tiistai 31. tammikuuta 2017

Työharjoitteluun maailmalle

Moikka kaikki,

toivottavasti joulu ja vuodenvaihde menivät mukavasti J Uusi lukukausi on taas alkanut - en voi uskoa, että aika menee näin nopeasti.

Wynwood Art District-Miami

Mulla on koulu nyt suunnilleen puolessa välissä ja rupesinkin jo viime syksynä pohtimaan työharjoitteluvaihtoehtoja. Meidän opintosuunnitelmaan kuuluu 5 opintopisteen työharjoittelu, eli noin 130 tuntia työtä. Jotkut suorittavat työharjoittelun esimerkiksi kesälomalla tai muiden kurssien ohella koulun loppuvaiheilla. Itse päätin, että työharjoittelun suorittaminen kesällä olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, niin en jäisi mistään kursseista jälkeen ja valmistun ajoissa. Minulla kävikin aivan mahtava tuuri tämän asian suhteen, sillä sain todella mielenkiintoisen työharjoittelupaikan New Yorkista kesälle 2017.

Kolme kuukautta kesällä N E W  Y O R K I S S A. Sanoinkuvaamattoman mahtavaa.

Harmaat maisemat Tallinnassa.

Okei, aika stressaava ajatus myös omalla tavallaan. En ole ikinä käynyt New Yorkissa, mutta olen saanut sen kuvan, että siellä työtahti on vähän eritasoa kuin meillä. Mutta kaikki mitä tulee otan ilolla vastaan!

Käytännössä koulun päässä asia on yksinkertainen. Työharjoittelupaikan kanssa täytetään arviointilomake työharjoittelun loputtua ja työharjoittelusta tulee kirjoittaa 10-12 sivun pituinen raportti. Tämä raportti lähetetään siitä vastaavalle opettajalle, joka sitten arvioi raporttisi ja antaa arvosanan työharjoittelusta. Lisätietoja sekä muuta infoa työharjoittelusta löytyy ainaki täältä: http://www.ttu.ee/studying/exchange-studies/exchange-studies-outgoing/internship/

Suosittelen työharjoittelupaikan etsimistä Euroopan sisältä, sillä silloin voit saada Erasmustukea. Euroopan ulkopuolelle sijoittuvat harjoittelut eivät valitettavasti saa mitään rahallista tukea koululta. Harjoittelupaikkoja voi etsiä esimerkiksi CIMO:n kautta. Kun haet paikkaa suoraan CIMO:lta, saat myös heiltä jonkinlaista rahallista tukea. Tähän aiheeseen voi tutustua tarkemmin täältä: http://www.cimo.fi/ohjelmat/kansainvalinen_harjoittelu

ps. CIMO:lla onkin näköjään seuraavat haut alkamassa juurikin näillä näppäimillä!

Ihanaa vuotta 2017 kaikille!

<3:Ida