tiistai 17. helmikuuta 2015

Vanha kaupunki ja uudet kujeet



THE Oldtown.


Heipparallaa!

Lomat on taas lomailtu ja se tarkottaa mun kohdalla sitä et (toivon mukaan) viimenen kevät startannut talsussa! Aina pitää noi sulut laittaa koska mikäänhän ei oo varmaa ennenkä on Thesis ja kurssit oikeesti valmiina :D mut ainakin voiton puolella ollaan kurssien osalta, eikä se maailma kaadu vaikka ens syksyyn vielä meniskin.

Viimeisen kevään kurssit on lähinnä pääaineopintoja eli mulla pelkkää markkinointia vihdoinkin!  Tässä samalla pitäiskin sitte alkaa nakuttelemaan lopputyötä eli Thesistä, se on 30-40 sivua pitkä tutkielma, johon sisältyy kaksi Research Paperia eli aiheeseen liittyvää tutkimusta.  Aihehan on täysin vapaa, ainoa edellytys on, että se liittyy jotenkin pääaineopintoihin. Aihe pitää kuitenkin hyväksyttää valvojalla ja tekstin täytyy olla akateemista.
Mulla on jo aihe kirkkaana mielessä eli seuraava askel on alkaa suunnittelemaan sisältöä ja tutkimuksia. Onneksi Thesiksen palautuspäivä on vasta toukokuun lopussa ja suurinosa kursseista päättyy jo maaliskuussa eli sit on vielä paremmin aikaa keskittyä täysillä kirjoittamiseen.  Edellisvuosista oon kuitenki oppinu sen, että tää kevät menee aina ihan hirveetä vauhtia, eli ei saa liikaa laskea sen varaan että “aikaahan on” :D


Tältä näyttää mun kurssivalinnat tänä keväänä.

Toinen ajankohtanen juttu näin viimeisenä keväänä on pohtia sitä, minne haluaa jatkaa maisteriopintoihin, vai haluaako pitää vähän breikkiä opiskelusta ja mennä töihin. Maisterihaut esimerkiksi Ruotsiin ja Suomeen on jo heti tammikuussa, muualla euroopassa pääosin maaliskuussa. Yllätyin vähän itekkin siitä miten aikasin pitää olla suunnitelmat selvillä ja omat hakukohteeni päätin muutamassa päivässä.  Kun hakee maisteriohjelmiin ennen valmistumista, sisäänpääsyyn vaikuttaa senhetkiset arvosanat ja joihinkin kouluihin vaaditaan motivaatiokirjettä tai muita täydentäviä dokumentteja/testituloksia.
Lemppari rantapromenadi alkaa olemaan taas lenkkikunnossa.

Ystävänpäivän superbrunssi.

Se asia on varma, että tälle keväälle riittää ohjelmaa, mutta oon myös ihan innoissani suunnitellut uusia kujeita juurikin kun on tullut ajankohtakeksi miettiä mitä seuraavaksi. En ookkaan ihan niin paljon ehtinyt Suomi -visiiteille nyt kun ehkä aiemmin, mut ollaan kehitelty kavereiden kanssa kaikkea kivaa viikonloppuohjelmaa täällä. Ja mahtavaa kun tää kevätaurinko antaa niin paljon ekstrapotkua!


Aurinkoista viikkoa!

-Tiara


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti