keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Elämä kulkee ja aurinko paistaa



Moikka moi!



Kevät on tullut kaupunkiin ja aurinko paistaa. Jee tänään sain kuulla että mut on hyväksytty vaihtoon meidän yliopiston puolesta, pitäis nyt vaan lähettää sitten Athens University of Economics and Businessiin kaikki tarvittavat paperit. Syksyllä Kreikka ja lämpö sitten mahdollisesti odottaa. Tästä tulee jännää!



Eilen tuli myös käytyä 12 kilometrin lenkillä juoksukerhon kanssa, oli mukava juoksennella Piritan rannassa kun nyt kesäaikaan siirtymisen jälkeen on illallakin valoisaa.



Piritan ranta



Koulu on ollut tänä keväänä vaativaa niin kuin sen pitää ollakin. Perjantaina oli deadline Operations Managementin 10-12 sivun referaatille, jossa piti kertoa tuotantotalouden historiasta ja tulevaisuuden näkymistä. Kyseistä tehtävää kirjoitellessa oppi kaikenlaista, tuli aika hyvin käytyä kaikenlaisen teollisuuden ja tuotannon historia läpi jo varhaisilta ajoilta. Voin sanoa, että teki todella hyvää yleistiedolle ja samalla sai vähän esimakua millaista tulevan bachelor thesiksen eli lopputyön kirjoittaminen tulee olemaan.



Huomenna olisi sitten aamusta tiedossa Quantitative methodsin eli määrällisten menetelmien loppukoe. Matikka on ollut mulle aina vaikeaa, mutta toivon että pääsen jollain ilmeellä kokeen läpi!



Tänään illalla meidän Financen maikka pitää meille extraluennon Shimo baarissa, saa nähdä mitä luento pitää sisällään.. Piristävää että tällaisia tapahtumia järjestetään, ei taida kuulua ihan jokaisen luennoitsijan kurssiin. Alankin jo tässä vähitellen valmistautumaan luentoon :D





Lopuksi vielä keväinen näkymä kämpän ikkunasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti