tiistai 10. joulukuuta 2013

Tudengin talvi Tallinnassa


Moikka!

Viimeisiä viikkoja viedään ennen joululomaa, eli loppurutistus tenttiin lukemisissa on käynnissä. Tai siis ainakin pitäisi olla.  Mulla on viimenen tentti vielä 20.päivä minkä jälkeen koittaa ruhtinaallinen kuuden viikon joululoma. Kelpaa! Suurin osa opettajista antaa mahdollisuuden tehdä final examit viimeisillä viikoilla, jolloin saa tammikuun lomailla hyvällä omalla tunnolla Suomessa ilman että tarvitsee seilata Tallinnaan tentteihin.
Luentoja ei pahemmin näin loppusemesterissä enää ole, joten aikaa on tehdä vaikka mitä! Valoitankin vähän mitä kaikkea täällä voi puuhailla näin ennen joulua. Tai lähinnä mitä kaikkea minä olen puuhaillut :)

Yksi siisteimmistä asioista Tallinnassa on ehdottomasti Vanha Kaupunki! Kuten moni varmasti tietääkin, se on ihan keskustassa ja täynnä hienoja vanhoja taloja ja erilaisia ravintoloita. Mulle tuli yllätyksenä sillon kun muutin, että myös kaikki yöelämä on vanhassa kaupungissa. 
Marraskuun loppupuolella Vanhan Kaupungin keskusaukiolle Raekoja Platsille avataan aina joulutori. Se on niin tunnelmallinen jouluvaloineen ja pikkusine kojuineen! Täältä voi iltakävelyllä hakea lämmikeeksi hehkuviiniä ja ihailla kaikkia paikallisten mummojen tekemiä käsitöitä ja leivonnaisia (ne ainakin kivenkovaa väittää, että itsetehtyjä on..).

Joulutori Tudengimajan ikkunasta käsin. Erkka kuvaajana!



 Opiskelijan napa kyllä tykkää Tallinnassa asumisesta! Niinkuin täällä blogissakin on jo muutamaan otteeseen mainittu, ravintoloissa syöminen on melkein halvempaa kun itse kokkailu. Alle kympillä syö helposti mahan täyteen. Etenkin tuo vanhakaupunki kätkee kujilleen tosi monia erilaisia ravintoloita ihan mäkkäristä huippukokkien herkkuihin. Olen itse löytänyt sieltä monta lempparia ja tykkään usein käydä kokeilemassa uusia paikkoja. Parhaat ja edullisemmat paikat löytyy luonnollisesti vähän sivummasta eikä suoraan turistien suosimilta pääkaduilta.

Napsin aina ärsyttävästi annoskuvia...ja jes!! vihdoinkin pääsin tunkemaan näitä johonkin! Siinä! Kaikki rutkasti alle kympillä.


Perinteinen ja kiva vapaa-ajan puuha on tietenkin leffa! Suomessa tulee aika harvoin käytyä leffassa, mutta Tallinnassa käyn lähestulkoon kerran viikossa. Keskustasta löytyy leffateatterit ainakin Solaris-keskuksesta ja Cocacola plazasta. Kesäisin Virukeskuksen katolla on tosi mahtava ulkoilma leffateatteri. Jotkut uutuudet rantautuu tänne jopa aiemmin kun suomeen ja leffalippu maksaa vain noin 5 euroa, viikonloppuisin hippusen enemmän. Välillä tarjolla on myös suomalaisia leffoja, mutta ikäväkyllä ne on usein dupattu viroksi venäjänkielisellä tekstityksellä varustettuna eli niistä ei niin kauheasti iloa ole.


Elina kertoikin postauksessaan näistä kemuista täällä. Itse en ole se kovin opiskelijabileissä ramppaaja, mutta kävinpä ulkoiluttamassa haalariani pitkästä aikaa sitseillä. Onhan noissa aina ihan hullun hauskaa! Tällä kertaa teemana oli Hats and Moustaches. Nämä sitsit pidettiin vanhan kaupungin tudengimajassa, jonne mahtuu about 100 henkeä. Pääosin näissä kemuissa on Tallinnan kauppislaisia, mutta tälläkertaa oli sitsaajia myös muualta, kuten Aallosta ja Tallinnan oikiksista. Ja Tallinnassahan on muuten baarit ja yökerhot auki lähemmäs aamu seitsemää, joten voin luvata että ilta ei kyllä lopu melkeen koskaan kesken..

Valmiina hattu (ja viiksi?!) -sitseille!


Tudengimaja ja juhlakattaus

Bongaa hattu!


Kaiken huvittelun ohella olen tottakai myös ehtinyt keskittyä oleelliseen eli tentteihin lukemiseen ja viimeisten koulutöiden palautteluun. Vaikka Talsussa viihdynkin hyvin niin odotan aika innolla, että pääsee taas pitemmäksi aikaa Suomeen :)
Hauskaa viikkoa kaikille, jaksetaan vielä vähän ahkeroida ja olla kiltisti ennen joulua!


-Tiara


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti