keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

V niin kuin Virtuaalinen Viro

Tere jälle!
 
Vielä tähän mennessä kukaan ei ole puhunut näistä kaiken maailman elektronisista jutuista, jotka mullistavat meidän maailmaamme ja ovat Virossa jo arkipäivää. Virohan tunnetaan ainakin Euroopan mittapuun mukaan elektronisten asioiden edelläkävijänä ja muut maat, kuten Suomikin tulee perässä näissä asioissa. Ei ihme, sillä jo vuonna 2005 tuli Virosta ensimmäinen maa maailmassa, jossa pystyi äänestämään sähköisesti. Dokumenttien allekirjoittaminen digitaalisesti hoituu myös kädenkäänteessä omalta kotikoneelta. Nykyään on mahdollista olla jopa virtuaaliasukkaana Virossa ja saada sähköinen e-oleskelulupa.
Vasta parin vuoden asumisen jälkeen on saanut selkeämmän kuvan siitä, että mitä kaikkea "e-Virossa" voi sähköisesti hoitaa ja kuinka asiat verkossa pelaavat. Kerron teille hieman, mitä elämää helpottavia kortteja lahden tällä puolen käytetään sekä erilaisia hyödyllisiä nettisivuja, mobiilisovelluksia sekä muita laitteita.







ID-kaart - ID-kortti

Tämä kortti on tärkein korttisi, jota Virossa eläessäsi tarvitset ja se on ID-kortti. ID-kortti eli Identity card on henkilöllisyystodistus, joka todistaa oleskeluoikeutesi Virossa. Se on määräaikainen ja voimassa 5 vuotta. Erityisen hyödyllisen siitä tekee kortin takana oleva siru, johon on tallennettu sinun tietosi sähköisessä muodossa. Kortin saatuasi saat mukaasi myös PIN1 ja PIN2 tunnusluvut joiden avulla sähköinen tunnistautuminen ja dokumenttien allekirjoittaminen onnistuvat. Kortti yhdistetään ID-kortin lukijalaitteeseen, joka tunnistaa kortin takana olevasta sirusta tietosi.
Myös esimerkiksi paljon eri jäsenyyksiä, kanta-asiakkuuksia ja kortteja voi liittää ID-korttiin, kuten esimerkiksi kirjastokortin. Matkustettaessa Euroopan Unionin sisällä, et tarvitse passia vaan ID-kortti käy henkilöllisyystodistuksesta EU-alueella.





Ühiskaart, "Roheline kaart" - Julkisten kulkuvälineiden kortti, "vihreä kortti"

Tällä kortilla "aukenevat" ovet Tallinnan julkisiin kulkuvälineisiin, eikä tarvitse enää pelätä tarkastajia. Tallinnan asukkaille, kuten myös meille opiskelijoille, on julkisten bussien, trollibussien ja ratikoiden käyttö täysin ilmaista ja sehän passaa! Kortti pitää vain muistaa leimata kun kyytiin nousee. Mikäli olet vain lyhyemmän aikaa Tallinnassa, kannattaa kortti silti hommata, koska siihen voi ladata joko rahaa tai matkustuspäiviä ja korttia on mahdollista käyttää myös ensi Tallinnan reissulla.


Tavallinen opiskelijakortti sekä Swedbankin student Mastercard


Tudengikaart - Opiskelijakortti

Opiskelijakortti on yleisesti hyödyllinen, jolla lähes aina saa alennusta korttia näyttämällä, niin Virossa, Suomessa kuin missä tahansa ympäri maailmaa. Avatessasi pankkitilin Viroon, on useimmissa pankeissa mahdollista myös yhdistää opiskelijakorttisi pankkikorttiin, jolloin opiskelijakortti pysyy aina mukanasi. Kolmantena mahdollisuutena on myös yhdistää vihreä Ühiskaart tähän samaan opiskelija-pankkikorttiin, jolloin yksi kortti eli pankkikorttisi ajaa käytännössä kolmen eri kortin asian.





Partnerkaart & Club One kortti

Näistä korteista kannattaa olla jompikumpi tallessa, sillä ne ovat melko yleisiä alennuskortteja Tallinnassa. Partnerkortilla saa alennusta mm. Kaubamajasta ja se on myös ruokakauppaketju Selverin oma alennuskortti. Club one kortilla saa Tallinkin laivamatkojen lisäksi alennusta myös Tallink takseista ja myös maissa kannattaa kysyä saako sillä alennusta. Käy esimerkiksi Kaubamajassa alennuskorttina.



+


ID-kortin lukijalaite

Tällä laitteella ID-kortin käyttäminen sähköisesti, esimerkiksi allekirjoituksen antamiseen omalta kotisohvalta onnistuu vaivatta. Lukijalaite itsessään maksaa alle 10 euroa lähimmästä eletroniikkakaupasta, tämän jälkeen lataat netistä lukijalaitteen ohjelmiston ja asennat sen tietokoneellesi ja näin voit heti aloittaa sen käyttämisen. Laite yhdistetään tietokoneen USB-porttiin ja ID-kortti työnnetään laitteeseen jolloin siihen syttyy vihreä valo käytön aloittamisen merkiksi.



Mobiilisovelluksia

Eesti ühistransport -mobiili app
- Paikallisbussien ja muiden julkisten kulkuvälineiden aikataulut puhelimeesi.

Kutsu takso - Taksi app
- Olitpa sitten Tallinnassa, Pärnussa tai Tartossa, niin tällä sovelluksella voit katsoa eri taksien numerot ja myös useimpien firmojen perimät hinnat ja ei muuta kuin taksia tilaamaan!

Parkimine.ee - "Auto parkkiin" - mobiilisovellus
- Auton parkkeeraaminen ja parkkimaksun maksaminen puhelimitse.

ERR, Delfi, Postimees, Õhtuleht
- Yksi Virolaisten paikallismedioiden uutissovelluksista kannattaa myös olla asennettuna puhelimeesi, jotta pysyt ajantasalla maan polttavista puheenaiheista, eikä tee pahitteeksi oppia myös samalla hieman maan omaa kieltä.


Hyödyllisiä nettisivuja

www.parkimine.ee    - Auton parkkeeraaminen Tallinnassa ja yleisesti Virossa.

www.elron.ee     - Junalippujen ostaminen verkossa ja junien aikataulut

www.tpilet.ee     - Bussiliput Virossa ja aikataulut

soiduplaan.tallinn.ee     - Tallinnan julkisten kulkuvälineiden aikataulut

www.eesti.ee     - Yleistietoa Virossa elämisestä ja paljon tietoa e-Virosta

www.emta.ee     - Tietoa veroista, lainsäädännöistä ja työskentelystä Virossa



Tässä tämänkertainen infopläjäys Eestin mielenkiintoisista asioista.!
Iloista kevätmieltä ja lämpimien ilmojen odottamista toivottaen:)
- Edi

2 kommenttia:

  1. Pankki-ISICin voi rekisteröidä ühiskaartin rinnalle ajamaan samaa virkaa siten, että jos lataat ühiskaartille rahaa, on se sama raha ISICilläkin (itsellekin kävi ilmi käytännössä kun luulin jo ühiskaartin hukkuneen!) ja ID-kortin lukijoita on pienempiäkin olemassa. Kaupoissa myydään +iD:tä, toki kalliimpi, ja digiresidentin ID-kortin hankkijat saavat samantyylisen valtiolta ihan kortin mukana. Se kulkee näppärästi mukana pienimmässäkin laukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no ostin ton lukijan Euronicsistä ja tarvitsin sellasen, ne näytti et tällanen se on ja mä otin sen. En arvannu et niitä mitään eri mallisia olis ollu ja ei sen ton erikoisempi tarvinnut mulle ollakkaan. :) Yllätyin kyllä, koska olin varautunut et se olis maksanut jotain parikymppiä, mutta muistaakseni sen hinta oli vaan joku 8 euroa.

      Poista