiaan pari kurssin verran viron tunteja ja jotain kyllä tarttui mukaan muutakin kuin 6 heppoa noppaa. Suomalaisille viron kieli ei ole mitään rakettitiedettä, sillä kielioppisäännöt ovat hyvin samankaltaisia. Tallinnassa pärjää todella hyvin englannilla ja suomella, mutta viron alkeista ei varmasti ole ainakaan mitään haittaa.



Kaverit
Oon superonnellinen ja kiitollinen, että heti ensimmäisistä päivistä lähtien löysin todella hyviä tyyppejä, joiden kanssa on voinut tuskailla koulutehtäviä tai jonottaa yöpalaa mäkkärin kassalta neljältä aamuyöllä. Mukavat kanssaopiskelijat tekevät koulunkäynnistä huomattavasti miellyttävämpää ja Tallinnassa on hurjasti erilaisia vaihtoehtoja miten viettää porukalla vapaa-aikaa.



Yhteisöllisyys ja järjestötoiminta
Yhtenä isona asiana lukuvuodesta on jäänyt mieleen suomalaisten opiskelijoiden tiivis yhteisöllisyys. Yksinäisen fuksin näkövinkkelistä sopeutuminen uuteen kouluun ja maahan oli todella helppoa, kiitos opiskelijatapahtumien. Koulu-tai oppiainerajoja ei oikeastaan ole, vaan kaikkiin tapahtumiin voi mennä huoletta ilman että tuntisi oloaan ulkopuoliseksi.





Hyvää kesää kaikille!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Luennoitsijan haastattelu


Mikä on nimesi ja mistä olet kotoisin?
Jenna Uusitalo, olen kotoisin Etelä-Suomesta.

Missä olet opiskellut?
Opiskelin maisteriin asti TTU:lla. Aluksi piti suorittaa maisteri Britanniassa, mutta jäinkin Tallinnaan, sillä opiskelu siellä olisi tullut niin kalliiksi ja se että läheiset; avopuoliso olisivat jääneet tänne.

Mikä sai sinut opiskelemaan Tallinnan Teknilliseen yliopistoon?
Minua kiinnosti opiskelu englannin kielellä ja yliopiston tarjoama kansainvälisen oikeuden koulutusohjelma. Suomessa ei ollut mitään vastaavaa kansainvälisen oikeuden ja EU oikeuden koulutusohjelmaa.

Teet tohtorin tutkielmaa ensihoidosta, miten päädyit tähän aiheeseen?
Teen Helsingin yliopistossa tohtorin tutkielmaa ensihoidosta ja miten sen saamatta saaminen on ristiriidassa Euroopan Unionin eri ihmisoikeuksiin sekä siitä, miten on mahdotonta nykyään jakaa oikeudet siviili- ja poliittisiin oikeuksiin ja sosio-ekonomisiin oikeuksiin; miten määrittää kumpi on voimakkaampi ihmisoikeus kuin toinen?
Tein maisteri gradun ensihoidosta ja juridiikasta; miten ensihoidon saatavuudesta haja-asutusalueilla.  saapuminen syrjäseuduille loukkaa ihmisoikeuksia, miten turvataan oikeus elämään, kun ensihoidon saapuminen kestää niin kauan. Mieheni on ensihoitaja, joten keskustelimme paljon kotona aiheesta. Gradussa kävin läpi vain YK:n Ihmisoikeussopimusta, joten siitä on helppo laajentaa tutkielmaa  myös muihin ihmisoikeussopimuksiin.  


Mikä sai sinut tulemaan luennoitsijaksi TTU:lle?
Maisteriopinnoissa tein työharjoittelun Suomessa Valvirassa, johon jäin töihin neljäksi vuodeksi terveydenhuollon valvonnan yksikköön. Minulla on aina ollut intohimo tehdä väitöskirja ja halu päästä opettamaan ja auttaa opiskelijoita löytämään se oma kiinnostuksen alue oikeustieteessä. Suomessa on normaalia, että kun väittelee professoriksi tietyssä yliopistossa, jää kyseiseen yliopistoon professoriksi. Kun tiedustelin tilannetta Helsingin yliopistolta, tuli vastaus suoraan: valitettavasti koulutuksen leikkausten takia ei yliopisto palkannut uusia professoreita. Päätin kysyä TTU:lta, ja he ottivatkin minut innolla vastaan.

Oletko tehnyt tai teetkö parhaillaan muita töitä opetuksen lisäksi?
Kuten sanoin, työskentelin Valvirassa aikaisemmin. Nykyään kirjoitan ensihoitajille artikkeleita lehteen, joka on suunniteltu ensihoitajille, koskien heidän työtänsä sekä juridiikkaa. Olen myös kouluttanut ensihoitajia juridiikan osalta. Olen ollut mukana tekemässä lakiesitystä, rikoslain muutoksesta; ensihoitajiin kohdistuvat rikokset sekä väkivalta tulisi olla laajemmin rankaistuja kuin nykyään. artikkelit.

Mitä kursseja opetat TTU:lla?
Opetan TTU:lla lakiopiskelijoille EU Internal market law sekä Legal language, ja aikaisemmin myös EU Justice and Home Affairs law, mutta sitä en enää opeta, sillä aika ei riitä kaikkeen. Business opiskelijoille pidän Legal environment and business, International business law. Medical law and ethics on kurssi, jota opetan Health Care Technology:n puolella.


Suomalaisena miten olet kotiutunut Viroon?
Silloin kun olin opiskelija, niin ystäväni koostuivat lähinnä suomalaisista ja meidän suomiyhteisö oli todella vahva. Nyt kun olen työskennellyt täällä, ei ympärillä olekaan samanlaista suomalaisten yhteisöä. Se antaa uutta näkökulmaa täällä elämiseen. Toisaalta on ollut helppoa sopeutua Viroon, sillä olen asunut täällä jo niin pitkään. Toisaalta kun on kotoisin Pohjoismaista, on oppinut tiettyihin ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoiseen elintasoon. Ajatusmaailma virolaisilla on yhä paikoin hyvin erilainen kuin suomalaisilla; äiti jää kotiin hoitamaan pientä lasta, kun isä hankkii leivän pöytään. Täällä on myös yhä huonot oikeudet samaa sukupuolta oleville pariskunnille; valtaväestö ei tunnista homopariskuntia.

Mikä on mieleisintä työssäsi TTU:lla?
Tykkään nähdä motivoituneita opiskelijoita, jotka tykkäävät täällä opiskelusta ja löytävät sen oman kiinnostuksen kohteen opiskelussa. Tällä hetkellä minulla on 10 kandivalvottavaa, joista kahdelle olen toinen kandivalvoja. Ajattelin ensin itse, että ehkä kaksi kolme kandia olisi hyvä määrä, mutta löydän lopputöiden valvomisen mielenkiintoisena työnä ja nautin siitä, että voin auttaa opiskelijoita. Muutama näistä lopputöistä osuvat juuri omaan erityisosaamiseeni, joten voin auttaa opiskelijoita omalla osaamisellani. Osa töistä ei ehkä ole juuri oman alaani, mutta pystyn auttamaan opiskelijoita omalla käytännön kokemuksella. Suurin haaste ei olekaan ollut opiskelijoiden auttaminen, vaan lähinnä pysyä mukana siinä mitä yliopisto vaatii kandityöstä.

Onko teillä luennoitsijoiden kesken kilpailua tai arvioidaanko sinun työtäsi jotenkin opettajana?
En osaa sanoa onko professoreiden välillä kilpailua, itse hoidan omat kurssini, enkä tee paljoa yhteistyötä muiden professoreiden kanssa. Tiedekunnan palavereissa ei paljoa keskustella oppilaiden keskiarvoista, yliopisto kuitenkin on kerännyt palautetta opiskelijoilta ÕIS -järjestelmän kautta. Sen kautta olen kuullut vain positiivista palautetta. Nyt yliopisto haluaa muokata palaute lomaketta, ja jokaiseen Moodle kurssiin tulee liittää anonyymipalautelomake. Mielestäni tämä on hienoa, sillä silloin kuin olin itse opiskelija, osa professoreista keräsi ”anonyymin” palautteen kirjallisesti luennoilla. Mietimme usein, että miten palaute voi olla anonyymi, kun osan käsialasta tunnistaa heti kirjoittajan.

Oletko kuullut halveksuntaa tai pahaa siitä, että olet opiskellut ulkomailla tutkintosi?
Kun työskentelin Valvirassa, ne suomesta valmistuneet lakimiehet nyrpistelivät ja ihmettelivät, että miksi olen Virossa opiskellut ja miten voin työskennellä Suomessa. En ole suorittanut ETA koetta, sillä minulle ei ole koskaan ollut tarkoitus jäädä Suomeen työskentelemään. Minulle ei ole niin tärkeää, että millä nimikkeellä työskentelen; Valvirassa työskentelin ylitarkastaja nimikkeen alla. Mielestäni Suomessa voi työllistyä hyvin ilman ETA kokeen suorittamista, nimike saattaa olla eri, vaikka työ aivan samaa tai samankaltaista kuin Suomesta valmistuneilla.

Suosittelisitko opiskelua ulkomailla? Mitä hyötyä mielestäsi opiskelusta ulkomailla on nuorille?
Se riippuu siitä, mitä opiskelija itse haluaa. Jos haluaa työskennellä syyttäjänä, tuomarina tai rikosasianajajana Suomessa, kannattaa tutkinto myös Suomessa suorittaa. Toisaalta jos haluaa työskennellä jossain EU instituutiossa tai isossa kansainvälisessä yrityksessä tai organisaatiossa, on englanniksi opiskelu melkein pakollinen, jotta saa työkielekseen sujuvan englannin. Englanniksi opiskelu ja työsanaston kerryttäminen ovat ehdotonta nykypäivänä, johon myös kansainvälinen ympäristö auttaa työelämässä. Opiskelu ulkomailla myös kasvattaa ihmisenä.


Minkä asian haluaisit viedä Suomeen Viron yhteiskunnasta?
Virossa on osassa tuotteissa ja palveluissa huomattavasti halvemmat hinnat, esimerkiksi minulla on kaksi koiraa, joiden rokotukset Virossa maksoivat yhteensä vähemmän mitä vain yhden koiran rokotus Suomessa maksaisi.

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Pidän opettamisesta ja haluan tehdä sitä myös jatkossa. Toisaalta haluaisin työskennellä kansainvälisessä yrityksessä tai organisaatiossa, joka olisi keskittynyt ihmisoikeuksiin. Ihanne tilanne olisi se, että voisin työskennellä ihmisoikeuksia puoltavassa organisaatiossa puolet ajasta ja opettaa puolet ajasta yliopistossa.

Millaisen neuvon haluaisit antaa opiskelijoille, jotka kamppailevat oman oppimistyylin löytämisessä?
Oma oppimistyylini oli opiskelujen alussa hyvin erilainen kuin nykyään. Ajattelin että kaikessa ja kaikissa aineissa tulee olla kaikkein paras, mikä oli erittäin huono tapa oppia. Minua auttoi se, että tajusin että on tärkeää ymmärtää se mikä oikeasti kiinnostaa. Kun tämän tajusi, niiden pakollisten ja ei niin kiinnostavien kurssien opiskelussa tuli järkeä, kun löysi punaisen langan omaan mielenkiinnon kohteeseensa. Oman oppimistyylin löytämiseen kannattaa kysellä muilta neuvoja, samat tavat eivät toimi kaikkiin, mutta kannattaa kokeilla rohkeasti eri tapoja. Itseäni helpotti se, että luennot olivat pakollisia, ja luennoilla opettajat avasivat opetuksen ja neuvoivat luennoilla. Silloin ei tarvinnut itsenäisesti pähkäillä asian kanssa kotona. Käytän yhä paljon kaavioita ja mindmappejä oppimis- ja opetusprosessissa.



perjantai 25. toukokuuta 2018

Kesän saapuminen ja viimeiset kokeet



Siinä se taisi olla, fuksivuosi on nyt ohi. Meni aivan liian nopeasti ja kaikkea hauskaa on tullut koettua viimeisen 10 kuukauden aikana. Jos luet tätä ja mietit opiskelupaikkaa, niin suosittelen tulemaan tänne etelään meidän kanssamme opiskelemaan.


Tässä olisi sitten aika vielä jakaa muutamia kuvia toukokuun ajalta.






Niin todellakin siis kesä alkoi onneksi jo heti vappuna. Lämpöä löytyi tarpeeksi että pärjäsi hyvin haalareissa ja T-paidassa, ja illan mukaan niin lämmikettä löytyi vaikka lasista. Päästiin ystävien kanssa suomen puolelle nauttimaan vapusta ja kuvissa ollaan ihan Espoossa riehumassa.








Tallinnan puolelle palatessa huomattiin että helteet olikin jo iskenyt niin oli pakko kerääntyä joka päivä kokeilemaan uusi terassi, ja kun istuskelu riitti niin siirryttiin puiston puolelle heittelemään frisbeetä ja järjestää picnic.



Tässä on kuva näyttämään vaan kuinka kuumaa oli siis viikon putkeen ja ainoa paikka missä pystyi oleskella oli varjossa.



Aina kun kävelee Vapaudenaukion läpi on siellä ollut jotain meneillään. Tässä näkyy yksi monesta tilaisuudessa kun koululaiset valmistuivat yms.







Sitten löytyy myös niitä spontaaneja road trippejä kun ystävä soittaa 20 aikaan illalla ja kyselee haluanko lähteä vankilaan. Tarkennusta pyysin ja sain selville että tarkoitus oli siis ajaa n. 60km hylätylle neuvostoliittoajan vankilalle ja ottaa kuvia ja seikkailla.


Niin ja sitten tähän loppuun haluan vielä kiittää kaikkia lukijoita ja koulua tästä vuodesta.

Minä lähden tästä nyt kesän viettoon!


Alwar Holmberg

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Tallinna on täynnä tekemistä

Moikka ! Kun Tallinnaan tullaan opiskelemaan, tavoitteena on yleensä hankkia kandin paperit ja jatkaa tästä sitten eteenpäin hyvillä ja kansainvälisillä papereilla. Kolmeen vuoteen mahtuu kuitenkin aika paljon muutakin kuin opiskelua tai opiskelijatapahtumia. Tallinna on täynnä ihan mahtavia paikkoja ja tekemistä, eikä kenellekkään varmasti tuu tylsää.

Tässä mun lempparit talsussa :


ELOKUVAT 

Tallinnan alueella elokuvapaikkoja löytyy useita; omia suosikkeja on Solariksen Apollo Kino ja Coca-Cola plaza. Hinnat on paljon halvempia kuin Suomessa, mutta pienenä vinkkinä; ottakaa omat eväät mukaan nimittäin paikan päältä ostettuna hinta kohoaa huomattavasti.


BILJARDI

Kuulsaal sijaitsee Mere Puiesteella Viru-hotellin välittömässä läheisyydessä. Monet opiskelijajärjestöt viettää täällä chillausiltoja, joten myös sitä kautta pääsee pelailemaan. Pöydän varaaminen käy myös kuitenkin näppärästi myös itse.

MINIGOLF

Sataman vieressä olevassa Nautica- keskuksen yläkerrassa pääsee nykyään pelaamaan minigolfia; paikka on auki niin arkena kuin viikonloppuisinkin, joten kannattaa lähteä ottamaan matsia vaikka koulupäivän päätteksi. Kierros on just sopivan mittanen; olut tai pari.


VIIMSI SPA

Viimsi spa on kylpylä ihan omaa luokkaansa. Sieltä löytyy meille suomalaisille ne tärkeät saunat; itse asiassa niitä on seitsemän. Lisäksi kylpyläosastolta löytyy altaita ja baari. Suosittelen testaamaan myös K18-puolta; siellä pääsee kunnolla rauhottumaaan myös viikonloppuna. Kylpylälipulla pääsee myös samaan hintaan salille ja näiden aktivitteetin jälkeen syömään voi suunnata Black Rose Pubiin, joka sijaitsee samassa rakennuksessa.

.... Ja hei täälläkin on elokuvateatteri, joten miniloma Viimsissa vois olla 6/5 finalsien keskellä....

JÄGALA WATERFALL

Ihan must-juttu, jos oleilee talsussa pitempään ! Todella nätti niin kesällä kuin talvellakin.

DRINKILLE

Yks sana; Butterfly lounge <3 Myös Swiss sekä Radisson tarjoavat drinkit näköalalla.


SYÖMÄÄN 

Tsiigatkaa postaus Tallinnan ravintoloista rullailemalla alas. :)

URHEILEMAAN 
Piritan ranta tarjoaa loistavat mahdollisuudet niin lenkkeilyyn kuin pyöräilyynkin. 

Salikulttuuti Virossa on viime vuosina posahtanut ihan samalla tavalla kuin Suomessakin; kuntosaleja tuntuu koko ajan kohoavan lisää ja muutama viikko sitten uusi Myfitness Rävala Puiestee avattiin Radissonia vastapäätä. Vahva suositus eritoten tälle myfitnekselle altaan, saunojen ja tilan vuoksi. Myfitneksen lisäksi suomalaiset suosii Tallinnassa Reval Sporttia, josta löytyy kaikkea kaikille; ryhmäliikunnat pyörii joka päivä, ja kylpyläosastokin on tilava.


KULTTUURI 

Konsertteja, oopperoita ja baletteja pyörii Tallinnassa lähes joka päivä. Viime vuosina Tallinna on keskittynyt myös lisäämään museoita; suosittelen taidemuseo Kumua sekä merimuseo Lennusadamia.

EXPLOORAUS 

Kaveri kainaloon ja tutkimaan Tallinnaa; Telliskivi, Kadriorg, Kopli, Toompea, Vanhan kapunkin pikkukujat, Piritan ranta. You name it.


torstai 10. toukokuuta 2018

Alumnihaastattelu


Oikeustiede 

Tallinnan teknillinen yliopisto tarjoaa oikeustieteen opiskelumahdollisuuden täysin englanniksi, niin kandidaatti- kuin maisteriohjelman. Pääaineena opiskelija voi valita kandidaattitutkinnossa Euroopan Unionin oikeus sekä kansainvälinen oikeus tai kansainväliset suhteet. Opiskelu tapahtuu pienissä luokissa, joten opiskelijoilla on mahdollisuus keskustella professoreiden kanssa. Moni professori tulee Viron ulkopuolelta, ja heidän taustansa omien kotimaidensa lakimiehinä antaa laajan kuvan opiskelijalle maailman eri oikeusjärjestelmistä. Opiskelussa painotetaan käytännönläheistä opiskelua, opiskelijat ratkovat paljon oikeustapauksia ja tekevät tutkimuksia. Tutkintoon kuuluu myös pakollinen työharjoittelu, joka avaa monelle paikan työelämästä.


TTÜlta valmistuneet ovat jatkaneet maisteritutkintoihin ympäri maailmaa. Suosituimpia yliopistoja opiskelijoidemme maisterikoulutuksessa ovat Lundin ja Tukholman yliopistot, Helsingin ja Turun yliopistot, King's College ja Stanford Law School. 

Helinä vanhempiensa kanssa valmistujaisseremoniassa

Mikä on nimesi ja mistä päin Suomea olet kotoisin?
Olen Helinä Heikkinen, ja olen kotoisin Lohjalta.

Mitä ja milloin opiskelit TTÜlla?
Aloitin Euroopan Unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden opiskelun vuonna 2014 syksyllä ja valmistuin 2017 keväällä.

Mistä löysit tietoa yliopistosta ja koulutusohjelmasta?
TTÜn nettisivuilta, osa sivuista on suomeksi mikä auttoi yhteishaussa

Miksi valitsit oikeustieteellisen koulutusohjelman?
On erittäin vaikeaa päästä opiskelemaan oikeustiedettä Suomen yliopistoihin ja olen kiinnostunut kansainvälisestä oikeudesta. Tallinnan teknillinen yliopisto tarjoaa paljon kiinnostavia kursseja kansainvälisestä oikeustieteestä.

Luettele kolme parasta asiaa opiskella TTÜlla
Kansainvälinen tunnelma yliopistolla, mielenkiintoiset ja osaavat professorit sekä suomalaiset ystävät!

Piditkö opiskelijaelämästä Tallinnassa?
Kyllä! Varsinkin meidän vahvasta suomalaisten opiskelijoiden yhteisöstä ja omista opiskelijatraditioista. Pelkästään meidän yliopistollamme opiskelee yli 400 suomalaista ja yliopistomme on vain yksi Tallinnan monista.

Olitko mukana opiskelijajärjestö toiminnassa?
Olin MTÜ Õigus kansainvälisen oikeustieteen ainejärjestön hallituksessa kolme vuotta. Järjestimme paljon tapahtumia oppilaille, kuten vuosijuhlat sekä muita juhlia, sekä vierailimme monissa lakifirmoissa. Mielestäni on tärkeää että opiskelijoilla on tällainen opiskelijajärjestö, auttamassa päivittäisissä asioissa; varsinkin muutossa Tallinnaan, sekä jos on kysymyksiä koskien yliopiston käytäntöjä tms.

Mikä on mieleisin paikka Tallinnassa?
Vanhakaupunki

Mikä oli suurin yllätys muuttaessasi Tallinnaan?
Halvat hinnat, ihanat ravintolat, ilmainen joukkoliikenne ja vahva suomalainen yhteisö

Kuka oli lempi professorisi ja miksi?
Evhen Tsybulenko. Hän on pelottava mutta todella hyvä opettaja, hän todellakin tietää mistä puhuu. Hän on myös luotettava ja kohtelee oppilaita tasavertoisesti.

Missä teit työharjoittelusi? Miten se on auttanut sinua omalla urallasi?
Tein työharjoitteluni Lex Gaudius lakiasiantoimistossa Helsingissä. Työskentelen heille yhä, joten vakituinen työpaikka työharjoittelun jälkeen on auttanut minua paljon urallani.

Mitä teit valmistumisesi jälkeen? Teetkö maisteriopintoja?
Teen kahta maisteriohjelmaa saman aikaisesti, Lundin yliopistossa Ruotsissa kansainvälisistä ihmisoikeuksista sekä Helsingin yliopistossa suomen laista.

Miten TTÜssa opittu tieto on auttanut sinua nykyisissä opiskeluissasi?
Lundissa olen huomannut kuinka hyvän pohjan olen saanut kansainvälisestä oikeustieteestä TTÜlla opiskellessani.

Kuinka TTÜ ja sinun nykyinen yliopisto eroavat?
Lundissa opiskelijat ovat kuin professoreiden työkavereita, heidän mielipiteitään kuunnellaan ja kurssien loputtua kootaan feedback kurssista, kuten TTÜllakin. Lundissa on vahvat vanhat perinteet opiskelussa niin yliopistossa kuin myös opiskelijajärjestöissä. Jokaisen kokeen oikeat tulokset julkaistaan nettisivuilla, mikä auttaa oppimisessa paljon. Luokassamme on oppilaita 25 eri maasta, joten tunnelma on todellakin kansainvälinen!

Mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalle?
Suunnitelmani eivät ole aivan selviä vielä. Kun olen valmistunut näistä maisteriohjelmista on minulla mahdollisuus toimia Suomessa ”normaalina” lakimiehenä. Olen myös kiinnostunut työskentelemään syyttäjänä tai tuomarina. Yksi mahdollisuus on työskennellä kansainvälisen ihmisoikeuden lakimiehenä, mikä voisi olla ideaali kombinaatio urahaaveelleni.

Ikävöitkö Tallinnaan?

Kyllä!

perjantai 4. toukokuuta 2018

Wapun viettoa ja loppukokeet lähestyy

Moikka ja hyvää alkanutta toukokuuta!

Opiskelijoiden ehkä yksi vuoden kohokohdista eli vappua vietettiin muutama päivä sitten. Tallinnalaisilla Suomalaisilla opiskelijoilla on ollut tapana lähteä Helsinkiin, jossa tapahtumatarjontaa löytyy valtavasti jopa viikkoja ennen itse ”pääpäivää”. Opiskelijoita tulee Helsingin lisäksi myös muualta Suomesta, joten osallistujapula ei ainakaan ole ongelma.




Aattona lähdettiin puolen päivän jälkeen käymään KY:n järjestämällä Wapputerdellä, jossa oli mahdollisuus pelata beer pongia ja hengailla opiskelijatovereiden kanssa. Illalla pienen levähdystauon jälkeen suuntana oli Kaivohuone ja KY:n Wappukuntis, jossa illan pääesiintyjänä oli tänä vuonna Tungevaag & Raaban.



Vappupäivänä lakkipäät kokoontuivat Ullanlinnanmäelle ainejärjestöjen teltoille. Tallinnasta oli laaja edustus NESU:n, HEBSin Õiguksen telttojen voimin. Sääjumalat eivät enää suosineet kahta päivää putkeen ja välillä vettäkin tuli ihan reippaasti. Hyvässä seurassa kyllä viihtyi ihan mukavasti, joten huonot olosuhteet ei olleet haitta, pikemminkin vain hidaste. :D




Tänään ollaan pikkuhiljaa palattu arkeen ja kevään vuoden kovin rypistys (loppukokeet) odottavat ei-niin-kaukana tulevaisuudessa. Luku-urakkaa ovat kuitenkin helpottamassa Castle Party ja NESU:n ikioma Case Day! Koko fuksivuosi mennyt niin nopeasti että eiköhän näistä parista viimeisestä viikosta ole ihan hyvät mahdollisuudet selvitä J